Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

14.04.2023 | Ajankohtaista

Läheistenpäivän webinaarit 2.5.2023

Toukokuun 5. päivänä vietetään Läheistenpäivää. Silloin muistetaan läheisiä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päihdejärjestöt tarjoavat kyseisellä viikolla tietoa ja tukea läheisille.

Läheisen ihmisen päihderiippuvuus herättää monenlaisia tunteita. Läheisille ovat tuttuja esimerkiksi viha, pelko, häpeä, suru, toivo, epätoivo, syyllisyys, rakkaus ja ahdistus. Kaikki tunteet ovat inhimillisiä, todellisia ja oikeita, ja niiden tunteminen on sallittua ja suotavaa.

Tunteiden salliminen on teemana päihderiippuvaisten Läheistenpäivässä 5. toukokuuta. Tänä vuonna neljättä kertaa vietettävänä päivänä muistetaan läheisiä, joiden elämään toisen ihmisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päihdejärjestöt tarjoavat Läheistenpäivän viikolla tietoa ja tukea erityisesti läheisille.

Päihdeongelma vaikuttaa kuormittavasti aina monen ympärillä olevan ihmisen elämään, ja Suomessa onkin arviolta ainakin miljoona läheistä. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA:n vuonna 2019 tekemässä kyselyssä joka kolmas päihde- ja mielenterveysomainen kertoi, että heillä oli vaikeuksia selviytyä päivittäisistä toimista, kuten työstä, opiskelusta, kotitöistä ja harrastuksista.*

Webinaari:

Lisäksi sekä läheisille että heidän parissaan työskenteleville ammattilaisille järjestetään webinaarit tiistaina 2.5.2023. Ammattilaisten webinaarin ajankohta on klo 13–16 ja läheisten klo 17–19.

Läheisten webinaarissa on tarjolla tietoa ja konkreettisia tunnetyökaluja. Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki käy läpi keinoja tunteiden kohtaamiseen ja säätelyyn. Miten käsitellä vaikeita tunteita? Kokemusasiantuntija Sari kertoo matkastaan moninaisten tunteiden kanssa.

Ammattilaisten webinaarissa psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita puhuu häpeästä, syyllisyydestä ja traumasta läheisasiakkaiden kohtaamisessa. Tutkija Janne Takala MIPA 2.0. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmasta kertoo läheisten toiveista ammatillisesti ohjatulle vertaistuelle kyselytutkimuksen mukaan. Kokemusasiantuntija Sari avaa läheisten tunnetarpeita.

Webinaarit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille. Lisätietoa webinaareista ja ohjelma Sininauhaliiton verkkosivuilla. Ilmoittautumislomake löytyy täältä.

Läheistenpäivänä 5.5.2023 jaetaan tietoa tuen paikoista, kannustetaan hakeutumaan terveydenhuollon tai vertaistuen piiriin sekä järjestetään puhelin- ja chat-päivystystä.

Päivystys läheistenpäivän viikolla:

  • Päihdeneuvonta 0800 900 45 Älä jää yksin huolesi kanssa, jos läheisen päihteiden käyttö huolestuttaa. Päihdeneuvonnan ammattilaiset apunasi numerossa 0800 900 45 joka päivä, ympäri vuorokauden. Soittaminen on maksutonta ja anonyymia.
  • Irti Huumeista -chat Älä jää yksin, löydä tukea. Voit kysyä luottamuksellisesti huumeista, huumeita käyttävien päihdepalveluista, toipumisen tuesta ja läheisille tarjottavasta tuesta. Auki Läheistenpäivänä 5.5. koko päivän.
  • Irti Huumeista -puhelin 0800 980 66 Älä jää yksin, löydä tukea. Voit keskustella anonyymisti ja maksutta elämäntilanteestasi. Koulutetut vapaaehtoisemme ja ammattilaisemme kuuntelevat ja ohjaavat halutessasi palveluiden piiriin. Puhelin päivystää ma–to klo 9–15 ja 18–21 sekä pe 9–15.

Tuen paikkoja löydät myös Kuivin jaloin -sivuston Mistä apua -osiosta.

Läheistenpäivä-kampanjan järjestää tänä vuonna Päihdetoimijoiden läheistyön verkosto. Verkostoon kuuluvat SininauhaliittoA-Kiltojen LiittoA-klinikkasäätiöEHYT ryIrti Huumeista ryHelsingin kaupunki, Kriminaalihuollon tukisäätiöMyllyhoitoyhdistysTukikohta,  Nuorten Ystävät / VertoKalliolan klinikka Oy sekä Suojatie ry.

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Tiina Haajanen
läheistyön kehittäjä, Sininauhaliitto
+35844 493 9826
[email protected]

Minna Ekholm
toiminnanjohtaja, Myllyhoitoyhdistys ry
+358407291171
[email protected]

Birgitta Suorsa
viestintäpäällikkö, Irti Huumeista ry
+358406203178
[email protected]

Kaisa Åberg
Päihdeneuvonnan päällikkö, Ehyt ry
044 491 0828
[email protected]

* Lähde: https://tietopuu.a-klinikkasaatio.fi/jarjestotutkimusohjelma/omaisten_hyvinvointi