04.12.2025 | Yleinen
TEEMACHAT ma 15.12. kl0 18-19.30 Se toinen vanhempi
Teemachateissa jutellaan anonyymisti aikuisten kesken yhteisistä monia koskevista kokemuksista. Keskustelemme siitä, miten lasinen lapsuus vaikuttaa aikuisuudessa, ja miten omaa hyvinvointia voisi kohentaa. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla. Tällä kertaa meillä on chatin osallistujalta tullut toiveaihe eli suhde alkoholistivanhempaan
Lasisen lapsuuden eläneiden suhde vanhempiin on keskusteluaiheena huomattavasti monisyisempi, kuin äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Kumpaankin vanhempaan voi liittyä ristiriitaisia tunteita ja kokemuksia.
Puhuimme hiljattain chatissa alkoholistivanhemmasta. Lupasimme, että joulukuun toisessa teemachatissa puhutaan sitten siitä toisesta vanhemmasta. Olemmekin Lasinen lapsuus -toiminnan vertaisryhmissä toisinaan käyttäneet ilmaisua se toinen vanhempi. Hänellä tarkoitamme vanhempaa, joka ei itse ollut alkoholiriippuvainen.
Se toinen vanhempi voi aikuisena herättää paljon mietteitä! Hän saattoi olla perheen tuki ja turva, joka piti kodin rutiineista huolta. Hän saattoi jaksaa vaalia lämmintä ilmapiiriä perheessä. Tai sitten hänen voimansa eivät riittäneet näihin asioihin
Myös sen toisen vanhemman toiminta ja persoona saattavatkin aiheuttaa paljon miettimistä. Eikö mitään ollut tehtävissä, jotta lapsilla olisi parempi olla? Ja kuitenkin häntä kohtaan saattaa samalla kokea suurta kiitollisuutta. Monet asiat ovat ristiriitaisia, eikä asetelmasta tee yksin kertaisempaa se, että roolit ja ongelmat saattavat myös muuttua vuosien ja vuosikymmenten myötä. Ei ole aina yksiselitteistä, kuka perheessä joi ja kuka oli ”se toinen”.
Tunteiden ristiriitaisuus voi hämmentää. Yhtäaikainen rakkaus ja katkeruuskin on mahdollista. Suhdetta vanhempaan oman elämänhistorian osana olisi kuitenkin hyvin käsitellä. Nykyajassa voi olla myös tarpeen selventää itselle, minkälaista keskustelua ja sovintoa kaipaa kummankin mahdollisesti vielä elossa olevan vanhemman kanssa.
Omaa hyvinvointia voi aina omista lähtökohdistaan kohentaa. Jutellaan siis siitä toisesta vanhemmasta. Kevennetään huolien taakkaa ja jaetaan kokemuksia – aikuisten kesken!
Chatissa voit aina ottaa puheeksi muitakin omaan lasiseen lapsuuteesi liittyviä asioita. Tervetuloa siis mukaan kaikki uudet ja vanhat chattaajat! Mukana Lasisen lapsuuden puolesta Janne ja vertaiskeskustelija Satu.
Chat järjestetään hieman poikkeuksellisesti maanantai-iltana 15.12. klo 18–19:30.
Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa.
Chatin kesto on puolitoista tuntia. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla.
Lämpimästi tervetuloa!
Teemachattien aiheet ja ajankohdat löydät tältä sivultamme!
Kuva: Janne Takala
Tykkää, jaa, kommentoi