Voiko tuntea väärin kun menettää läheisensä päihteelle?

 

Läheisensä voi menettää niin monta kertaa. Nämä sanat jäivät mieleen Tarita Ikosen runosta kirjassa Lasinalaiskudos. Monikertainen menettäminen on aina omanlaisensa, jokainen kohtalo sarja erilaisia pieniä tarinoita. Ensimmäinen menetys on, kun läheinen kiinnostuu päihteestä, ja se alkaa saada kasvavaa merkitystä hänen elämässään. Viimeinen menetys voi olla hänen menehtymisensä.

Oli läheinen oma lapsi, vanhempi, kumppani, ystävä tai muu merkityksellinen ihminen, tunne läheisen moninkertaisesta menettämisestä päihteille harvoin on yksisävyinen.

Aluksi menetetään yleensä ihminen sellaisena kuin hän aidoimmillaan on. Ensimmäisiä luopumisen ja menetyksen hetkiä on kun huomaa rakkaan ihmisen muuttuneen. Hänen luonteensa parhaat piirteet ehkä haalistuvat, intohimot elämässä kaventuvat, sosiaalinen piiri yksipuolistuu. Ensimmäiseen menetykseen liittyy vielä paljon toivoa. Toivoa riippuvuuden voittamisesta, aidon ihmisen takaisin saamisesta. Ja joskus toiveisiin myös vastataan.

Toisilla toivo asteittain hiipuu, ja lopullisen menetyksen myötä sammuu. Mutta kun usko ja toivo sammuvat ja haaveet haalistuvat muistoiksi, voi rakkaus yhä elää. Rakastavia muistokirjoituksia päihteille menetetyille rakkaille julkaistaan sivustolla https://www.vaiettumenetys.fi.

Menetyksissä asuu myös katkeruus ja viha. Viha eivät yleensä kohdistu ihmiseen, vaan riippuvuuteen. Siihen, ettei elämä kohtele kaikkia hellästi. Epäoikeudenmukaisuuteen. Huonoon onneen. Katkeruutta koetaan paitsi tapahtuneista, myös siitä hyvästä mikä jäi tapahtumatta. Lapsuudesta aidosti lapsena, rakkaudesta kunnes kuolema erottaa, oman lapsen onnellisen kasvun seuraamisesta.

Lähimmäisen menettäminen on se suurin tragedia monen ihmisen elämässä. Vaikeampi kestää kuin oma rapistuminen. Kun joutuu luopumaan tärkeästä ihmisestä, elämä muuttuu peruttamattomasti. Moni kertoo, ettei menetyksestä selviä koskaan – mutta hyvää elämää voi silti elää.

Mitä muuta läheisen menettämisiin liittyy kuin keskenään ristiriitaisten tunteiden myllerrystä - rakkautta ihmistä kohtaan ja vihaa kohtaloa kohtaan?

Ainakin kunnioitusta, halua vaalia sitä aidointa muistoa. Halua parantaa riippuvuussairastunut. Huolenpitoa, hiipuvan elämän vaalimista. Vastuuta riippumatta siitä, onko lähimmäinen näitä piirteitä osoittanut itseä kohtaan. Kaipausta. Surua kaikesta minkä piti tapahtua ja kaikesta mitä ei saanut tapahtua.

Menettämisille ei yleensä voi mitään – on mietittävä jäljelle jäävää elämää. Läheisensä jättämän ihmisen tilanne on emotionaalisesti hämmästyttävän monimutkainen. Menettämiseen liittyy usein tuskainen syyllisyys omista kokemuksista. Mutta voiko väärin oikeasti tuntea? Tapahtunutta ei voi peruuttaa, eikä surua voi ottaa pois. Ikävän lisäksi elämään jää muistot, tunteet – ristiriitaisetkin, tyhjyys, syyllisyys ja helpotuskin. Ajatuksia siitä miten olisi voinut mennä toisin. Huojennusta uuden elämänvaiheen alkamisesta. Menetyksen äärellä ei kuitenkaan ole vääriä tunteita

Voisipa yksin jäävä ymmärtää ja hyväksyä, että moninkertainen menettäminen aiheuttaa aina ristiriitaisia tunteita. On luonnollista olla vihainen ja vihata. On luonnollista samaan aikaan rakastaa. Toista saa surra ja kaivata, vaikka suhde häneen olisi ollut katkera. Kaivata, vaikka välit olisi ollut pakko panna itse poikki.

Entä jos menettäminen ei tunnukaan miltään? Onko läheisensä menettäneen vika, jos ei tunnesidettä koskaan syntynyt, tai jos se matkan varrella taipui liian raskaan taakan alla? 

Päihderiippuvaisen ihmisen läheinen on tottunut kääntämään kaiken vihan, epäilyksen ja epäluottamuksen itseään kohtaan. Miten hän voisi saada vapautuksen jokaista menettämistään kohtaan. Saada hyväksyä omat tunteet osaksi menetettyyn läheiseen liittyvää tarinaa. Hyväksyä koettu osaksi oman elämän tarinaa.

Ja löytää lempeyttä ja hyväksyntää omaa tulevaisuutta kohtaan.

 

Läheisten päivänä 5.5. 2021

Janne Takala
Vaiettu menetys -työryhmä
Lasinen lapsuus / A-klinikkasäätiö