Olen kohta 13-vuotias urheilua harrastava tyttö. Olen koko ikäni joutunu seuraamaan vierestä kun äitini on käyttänyt suuria määriä alkoholia. Minusta se tuntuu niin pahalta koska en periaatteessa voi asialle mitään.
Äitini on maailman ihanin mitä tiedän kun hän on selvin päin. Mutta heti kun on korkki avattu hän muuttuu täysin silloin haluan pysyä hänestä kaukana. Olen monesti lähtenyt jopa yöllä ulos kävelemään koska en jaksa katsoa hänen ryyppäämistä.
Minun on turha hänelle mitään sanoa koska se ei vaan hyodytä mitään. Alkoholisti mikä alkoholisti. Olen itsekin alkanut käyttämään alkoholia. Tekisin mitä vain että asiat muuttuisivat. Olen jopa joutunut olemaan vastaanotto-kodissa monia monia kuukausia äitini ryyppäämisen takia.
Ja toiseksee hän humalassa muistaa aina kertoa kuinka hän vihaa minua ja kuinka huono ihminen olen ja se satuttaa mua henkisesti niin paljon. Totuushan tulee lapsen ja alkoholisoituneen suusta, sellainenhan sanontakin menee.
En oikeen halua puhua tästä ystävienikään kanssa enkä kuraattorille, en oikeastaan tiedä muuta tapaa purkaa näitä tunteitani kun kirjoittaa tänne koska tiedän etten ole yksin täällä.