Vanhemmista ja sisaruksista
Useita lasisen lapsuuden eläneitä puhuttavat sekä alkoholiongelmaisen aiheuttamat kärsimykset, että mahdollisen alkoholiongelmattoman vanhemman kyvyttömyys suojella lasta näiltä. Lasinen lapsuus -ryhmissä on syntynyt käsite Se Toinen Vanhempi, kuvaamaan sitä alkoholiongelmatonta vanhempaa. On tavallista, että ryhmäläiset olevat elämässään tiedostaneet Sen Toisen Vanhemman aiheuttamat tuntemukset paljon heikommin kuin alkoholiongelmaisen vanhemman.
Jako vanhempien välillä ei tosin läheskään aina ole näin yksinkertainen. Vanhempien roolit ja alkoholisuhteet voivat vaihdella suuresti ajan myötä. Joillakin ryhmäläisillämme vanhemman ovat olleet vuorotellen alkoholiongelmaisia.
Tehtävän pohjalta olen alkanut myös pohtia suhdettani isääni. Hän on ollut siis se, joka 80-luvulla dokasi ja äitini kantoi vastuun – äitini ottaa nyt takaisin (tai on ottanut viimeiset 25 vuotta) näitä vuosia. Muistan lapsuudesta, että isäni leikkasi minulta varpaankynnet. Se on jäänyt mieleen hellyydenosoituksena. Muutoin en oikein muista kovinkaan paljon isäni läsnäolosta. Sen toki muistan, että äiti aina syyllisti isääni voimakkaasti. Voi olla, että siksikin suhde on jäänyt kehittymättä. Luulen, että en ole saanut itse muodostaa montaakaan sosiaalista suhdetta, koska äitini mielipide ja syyllistäminen on ollut muokkaamassa omaa maailmankuvaani jo varhain. Edelleenkin välit isääni ovat vain olemassa ja sosiaalisissa tilanteissa keskustelemme about säästä. - nainen, 32
On kiinnostavaa, että ryhmäläiset pohtivat usein lapsuudenperheen jäsenten rooleja jo esittäytymisvaiheessa. Henkilöt ja heidän merkityksensä puhuttavat enemmän kuin muistot kaoottisuudesta, sotkusta, riidoista ja muista alkoholin liikakäytön seurauksista.
Äidillä on ollut muutama lyhyt raittiusjakso elämässään ja minulla on lämpimät muistot äidistä niiltä ajoilta. Selvinpäin äiti on empaattinen, mukava ja lämmin ihminen, mutta toisaalta haavoittuvainen ja herkkä. Siis täydellinen vastakohta sille mitä hän on humalassa. - nainen, 31
Kuten juurisyitä käsittelevässä kappaleessa edellä jo kuvattiin, ryhmäläisillä on kyky ja jopa tarve ymmärtää alkoholisoitunutta vanhempaa ja nähdä hyvä hänessä. Tyypillisesti hyvä on se ”aito” puoli vanhempaa, alkoholistipuoli taas joidenkin tekijöiden aiheuttama surkuteltava muunnos. Usein ongelmalliseksi kehittynyt juominen on ymmärretty seurauksena jostain.
Isän isä oli varmaankin aika vaativa. Tai ainakin hänellä oli tiettyjä odotuksia. Meidän lastenlastenkin oletti kouluttautuvan ja pärjäävän hyvin elämässä. Luulisin, että isän huono koulumenestys on ollut jonkin asteinen pettymys. Onko isä ehkä kokenut riittämättömyyttä, kun ei täyttänytkään odotuksia? Onko matkatyö ja yksinäiset illat käyneet isälle liian raskaaksi? Kotona asiat kuitenkin olivat hyvin siinä vaiheessa, kun viina rupesi enemmälti maistumaan. Oli mukava talo, rakastava vaimo, ihanat lapset. Näitä syitä voi vain miettiä, koska isä ei oikein osannut mitään nimetä, kun asioista joskus puhuttiin. - nainen, 40
Näillä ryhmäläisten kokemuksilla ja tulkinnoilla on usein myönteisiä vaikutuksia. Se, ettei ongelmat johtuneet omista valinnoista, voi olla ylisukupolvista häpeää lieventävä tulkinta. Alkoholismin kehittymistä ovat saattaneet jopa edesauttaa myönteisinä pidettävät luonteenpiirteet. Tämä voi seuraavassakin polvessa heijastua lohdullisena tekijänä käsityksiin sekä omasta suvusta että itsestä.
