Ulkopuolisuuden kokemus

Kokemus ulkopuolisuudesta nousee aina jossain vaiheessa puheeksi vertaisryhmiemme vapaassa keskustelussa. Moni lasisen lapsuuden kokenut on pienestä pitäen kokenut itsensä kielteisellä tavalla erilaiseksi kuin muut. Kiintyminen ja merkityksellisten ihmissuhteiden luominen koetaan vieraiksi. On tavallista, että lasisen lapsuuden häpeää on kannettu läpi koko elämän. Häpeä tarkoittaa alemmuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja lisäksi monesti estää hakeutumisen korjaavien kokemusten ja tuen pariin.

Koen itseni useinkin ulkopuoliseksi ja minulla on tunne että minusta ei pidetä. Tiedostan kyllä itsessäni sen että kyseenalaistan paljon asioita mutta tarkoitukseni ei ole suinkaan kapinoida vastaan vaan löytää uusia näkökulmia asioihin ja tiedän, että tämä ärsyttää joitain ihmisiä. - nainen, ikä tuntematon

Tuntuu muuten kauhealta nähdä tuo asia kirjoitettuna. Eräänä päivänä juuri ajattelin, että minulla ei ole ystäviä. En ole koskaan oikeastaan ajatellut sitä, mutta niin se on. Minulla ei ole sellaisia läheisiä ystäviä, joille kerrotaan kaikki, joille voi puhua kaikesta. Ei ole oikeastaan koskaan ollut. - nainen, 33

Pikkukaupungissa voitiin elää omakotitalossa ja isovanhempien mökillä voitiin mökkeillä köyhinäkin. Peruskoulussa luokkakaveritkin olivat yhtä köyhiä. Varakkaampien perheiden lapset tulivat samalle luokalle vasta lukiossa. Siksi en ehkä koe köyhyyttä niin pahana omalla kohdallani kuin alkoholismia. Köyhyydestä voin puhua vaikka työpaikan kahvitunnilla, isästä en - nainen, 42

Sosiaalisissa tilanteissa asia näkyy vaikeutena kokea itsensä täysivaltaiseksi ryhmän jäseneksi. Omaa tilaa ei haluta ottaa, vaan luontevimmalta tuntuu olla passiivisessa roolissa, tarkkailevaisena ja sovittelevana. Omia sanomisia varotaan, onhan turvallisempaa olla pidättäytyväinen.

Itse taas haluan huomiota, mutta sitten kun sitä saan ja mahdollisesti vielä kehuja, niin haluan paeta tilanteesta. Tulee niin vaivaantunut olo ja ajattelen, että en minä ole niin hyvä. Hävettää ihan kehujan puolesta. Sitten taas, jos en saa huomiota, haluan näyttää muille, miten hyvä olen. Heh heh. Mitenkähän päin sitä pitäisi oikein olla. - mies, 37

 

Huomaatteko muuten, podemme monet koko ajan huonoa omaatuntoa jostakin tai mietimme, voinko nyt sanoa näin ja näin. Toimitteko koskaan spontaanisti, miettimättä etukäteen? Minä pystyn siihen todella harvoin.

Taidamme koko ajan epäillä, olemmeko riittävän hyviä, kelpaammeko muille, mitä muut meistä ajattelevat. Pidämmekö me aina tottumuksesta jonkinlaisia kulisseja pystyssä, vaikka ei olisi mitään peiteltävääkään? Tai haluammeko peittää itsestämme enemmän kuin ihmiset yleensä?

Avartavaa huomata täällä, ettei päässäni pyörivä karuselli olekaan niin erilainen kuin muilla. 🙂 - nainen, 33

Sosiaaliset vaikeudet näkyvät ryhmäläisten omakohtaisissa kertomuksissa todella monin tavoin, kontaktien välttelemisestä somaattisiin reaktioihin. Eräänä sosiaalisena tapana mainittiin muun muassa taipumus perua tapaamisia viime hetkellä, koska hetken lähestyessä niihin ei haluta tai pystytä heittäytyä mukaan. Tämänkaltaiset erikoiset havainnot voivat tarjota isoja ahaa-elämyksiä. Kun esimerkiksi sosiaalisen saamattomuuden todetaan olevan useampien lasisen lapsuuden eläneiden jakama ongelma, voi havainto lisätä armollisuutta itseä kohtaan: Kyse ei olekaan varsinaisesta persoonallisuuspiirteestä!

