Vertaismentorit

Ylitse MentorApp on uusi tukimuoto, josta keskustelutukea voi hakea myös vanhempiensa alkoholinkäytöstä kärsivä aikuistuva nuori tai jo aikuinen. 

 

 

Ylitse MentorApp on SOS-Lapsikylän kehittämä mobiilisovellus, joka mahdollistaa keskustelun mentorin eli vertaistukihenkilön sekä tukea etsivän henkilön välillä. Vertaismentorin kanssa keskustellaan sovelluksessa kirjoittamalla. Mentorit tarjoavat tukea kukin itselleen määrittelemillä aihealueilla, kuten ”lasinen lapsuus”, ”tuen hakeminen” tai ”itsenäistyminen”. Mentorin tarjoama tuki perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Se voi sisältää juttelua, kuuntelemista, pienimuotoista neuvomista ja asioiden miettimistä yhdessä. Mentorointi ei ole terapiaa, eikä siihen kuulu tapaamisia tuettavan kanssa tai päivystämistä tiettyinä ajankohtina.

Palvelu on anonyymi ja sen voi ladata maksutta käyttöönsä Android ja iOS puhelimille. Tähän mennessä sovelluksessa on tarjottu tukea lastensuojelun piiristä aikuistuville nuorille ja lapsuudessaan huostaanoton kokeneille aikuisille. SOS-Lapsikylän ja Lasisen lapsuuden yhteistyön myötä nuoret ja aikuiset voivat saada vertaistukea nyt myös lapsuuden kodin alkoholinkäytöstä aiheutuviin haasteisiinsa.

Auttajina toimivat sosiaalityön ammattilaisten sijasta tavalliset suomalaiset aikuiset, jotka ovat omassa elämässään kokeneet lasisen lapsuuden, mutta selvinneet siitä täysipainoiseen aikuisuuteen. Mentorit ovat suorittaneet tehtävään koulutuksen, ja saavat ohjausta mentorointiin SOS-Lapsikylän ja A-klinikkasäätiön työntekijöiltä. Heille on myös tehty rikosoikeudellinen taustaselvitys.

Vertaistukea hakeva voi valita mentorien esittelyjen perusteella itselleen sopivimman henkilön, johon ottaa yhteyttä. Yhteydenotto voi koskea yhtä tiettyä asiaa tai siitä voi muodostua pitkäaikainenkin keskustelusuhde.

Lataa Ylitse MentorApp puhelimeesi GooglePlaysta tai AppStoresta!