Minunkin isäni on duunari ja keskivertoduunaria sivistyneempi. Halusi lapsena opiskella enemmän kuin hänen kodissaan oli mahdollista. Luki paljon sanomalehtiä ja laadukasta kaunokirjallisuutta ja lukee edelleen. Katsoi ja katsoo laatuleffoja ja -sarjoja ja ajankohtaisohjelmia. Hänen isänsä ei opiskelua tai kulttuuria arvostanut. Ehkä isäni peri älyllisen ja yhteiskunnallisen uteliaisuutensa äidiltään. Isä on myös sosiaalisesti herkkä. Auttaa nykyään leskeksi jäänyttä naapurin rouvaa. Pitää lapsista ja on surullinen kun hänellä ei ole lapsenlapsia. ------Isällä on hyvä sävelkorva ja lauluääni. Hän on jotenkin arka ja epävarma itsestään. Avuton, alistuva ja epäkäytännöllinen, ei ehkä pärjäisi ilman äitiäni tai jotain muuta naista joka hoitaa arjen. Isäni on siis muurari, mutta hän ei ole erityisen kätevä käsistään. Väärällä alalla. Ennemmin näkisin hänet vaikka tutkijana tai toimittajana, jos hän olisi osannut lähteä etsimään omaa polkuaan. Jonkinlaista luovuutta koen hänessä, jonka hän jätti etsimättä ja käyttämättä. Alkoholiongelma on mielestäni isän lapsuudesta periytynyt malli ja tapa käsitellä ahdistusta. - nainen, 42
Koti ja perhe ovat systeemi, jonka jäsenten hyvinvointiin kaikilla osasilla on merkitystä. Usein Se Toinen Vanhempi joutuu lastensa arvioissa jopa armottomamman kritiikin kohteeksi kuin se alkoholisoitunut vanhempi, jonka ratkaisuille tuntuu järkevältä löytää selityksiä.
Tuo vastavuoroisuus on loputtoman mielenkiintoinen aihe. Kun luin muiden kokemuksia, niin huomasin että sisällytän vastavuoroisuuteen paljon toisen ymmärtämistä ja etenkin toisen tunteiden hyväksymistä. Enemmän kuin konkreettista auttamista. Meillä äiti pitkälti mahdollisti (ja mahdollistaa) isän juomisen ja koko perheen toiminnan. Hän piilottaa pitkälti omat tunteensa. Isä taas ilmaisi enemmän tunteita ja on paljon ymmärtäväisempi ja aina heikomman puolella. Äidin mallilla selviää hengissä, isän mallilla on melkoinen taakka läheisille. Isään liittyy se epämääräinen toive tai kuvitelma, että hän olisi ollut hyvä isä jos ei olisi juonut. Että isä rakastaa minua, mutta se ei osaa oikein näyttää sitä. Ja samalla se ristiriita, miten hän pystyi olemaan täysin välittämättä pienistä tytöistään. Ja miten äiti pystyi jättämään meidät toistuvasti isän hoitoon, kun tämä joi. Ehkä siksi jumitun ihmisiin, joiden on vaikea olla läheisissä ihmissuhteissa. – nainen, 42
Se Toinen Vanhempi on kirjoituksissa usein yhtä merkityksellinen koetuista vaikeuksista puhuttaessa kuin alkoholisoitunut vanhempi. Hänen tekemänsä valinnat ryhmäläiset usein kyseenalaistavat: Miksi puhuit vaikean tilanteen hyväksi? Miksi et suojellut minua? Miksi emme häipyneet alkoholistivanhemman luota? Etkö todella tiennyt, mitä tunsin ja koin?
