Lasinalaiskudos - proosarunoja lapsuuudesta ja äitisuhteesta

Siru-blogissa esittelyssä uutuuskirjailija Tarita Ikonen

Osallistu kirja-arvontaamme jutun lopussa! Osallistumisaika keskiviikkoon 7.4. klo 12 asti!

 

Tarita Ikonen, olet julkaissut teoksen Lasinalaiskudos (Kulttuurivihkot 2020). Miten ajatus Lasinalaiskudoksesta syntyi? Haluatko kertoa jotain kirjoitusprosessista?

Minulle oli aina selvää, että enemmin tai myöhemmin kirjoitan lapsuudestani ja äitisuhteestani. Mutta se ei ollut tarkoitukseni kesällä 2017, kun aloitin uuden runokokoelman kirjoittamisen. Aina kun istuuduin kirjoituspöydän ääreen, äiti ilmestyi paperille, jokainen runo alkoi: äiti sanoi. Pari viikkoa kamppailin aihetta vastaan ja ajattelin, etten voi tätä nyt kirjoittaa! En ole valmis siihen! Lopulta antauduin aiheelle – ja tuntui täysin oikealta kirjoittaa siitä, miten koin äidin juomisen lapsena. Tekstiä tuli pidäkkeettömästi ja runoja syntyi. Verestin muistojani lukemalla alkoholismista kertovia kirjoja. 

Samaan aikaan kun kirjoitin Lasinalaskudosta opiskelin toista vuotta kirjoittajakoulussa. Välillä koin suurta ristiriitaa kirjoittamiseni ja ympäristön kanssa. Minä kirjoitin terapiamielessä, helpotusta ja surua täynnä. Mutta opettajat tarkistelivat tekstiäni kaunokirjallisuuden ja taiteen näkökulmasta. Usein mietin, onko arvostettu kirjoittajakoulu oikea paikka käsitellä lapsuuden traumoja. Luennoille pakkasin mukaan Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan. Pidin sitä oppaanani ja oppikirjanani. Märta Tikkanen kirjoitti puolison näkökulmasta, minä halusin kirjoittaa lapsen näkökulmasta. Alkoholistin lapselta alkoholistin lapselle. Siitä Lasinalaiskudoksesta on kyse.

 

Tyylilajisi on proosarunous. Miten se valikoitui?

Vahingossa! En ollut koskaan ajatellut runojani proosarunoina. Yllätyin kun näin kustantajan kirjoittaman esittelytekstin, jossa runojani kutsutaan proosarunoiksi. Kappas! Että sellaista on tullut tehtyä, ajattelin. Kirjoittajakoulussa yksi opettaja sanoi, että kirjoitan kuin säkeeksi pilkottua proosaa. Se ilmaus viehätti minua kovasti, vaikka ei se ollut kehuksi tarkoitettu.
 

 

Onko omista vaikeista kokemuksista kirjoittaminen auttanut sinua elämässäsi? Suositteletko elämänkerrallista kirjoittamista kenelle vain?

Kirjoittaminen on auttanut valtavan paljon. En tiedä missä olisin ilman sitä. Kirjoittaminen on antanut minulle elämisen arvoisen elämän ja rankoille kokemuksille jonkin tarkoituksen ja merkityksen. Runoissa olen kyennyt sanoittamaan niitä vaikeita asioita, joista on muuten hankala puhua. Kun seuraan yhteiskunnantilannetta, jossa mielenterveyspalvelut ovat ylikuormittuneet ja hoitoon on vaikea päästä, tunnen valtavaa kiitollisuutta kirjoittamista kohtaan. Minulla on aina kirjoittaminen, jolla voin helpottaa omaa oloani. Suosittelen elämänkerrallista kirjoittamista kaikille, keitä se kiinnostaa. Jos on kovin raskaita asioita menneisyydessä, ei kirjoittaminen ole silloin pelkkää iloa ja aivoa, kirjoittaminen nostattaa pintaa monenmoista tunnetta ja muistoa. Elämäntilanteen ja omien voimavarojen pitää olla sellaiset, että sen kaiken jaksaa ottaa vastaan.
 

Tarita Ikonen: Yhden ihmisen voi menettää niin monta kertaa, teoksesta Lasinalaiskudos

 

Mitä toivot lukijoiden saavan Lasinalaiskudoksesta? Koetko, että vaikeistakin asioista lukeminen voi olla voimauttavaa?

Itse taidan olla sellainen lukija mitä lohduttomampi kirja, sen enemmän lohtua siitä saan. Minä olen aina hieman vierastanut ajatusta, jossa lukijalle pitää antaa hirveästi toivoa. Ikään kuin lukija olisi hauras ja heikko olento, jota pitää suojella, kääriä pehmeään pumpuliin ja lämmittäviin valon säteisiin. Alkoholistin lapsena kasvaminen jättää omat jälkensä tunne-elämään ja minäkuvaan. Toivon, että Lasinalaiskudos voisi antaa vertaistukea ja tunteen siitä, ettei ole yksin kokemustensa kanssa.  

 

Tunnet kirjallisuutta työsi puolesta ja olet elänyt lasisen lapsuuden. Mitkä ovat olleet sinulle vaikuttavia teoksia tästä aihepiiristä? Mitä kirjoja haluaisit suositella Lasinen lapsuus -sivuston lukijoille?

Heti alkuun on suositeltava Ani Kellomäen Kosteusvaurioita. Susanna Alakosken tuotanto oli kovassa käytössä, kun kirjoitin Lasinalaiskudosta, erityisesti Lähimmäisen huhtikuu. On myös nostettava esiin Vigdis Hjorhin Perintötekijät, vaikka se ei ole kuvaus lasisesta lapsuudesta, mutta kirjassa on taidokkaasti kuvattu perheen sisäiset jännitteet, salailut ja kuulluksi tulemisen pakko. Janet G. Woititzin Irti noidankehästä -kirjaa lukiessa tuli tunne, että kaikki ei ehkä sittenkään ollut minun vikani. Minä en ehkä ollutkaan paha, tai syypää äidin juomiseen ja päänsärkyihin. Se oli järisyttävä oivallus kokea 25-vuotiaana. Lopuksi on mainittava vielä tänä vuonna ilmestynyt Karin Smirnoffin Lähdin veljen luo -romaani.

 

Mitä voimme odottaa Tarita Ikosen seuraavalta teokselta?

Seuraavana on vuorossa Tuho-trilogian päätösosa, joka käsittelee kuolemaa ja itsetuhoa.

 

Lasinen lapsuus -työryhmä kiittää yhteistyöstä lämpimästi Taritaa ja Kulttuurivihkojen Elias Krohnia!

 

KIRJA-ARVONTA

Meillä on yhteistyössä kustantamo Kulttuurivihkojen kanssa ilo arpoa kolme kappaletta Tarita Ikosen uutuuskirjaa Lasinalaiskudos.
Osallistu arvontaan lomakkeella!

Arvonta suoritetaan keskiviikkona 7.4. klo 12 jälkeen. Osallistua voit tuohon ajankohtaan asti.

Yhteystietoja käytetään ainoastaan kirjan lähettämiseen voittajille, ja ne poistetaan arvonnan ratkettua.

Onnea arvontaan :)