en | sv | fi

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia


Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia

header menu

Olet täällä



Olet täällä


Lasinen lapsuus julkaisee tositarinoita alkoholinkäytöstä kodeissa

Kodeissa tapahtuva liiallinen alkoholinkäyttö varjostaa monen lapsen ja nuoren kasvua. Vanhempien alkoholinkäytöstä kärsineiden itse kertomat ja nyt Lasinen lapsuus -verkkosivuilla kertomuskokoelmana julkaistut pysäyttävät tarinat ja filmisarja muistuttavat lasten kuuntelemisen tärkeydestä. Kokemuksista anonyymisti kertominen ja muiden kertomuksien kuuleminen voivat myös osaltaan auttaa käsittelemään rankkoja kokemuksia ja auttaa näin matkalla kohti parempia lapsuusmuistoja.

Lasinen lapsuus toteutti sosiaalisessa mediassa Ääni lapselle -kampanjan (www.youtube.com/watch?v=Q62WxOQmp8s), jossa nuoria ja aikuisia pyydettiin kirjoittamaan kokemuksistaan vanhempien alkoholinkäyttöön liittyen. Kirjoituksia kertyi satamäärin. Oman tarinansa rohkaistuivat kertomaan erityisesti he, joille lapsuuden kokemukset olivat aiheuttaneet vakavia ongelmia.

”Katson omakotitalojen valoja ja haaveilen, että saisin kävellä ovesta sisään ja olla lapsi jälleen”

Lapsuuttaan muistelevien kirjoituksissa toistui toive aidoista arjen kokemuksista. Kirjoittajat olisivat halunneet enemmän tavallisia yhteisiä hetkiä – ruoanlaittoa, elokuvailtoja ja retkiä perheen kesken.  Vanhempien alkoholinkäyttöön valunut aika on ollut poissa yhteisestä tekemisestä ja olemisesta, jota kaikki lapset vanhemmiltaan toivovat ongelmista huolimatta. Useat kirjoittajat ovat myös joutuneet kantamaan kodista, sisaruksista ja jopa vanhemmista vastuuta, mikä ei kasvavan lapsen ikätasoon olisi kuulunut. Vanhempien juomisen aiheuttama häpeä taas on vaikeuttanut lapsuuteen kuuluvia hyviä asioita, kuten kavereiden kutsumista kotiin.

”Lapset ovat hyvin tarkkasilmäisiä. Moni vanhempi yllättyisi, miten vahvoja muistoja lapsille voi jäädä kodin arjesta ja juhlista. Moni kampanjaamme osallistunut kertoi liikuttavan käsinkoskeltavasti alkoholin kuormittamista tilanteista kasvuiässä”, kertoo A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminnan projektikoordinaattori Janne Takala.

Lasinen lapsuus haluaa tuoda nyt esille näitä tositarinoita uuden filmisarjan ja nettisivulla julkaistavan tarinakokoelman muodossa. Filmien ja kertomusten avulla halutaan kiinnittää huomio siihen, miltä kokemukset tuntuvat juuri lapsen näkökulmasta.

”Valtaosa suomalaisnuorista ei kärsi kodeissa tapahtuvasta alkoholinkäytöstä, mutta Lasisen lapsuuden tehtävänä on tuoda esiin erityisesti niiden nuorten ääni, joiden ongelmat ovat vakavia. Toivottavasti pystymme myös näiden tositarinoiden avulla herättelemään valintojaan tekeviä vanhempia sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluista vastaavia päättäjiä”, Takala jatkaa.

Filmit ovat nähtävillä Lasisen lapsuuden verkkosivuilla (www.lasinenlapsuus.fi/kotivaelle/tositarinoita-lasisesta-lapsuudesta). Filmit perustuvat samalla sivustolla julkaistuihin nuorten aikuisten tositarinoihin (www.lasinenlapsuus.fi/kotivaelle/nuorten-aikuisten-kirjoitukset).

Kannustetaan parempiin lapsuusmuistoihin

Lasinen lapsuus -toiminnan tavoitteena on herättää keskustelua alkoholinkäytöstä kodeissa, jotta tulevaisuudessa yhä useampi lapsi pääsee nauttimaan paremmista ja turvallisemmista lapsuusmuistoista. Tämä edellyttää, että tiedostetaan kodissa tapahtuvan liiallisen alkoholinkäytön heijastuminen lasten tunne-elämään ja siihen, miten luottavaisesti lapsi suhtautuu tulevaisuuteen. Usein ajatellaan, että vain aikuiselle päivittäiseksi ongelmaksi muodostunut juominen on lapselle haitaksi. Kaikkien vanhempien on hyvä välttää yksittäisiäkin ylilyöntejä ja miettiä, käytetäänkö omassa kodissa alkoholia tavalla, jota lapset muistelevat hyvällä vielä aikuisenakin.

Vaikeista lapsuuden kokemuksista voi toipua ja saada voimaa. Lasinen lapsuus -verkkosivuilta on löydettävissä vertaisuuden kokemuksia, tutkimustietoa ja neuvoja siihen, miten avun lähteille pääsee vielä aikuisiässäkin.

Katso Lasisen lapsuuden filmisarja YouTubessa (www.youtube.com/user/Lasinenlapsuus) ja kerro anonyymisti, miten lapset tulisi huomioida kodin alkoholinkäytössä.

Filmisarjan on suunnitellut ja toteuttanut Havas Worldwide Helsinki yhdessä Director’s Guildin ja Musutan kanssa. Filmit on toteutettu osana Alkon Lasten seurassa -vastuullisuusohjelmaa, jossa ovat mukana sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, A-klinikkasäätiö, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen vanhempainliitto.

Lisätietoja: projektikoordinaattori Janne Takala, A-klinikkasäätiö, Lasinen lapsuus -toiminta, p. 050 3629 014, janne.takala(at)a-klinikka.fi

Lasinen lapsuus on A-klinikkasäätiön vuonna 1986 aloitettu toimintamuoto. Lasisen lapsuuden tavoitteena on vähentää kodin päihteidenkäytöstä lapsille aiheutuvia haittoja. Toiminnan suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

×