Tunnistan tämän tavan yhdessä rakkaassa lapsuudenystävässäni, jonka molmaisat vanhmaisat olivat alkoholisteja. Olen toistuvasti yrittänyt sopia hänen kanssaan tapaamista (myös eräs yhteinen ystävämme on yrittänyt), mutta hän joko ei vastaa ollenkaan tai sitten sopii ja peruu viimehetkellä. Nyt ymmärrän häntä paremmin. - nainen, 32

Joillekin nykyaikaiset sosiaalisen osallistumisen muodot – eli sosiaalinen media –näyttävät tarjoavan mahdollisuuksia ystävyyden ja yhteisöllisyyden ylläpitämiseen, jos se kasvokkain tuntuu vaikealta. Toki nettiryhmäämme osallistuminen itsessään on useille tuottanut merkittävän kuulumisen kokemuksen.

Yksi asia minua on nyt vuosien saatossa kummastuttanut, miksi ihminen jonka koen läheisimmäksi itselleni niin hänen kanssaan käyttäydyn hyvin vaivaantuneesti kun olemme kasvokkain ja viestitse sitten pystyn heittelemään millaista juttua vaan. Toisinaan jopa välttelen hänen seuraansa jos olen epävarmimmillani. Pelkäänkö jotain vai mitä tämmöinen voisi olla? - nainen, ikä tuntematon

Monet elävät aikuisuuttaan myös opetellen elämään erilaisten traumareaktioiden kanssa. Joku jännittää sosiaalisia tilanteita, toinen yleisön edessä puhumista. On helpottavaa huomata, että tämäkin kokemus hyvin monien jakama. Reaktioiden irrationaalisuus käy hyvin ilmi, kun niistä voi keskustella turvallisessa ryhmässä, jossa ilmiö on monelle omakohtaisesti tuttu.

Meillä kotona oli oikea hyve olla haluamatta mitään. Tavaroita, huomiota, yhteistä aikaa tai tunteiden näyttämistä. Sitten kun joskus sain jotain tai pääsin jonnekin, siitä tehtiin järkyttävä numero ja muistan tunteneeni hirveää syyllisyyttä ja häpeää. Pulssi kohoaa edelleen pelkästä ajatuksesta, että joku haluaisi antaa minulle jotain tai huomioida minua, enkä osaa reagoida siihen normaalin ihmisen tavoin. - nainen, 31

Anonyymi nettivertaisryhmä on erinomainen paikka keskustella niinkin arkaluontoisesta aiheesta kuin huonommuuden ja alemmuuden tunne. Kokemuksen jakamisen tuoma helpotuksen tunne on käsinkosketeltavuudessaan liikuttava. Samalla ryhmän edessä uskalletaan sanoa ääneen ja siten vahvistaa myös rationaalisia kokemuksia - järjellisesti ajateltuna olen hyvä ja pidetty ihminen!

Taitavasti ohjattuna ryhmässä voikin oppia vahvistamaan hyviä asioita ja ymmärtämään vaikeuksia – sen sijaan, että myös vaikeudet leviäisivät ryhmäläiseltä toiselle. Ohjauksen keinoin on edesautettava vertaistuellisuutta siinä, että toisten elämää miettimällä ja omaan elämään heijastamalla omaksi heikkoudeksi aiemmin luullut vaikeudet paljastuvat luonnonmukaisiksi seurauksiksi lapsuuden kaltoinkohteluksi. Siksi omien vanhempien ja heidän ongelmiensa juurisyiden miettiminen on Lasinen lapsuus -ryhmissä koettu hedelmälliseksi vaikeuksien ymmärtämisessä.

Lue seuraavaksi, mitä nettiryhmissä keskustellaan  ilmiöiden ylisukupolvisuudesta!