Lasinen lapsuus -nettivertaisryhmissä on onnistuneimmillaan vahvistettu hyviä asioita elämässä ja löydetty ymmärrystä ja lohtua asioihin, jotka ovat vaikeita.
Omat unelmat, vahvuudet ja vaikeuksien kehittyneet ominaisuudet muuttuvat yhä todemmaksi kirjoittamalla ne auki ja uskaltamalla sanoa ne ”ääneen”. Moni ajatus, joka ei päässä pyöriessään löydä selkeää muotoaan, muuttaa vapauttavan konkreettiseksi muiden ihmisten hyväksyvien katseiden eteen kirjoitettuna. Parhaimmillaan ryhmässä syntyy kollektiivinen hyvän olon tunne.
Olen lähes koko ikäni elänyt siinä käsityksessä, että olen sosiaalisesti osaamaton ja kelpaamaton ja sitten toiminut sen mukaan. Paljon on mennyt hyviä ihmissuhteita ohi sen takia. Tänä syksynä ja tämän ryhmän aikana olen huomannut asenteessani ison muutoksen. Esimerkiksi tässä yhtenä päivänä kävelin lähimarketissa tyytyväisenä ja rentona ja koin, että olen ihan samanarvoinen kuin muutkin täällä. Samaisessa marketissa olen joskus kokenut tosi kovaa häpeää ja riittämättömyyttä verrattuna muihin, ilman mitään selvää syytä. Ajattelen, että täällä keskustelu on helpottanut jotain jatkuvan epämääräisen oman itsen ja omien toiveiden salailun taakkaa. - nainen, 42
Itselläni nämä ryhmän asiat eivät juurikaan ole jääneet pyörimään päässä vaan päinvastoin. Tuntuu, että kun käyn täällä kirjoittamassa, minun ei tarvitse niin paljon pyöritellä asioita päässäni. Olen yllättäen rauhallisempi kuin pitkiin aikoihin. Olen ajatellut päiväkirjan kirjoittamista, mutten ole päässyt alkuun. Ehkä tämän jälkeen aloitan…- nainen, 31
Muiden kokemuksista saadaan lohtua ja ymmärrystä. Armeliaisuus itseä kohtaan lisääntyy, kun omat ongelmat eivät olekaan omaa syytä tai osa omaa synnynnäistä persoonaa, vaan luonnonmukainen seuraus elämän varhaisissa vaiheissa koetusta kaltoinkohtelusta ja vaille jäämisestä. Ymmärrys syistä ja seurauksista voi auttaa eroon arkea voimakkaasti värittävästä huonommuudentunteesta.
Jo nyt tuntuu, että voi aistia vahvempaa kiinnittymistä maailmaan sekä omiin kokemuksiini. Ne ovat varmaan ihan totta, sellaisena kuin ne muistan kokeneeni, koska teidänkin tekstit niin sanovat, että näin voi lapselle käydä ja tältä on lapsesta voinut tuntua. Tuntuu, myös, etten olekaan niin erilainen kuin olen aina kokenut olevani. - nainen2, 30
Eilen oli tosi vaikea päivä. Ahdistus riivasi koko päivän. Yritin tehdä töitä kotoa käsin, mutta siitäkään ei oikein tullut mitään. Olin heikko, huono, kelvoton ja yksin. Jossain vaiheessa luovutin työnteon suhteen ja tulin tänne lukemaan ryhmäläisten kirjoituksia. Se rauhoitti minua vähän. Sen jälkeen pystyin lähtemään joogaan, ja paha olo alkoi purkautua. Kiitos siitä teille kaikille. - nainen, 30
Yhteenkuuluvuudentunteen myötä vahvistuu myös uskallus ajatella ja sanoa myönteisiä asioita. Ja kun unelmat ensi kertaa koskaan päästetään sanoina maailmalle, voi niillä olla tilaa toteutua.
Itsellä itselläni alkoi taas nousta epäilys noita unelmia kohtaan, kun nyt on ollut pientä ja isompaa vastatuulta unelmien tiellä. Mietin miten saisin konkretisoitua tietä unelmiin, etten nyt lamaannu. Teippasin unelmakartan vaatekaapin oven sisäpuolelle. Ja mietin, että voisin askarrella itselleni joulukalenterin, jossa olisi tehtäviä. Esim. kutsua ihmisiä kotiini syömään viikonloppuna. - nainen, 42
Kommentoinkin tuonne aiemmin, että en oikeastaan koskaan ole antanut itselleni lupaa unelmoida. Kun unelmoi, asettaa tavoitteen. Ja tavoitteeseen on aina päästävä. Nyt kun tämän teki oikeasti paperille, on velvollisuus myös toteuttaa itselleen tärkeitä asioita. ---Ehkä tärkeimpänä jokapäiväisenä tavoitteena on täydellisyyden tavoittelusta luopuminen. 8- riittää. - nainen, 38
Komminikaatio vertaisryhmässä on tasavertaista, ja ryhmäläiset saavuttavat sen usein niin vaikeasti tavoitettavan kuulumisen tunteet. Ryhmässä tullaan kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Yhteinen asia joukkoistuu ryhmästä mukaan vietäväksi evääksi: meitä on paljon ja ansaitsemme parempaa! Hyvä tahto ja keskinäinen auttamisenhalu toivottavasti kantavat myös tulevaisuuteen omassa arkiympäristössä.
”On lohduttava ajatus, että te kaikki olette siellä jossain, omissa elämissänne, ja porskutatte eteenpäin vaikka me kaikki kiskotaan tätä helvetin kivirekeä perässämme. Olette mun ajatuksissa, voimia!” - nainen, 30