en | sv | fi

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia


Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia

header menu

Olet täällä



Olet täällä

Näin sen koen: Vanhemmuuden suuntaa etsimässä

Minun lapsuuttani, nuoruuttani, aikuisuuttani, parisuhdettani ja vanhemmuuttani
leimaa lapsuudenkotini liiallinen ja jatkuva alkoholinkäyttö. Lasisen lapsuuden varjo
on ollut synkimmillään esikoiseni odotusaikana ja syntymän jälkeen. Aikana, jolloin
itse pohdin millainen äiti minusta mahtaa tulla. Aikana, jolloin minun olisi pitänyt
huolehtia omasta jaksamisestani. Sen sijaan huolehdin omien vanhempieni
lisääntyneestä juomisesta ja riitelystä. Olin naivisti kuvitellut, että ensimmäisen
lapsenlapsen syntymä muuttaisi jotain ja että tuoreet isovanhemmat ryhdistäytyisivät
saatuaan uutta sisältöä elämäänsä. Kun näin ei käynytkään, oli koko vanhemmuuden
alku suurta pettymystä.

Päätin keskittyä omaan perheeseeni ja tehdä siitä täydellisen. Helposti saavutettava
tavoite näin jälkikäteen ajatellen! Kun ainoa kokemus perhe-elämästä on alkoholin
vääristämä, on yllättävän vaikeaa keksiä itse uusia toimivampia toimintamalleja.
Tiesin kyllä tasan tarkkaan, minkälainen vanhempi en halunnut olla. Muuta en sitten
tiennytkään.

Lapsuudenkodissani pysyteltiin lähinnä neljän seinän sisällä, korkeintaan lähdettiin
mökille viettämään vapaa-aikaa samoilla metodeilla kuin kotona. Tästä tavasta olen
joutunut tietoisesti opettelemaan pois, sillä pienen lapsen kanssa ne seinät kaatuvat
aika pian päälle, jos kotoa ei ymmärrä poistua säännöllisesti. Silti huomaaan edelleen,
että useimmiten jäisin mieluummin kotiin, jos on suunnitteilla joku meno lasten
kanssa. Jopa pelkkä ajatus omalle kotipihalle menemisestä lasten kanssa on
vastenmielinen, ulkoilu on todellista pakkopullaa.

Suhtautumiseni riitelyyn on ristiriitaista. Toisaalta yritän välttää sitä viimeiseen asti ja
annan lapsille helposti periksi, koska en kestä lapsen itkua. Toisaalta huomaan
kaipaavani välillä kunnon ilmaapuhdistavaa raivarihuutoa, koska se on ainoa
oppimani riitelymuoto.

Omien vanhempieni ainoa rentoutumiskeino oli juominen ja tupakanpoltto. Kyllä
meillä katsottiin myös televisiota ja luettiin, mutta oheistoimintona oli aina
viinilasillinen ja savuke. Tai muutama. Nyt, kahden pienen lapsen äitinä, ymmärrän
rentoutumisen tärkeyden. Olen joutunut itse etsimään ja kokeilemaan juuri minulle
sopivia rentoutumismuotoja. Ja niitä löydettyäni joutunut tosissani opettelemaan
tervettä itsekkyyttä. Äidilläkin voi olla harrastus, vaikka kaksi! Eikä äidin tarvitse
nököttää kaikkia iltoja kotona ollakseen hyvä vanhempi.

Vanhemmuus alkoholiongelmaisten isovanhempien kanssa oli kuluttavaa ja sangen
yksinäistä. Otti koville, kun vihdoin ymmärsin alkoholin menevän kaiken edelle.
Koville otti myös päätös, etten enää vienyt lapsia mummon luokse. Nyt molemmat
vanhempani ovat jo kuolleet. Se tuntuu kuin uudelta lehdeltä elämässäni,
vapauttavalta ja surulliselta. On vihdoin tilaa ja energiaa opetella omannäköistä
vanhemmuutta ja elämää.

Kirjoittaja on Lasinen lapsuus -ryhmän käynyt kokemusasiantuntija

 

×