en | sv | fi

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia


Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia

header menu

Olet täällä



Olet täällä


En ole teistä ylpeä

suomi

Äiti ja isäpuoli joivat päivittäin. Joskus keksittiin tekosyy, yleensä ei jaksettu edes sitä. Päiväjärjestys pyöri pullon ympärillä - heti neljän jälkeen suuntana oli Alko, ja hiki alkoi valumaan mikäli sitä viinaa ei syystä tai toisesta saatu. Riehuttiin pitkään illalla, eikä meistä, lapsista, paljoa siinä vaiheessa välitetty. Kun pullo iskettiin pöytään, oli sen jälkeen ihan sama, saiko pikkuveli ruokaa, tai sainko minä unta.
Välillä sitten kylässä käväisivät poliisit ja ambulanssikuskitkin, riippuen vähän päivästä. Joskus isäpuoli yritti tappaa äitiä, johon jouduin yläasteikäisenä menemään väliin. Joskus taas juotiin ihan vaan tahallaan niin kovat kännit, että oli minuuteista kiinni lähtikö henki. Ja aina kaikki oli "normaalisti" seuraavana päivänä. Pyydeltiin anteeksi. Eikä silti ikinä lopetettu juomista. Menetin luottamukseni vanhempiini aikaisin nuoruudessa. Eräässä vaiheessa muutin asumaan yksin ja sain osittaisen mielenrauhan, mutta muistot elävät edelleen. Pikkuveljelle kävi pahemmin; joutui huostaan otetuksi. Äiti ja isäpuoli erosivat myöhemmin.

Nykyään en pysty nukkumaan normaalisti, jos joku on samassa talossa hereillä. Seuraan jokaisia askeleita, jotta voisin arvioida, onko tänään taas luvassa väkivaltaa. Vaikka asun avosuhteessakin kaukana vanhemmista. Muistot riivaavat vieläkin. Masennuksesta, jota lääkittiin 4 vuotta vanhempien luona asumisen aikana, en ole siitäkään päässyt ikinä kokonaan irti. Enkä luultavasti tule koskaan pääsemäänkään. Kuvitelkaa tämä lapsen silmin.

En ole teistä ylpeä

×