Isäni on ollut hyvä isä meille lapsille, enkä pysty uskomaan, etteikö isä olisi punninnut päätöstä mielessään tarkkaan. Hän varmasti uskoi äitini selviytyvän meidän hoitamisesta ja ehkä ajatteli lasten läsnäolon pitävän juomisenkin aisoissa. Toisekseen siihen aikaan, 90-luvun alussa, lasten jääminen erossa isälle ei välttämättä ollut edes harkittavissa oleva vaihtoehto. - nainen, 31
Jälkeenpäin äitini on pyytänyt anteeksi, ettei ole pystynyt suojelemaan väkivallalta ja alkoholismilta, ja minä olen ollut vihainen hänelle. Olen jonkin verran edelleen, vaikken enää haluaisi olla. - nainen2, 30
Aiemmassa osiossa juurisyiden käsittelyn yhteydessä pohdittiin, että olisi tärkeä täydentää omaa tarinaa jo edellisistä sukupolvista alkavalla aikajanalla. Ihan samalla tavalla olisi tärkeätä ottaa pysäytyskuva lapsuudenperheestä ja pysähtyä täydentämään sen epätarkkoja kohtia: Millainen oli lapsuudenkotini ja sen ihmisten dynamiikka?
Suurin syy siihen miksi tunteet äitiä kohtaan ovat niin ristiriitaiset on ehkä siinä, että isän kuoltua olisin kaivannut, että asiat olisi keskusteltu oman perheen sisällä selväksi. Siis jonkinlainen jälkipuinti siitä, että miksi äiti toimi niin kuin toimi, miksi isä joi, miksi me jäätiin jne. Isän kuoleman jälkeen isä oli yhtäkkiä jokin pyhimys, jumalasta seuraava ja täydellinen aviomies. Oliko se tosiasia, että isä kuoli viinaan liian iso pala? Kulissit kun piti pitää kuitenkin kaikki nuo vuodet kunnossa. Mutta keskustelua olisin kaivannut ja nyt se tosiaan äidin muistisairauden takia on mahdotonta. - nainen, 40
Ei voi kuitenkaan riittävästi korostaa sitä tosiasiaa, että yhtäläisyyksistään huolimatta jokaisen perheen ja suvun tarina yksilöllinen ja omanlaisensa. On hyödyllistä löytää yhteneväisiä piirteitä ihmisten kokemasta. Luonteeltaan nämä yhteneväiset piirteet ovat kuitenkin ideaalityyppisiä - yleisiä malleja, joista kunkin yksilön elämässä toteutuu omannäköisensä versio.
Äitiäni saan kiittää siitä, että olen kasassa ja elossa ylipäätään. Hän on aina huolehtinut, että minulla on kaikkea, mitä tarvitsen (mukaan lukien psykiatrista hoitoa ja terapiaa). Äitini on minulle sanoinkuvaamattoman rakas. Valitettavasti äitini on myös alkoholisimin ja lähisuhdeväkivallan traumatisoima, sekä oman isänsä että ex-aviomiehensä puolesta. Hän on selvinnyt elämästä pystypäin, koska hänelle on kasvanut kova kuori, valitettavasti myös meitä lapsia kohtaan. Hän on selviytyjä, ja haluaa, että mekin olemme. Minun tai vanhimman siskoni mielenterveysongelmia hän ei ole koskaan pystynyt ymmärtämään tai hyväksymään, vaikka lääkäri onkin. - nainen, 30
Myös sisarukset merkitsevät hyvin alkoholistien aikuisille lapsille hyvin erilaisia asioita. Siskot ja veljet voivat olla tärkeä suojaava tekijä lapsuuden karikoista selviämisessä. Sisarukset eivät kuitenkaan aina koe yhteistä kasvuympäristöä keskenään samalla tavalla, mikä voi tuntua hämmentävältä tai loukkaavalta.
Toisinaan sisarusten erilaisuus käy ilmi jo kasvuiässä. Osittain kokemusten erilaisuutta selittäneekin lasten joutuminen perheessä erilaisiin rooleihin puutteellista vanhemmuutta paikkaamaan.
