en | sv | fi

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia


Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia

header menu

Olet täällä



Olet täällä


Aada

suomi

Vanhempani erosivat kun olin noin 3 -vuotias. He ovat olleet aina hyvissä väleissä, mutta ollessani 5-8 -vuotias isäni kärsi masennuksesta. Olin niin pieni etten tajunnut asiasta mitään. Viikonloput isän luona menivät yleensä kuitenkin siihen että lauantaina saunan ja muutaman oluen jälkeen isä vaihtoi vaatteet ja lähti baariin joko ennen tai jälkeen minun ja siskoni nukkumaanmenon. Hän kysyi yleensä "lupaa" lähteä, mutta se oli vain muodollista. Enkä olisi edes uskaltanu sano että älä mene. Siskoni on minua 2 vuotta vanhempi, eikä hänestä asiassa kai ollut mitään outoa. Minä vain salasin oikeat tunteeni isän juomiseen. Yleensä valvoin sängyssäni niin pitkään kunnes isä tuli kotiin ja rukoilin että hän olisi kunnossa. Kuuntelin kuinka hän kaatuili keittiössä ja pelkäsin että hän loukkaa itsensä. En kuitenkaan uskaltanu mennä auttamaan häntä sänkyyn, sillä minua pelotti. Tätä jatkui ehkä 2 vuotta. Mieleenpainuvin kokemus oli yhden kerran kun itkin ja huusin keskellä yötä kun huomasin ettei isä ollutkaan enää kotona ja olin lähdössä kävellen keskellä yötä äidin luokse vaikka ulkona oli pakkasta. Huusin ikkunasta isän nimeä ja olin hysteerinen. Onneks siskoni kuitenki rauhoitteli minua ja sanoi että aika kuluu nopeammin kun nukkuu. Siispä me aloimme nukkumaan ja kun isä tuli kotiin hän vannoi ettei enää ikinä jätä meitä. Hän ei juonut joka viikonloppu, mutta niinä viikonloppuina kun olimme hänen luonaan, hän yleensä joi ainakin toisena iltana. Hän oli muutenkin aika sisäänpäin vetäytynyt ja hiljainen toisinaa. Se oli myös rankkaa, kun joskus tuntui ettei häntä kiinnosta meidän asiat.

Asiat menivät kuitenki parempaan suuntaa ajan kuluessa. Nyt, kun olen vanhempi suhtaudun tähän kaikkeen eritavalla. Rakastan isääni todella paljon ja olen aina ollu "isän tyttö". Tiedän ettei hän ikinä satuttaisi meitä tahallaan, mutta sillon, vuosia sitten alkoholi vei häntä mukanaan. En ole vihainen isälleni, koska hän paransi tapansa. Isäni juo edelleen melko paljon, mutta jotenki se on vain hänen tapansa. Joskus hänellä on kausia ettei juo melkein ollenkaa ja joskus taas hiukan enemmän. Hän kuitenki on uusissa naimisissa ja muutenkin asiat ovat kunnossa, joten en kai ole huolissani. Tarkkailen kuitenki häntä kokoajan ja aion puuttua asiaa mikäli se alkaa häiritsemään minua. Uusi äitipuoleni myös pitää huolta uudesta aviomiehestään ja tiedän että voin puhua äitipuolelleni jos isässä alkaa näkyä samanlaisia piirteitä kuin sillon reilu 5 vuotta sitten.

Tämä asia on vaikuttanut minuun todella paljon ihmisenä. Minulla kestää kauan ennen kuin voin luottaa, pelkään että minut jätetään niin kuin isäni silloin teki yöllä. Joskus nään painajaisia itsestäni itkemässä eteisen lattialla ja kuulen siskoni rauhoittavat puheet. En minä vielä sillon pienenä huomannut asian vaikutusta, mutta nyt vanhempana olen huomannut. Yritän unohtaa nuo tapahtumat, sillä minulla oli kuitenkin todella ihana lapsuus ja ihanat rakastavat vanhemmat. Suhtaudun alkoholiin myös eri tavalla. En tuomitse alkoholia, mutta en ikinä halua saattaa itseäni sellaseen kuntoon, ettei tiedä missä olen tai en voi kontrolloida itseäni. En halua että kukaan joutuu pelkäämän puolestani, niin kuin minä pelkäsin isäni puolesta. Ensimmäiset alkoholikokeiluni olivat myös myöhemmin kuin kavereillani, sillä en tienny millainen olen kun olen juonut. Minulle alkoholi on vain seurustelujuoma, jota voi nautti kavereiden kanssa. Sen tärkeämmäksi se ei saa minulle, tai muillekaan tulla.

Toisinaan minua inhottaa se, että alkoholi on vaikuttanut lapsuuteeni. En kuitenkaan syytä isääni. Hän on ja tulee kuitenki olemaan paras isä minulle.

Tämä kampanja on hieno keino saada vanhemmat tietämään miten alkoholin käyttö voi vaikuttaa pieneen ihmiseen. Tämän asian muisteleminen ja jakaminen on minulle vaikeaa, mutta toivottavasti siitä on apua.

Aada

×