Nuorelle-osio avattu!

 

 

Lasinen lapsuus -sivustolla on avattu oma alue nuorelle, joka etsii tietoa ja tukea vanhemman alkoholinkäytön varjostaessa nuoren elämää. Nuorelle-sivuille on koottu tietoa siitä, miten vanhemman tai muun läheisen aikuisen alkoholinkäyttö voi vaikuttaa nuoren elämään, millaisia myönteisiä selviytymiskeinoja on olemassa sekä mistä saada apua ja tukea.  

Nuorten sivuilla kerrotaan Lasisen lapsuuden tukipalveluista nuorille. Tukipalveluja ovat ajanvarauksella toimivat chatit, ohjatut vertaistukiryhmät sekä anonyymi neuvontapalvelu. Sivuilla on myös muiden luotettavien palvelutahojen yhteystietoja. Nuorella on mahdollisuus lukea toisten kokemuksista ja jakaa myös omia kirjoituksiaan. Nuorelle-osiossa on oman tilanteen puheeksi ottoon kannustavaa tietoa ja muistilista vaikkapa kuraattorin, psykologin tai oman sosiaalityöntekijän vastaanotolle mukaan otettavaksi. 

Lasinen lapsuus -toiminnan projektipäällikkö Minna Ilva: ”Haluamme vahvistaa nuorille tarjottavia palveluja tuomalla ne samaan paikkaan Lasisen lapsuuden palvelujen kanssa. Uskomme, että uudistuksessa nuoret hyötyvät Lasinen lapsuus -toiminnassa tuotetusta asiantuntemuksesta.”  

Varjomaailma-nimestä tullaan luopumaan. Lasinen lapsuus koskettaa kaikkia sen kokeneita ja parhaillaan kokevia, niin lapsia, nuoria kuin aikuisia. Kehittämiskoordinaattori Anna-Sofia Lehto jatkaa: “Lasinen lapsuus -nimi viestittää jatkossa myös nuorelle, että vanhempien haitallisessa juomisessa on kyse yleisestä ja oikeasti olemassa olevasta ilmiöstä. Et suinkaan ole ainoa, joka kokee häpeää tai ahdistusta asiasta. Vanhemman tilanteesta riippumatta sinulla on oikeus voida paremmin ja saada apua. Koskaan ei ole liian myöhäistä käsitellä vanhemman juomisesta aiheutunutta taakkaa.” 

Lasisen lapsuuden Nuorelle-sivut tulevat korvaamaan Varjomaailma.fi-osoitteessa toimineen verkkopalvelun. Varjomaailma-sivuston päivitys lakkaa huhtikuun kuluessa. Tämän jälkeen kaikki Varjomaailman toiminnot, mukaan lukien ruotsinkielinen nuorten tukichatti, löytyvät jatkossa Lasinenlapsuus.fi -sivuilta.  

Varjomaailman sosiaalisen median tilit yhdistyvät myös Lasiseen lapsuuteen. Instagramissa nuorelle suunnatut sisällöt voi erottaa violetista värikehyksestä. Käytämme myös Lasisen lapsuuden logoa uudella tavalla, jolla nuorten tukipalvelut erottuvat paremmin uutisvirrastamme ja tarjonnastamme.  

Tutustu nuorten sivuihin: lasinenlapsuus.fi/nuorelle

Nuorten chatit ja neuvontapalvelu toimivat toistaiseksi vielä Varjomaailma.fi-sivustolla

Otamme mielellämme vastaan palautetta!

Seuraa meitä Instagramissa: @lasinenlapsuus