Te kenellä on sisaruksia, niin onko teillä erilaisia rooleja tai ootteko huomannu, että oireilisitte eri tavalla lasisesta lapsuudesta? Me ollaan mun siskon kanssa puhuttu näistä paljon, ja meillä korostuu ihan erilaiset piirteet. Mun sisko on juuri se vastuullinen huolehtija, kun minä olen enemmän ihmisten tarkkailija ja huolissani muiden mielipiteistä. Toki meillä on paljon samanlaisia piirteitä, mutta tietyt jutut korostuu eri tavalla. Tämä on minusta hurjan kiinnostava aihe. Miten just oma temperamentti ja persoona, luonteenpiirteet vaikuttaa siihen, miten lapsuuden vaikeat asiat näkyy näin aikuisena. Olisi mielenkiintoista keskustella tästäkin aiheesta. - nainen2, 32
Kokemusten erilaisuus voi olla haaste sisaruussuhteiden korjaaville vaikutuksille aikuisena. Voi olla vaikeata täydentää omaa tarinaa ja nähdä asioiden syy-yhteyksiä, jos läheisen ihmisen näkemykset ovat ristiriidassa omiin. Toisaalta erilaiset muistot ja tavat kokea tapahtumat nyt voivat auttaa perheen ja suvun tarinan rakentamista kokonaisemmaksi sekä tarjota vaihtoehtoista näkökulmaa oman rinnalle.
Mä kysyin siskoiltani, miten he ovat kokeneet lasisen lapsuuden vaikutuksen omiin elämiinsä. Tajusin, ettei koskaan olla puhuttu asiasta eksplisiittisesti. Olin tosi yllättynyt vastauksista. Toinen siskoistani kirjoitti pitkän pohdinnan siitä, kuinka faijan alkoholismi on pakottanut hänet lapsena huolehtimaan meistä pikkusiskoista ja millaisia jänniteitä se on luonut meidän keskinäisiin suhteisiimme. Se kuulosti minulle tutulta, samankaltaiselta pohdinnalta, mitä olen tehnyt itsekin. Toinen sisko taas totesi lyhyesti, että hän ei koe lapsuutensa olleen lasinen.--- kaksi meistä kolmesta kokee faijan alkoholismin vaikuttaneen lapsuuteensa ja kolmas ei. Tämä hämmentää minua valtavasti. Voiko tosiaan olla niin, että samat tapahtumat vaikuttavat toisten lasten identiteetin, persoonallisuuden ja itsekuvan - nainen, 30
Sisarukset voivat myös muistuttaa kaikesta siitä, minkä elämässä haluaisi jättää taakseen. Ja jos väleissä ja tekemisissä ollaankin, ei lapsuuteen silti välttämättä haluta keskusteluissa palata.
Nyt aikuisena alan näkemään veljestäni miten rankasti lapsuus on häneenkin vaikuttanut, vaikka hän aikoinaan peitti sen taitavasti. Hän ei oikein ole ollut halukas asioista puhumaan kanssani, vaikka kokisin itse sen todella tarpeelliseksi. Olen myös miettinyt miksi välimme ovat jostain syystä viilentyneet. Muistutanko liikaa siitä kaikesta?
Tunsin vihaa veljeäni kohtaan, kun hän pisti vuosia sitten välit poikki äitiin ja jätti minut "vastuuseen". Olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että se on hänen selviytymiskeinonsa eikä minulla ole oikeutta tuomita häntä siitä päätöksestä. - nainen, 31
Emme ole puhuneet noista asioista niin, että olisimme jakaneet muistoja, mikä tuntuu oudolta. Kukaan meidän perheessä ei ole puhunut näistä muistoista. - nainen, 42
Vertaisryhmän arvo nousee suureksi, jos oman lapsuuden konkreettisesti jakaneista sisaruksista ei ole jakamaan myös kokemusta lasisesta lapsuudesta. Kymmenen hengen ryhmästä löytyy aina niitä, joilla on samankaltaisuuksia kokemuksessa.
Lue seuraavaksi, mitä nettiryhmissä keskustellaan elämästä alkoholistin aikuisena lapsena!