Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Apua lapselle

Kuka voi auttaa ja miten?

Läheisen aikuisen juominen vaikuttaa aina perheessä eläviin lapsiin. Lapsuudenkokemuksiaan käsittelevä aikuinen ja vanhempi voi myös olla huolissaan omista lapsistaan. On tärkeää, että lapsen avun ja tuen tarve tulee tunnistetuksi ja kohdatuksi. 

Lapsen tärkeimmät apukanavat löytyvät neuvolasta, koulusta, terveydenhuollosta, lastensuojelusta sekä erilaisista nettipalveluista. Suojaavista tekijöistä tärkeitä ovat muun muassa perheen ulkopuoliset turvalliset aikuiset, harrastukset ja ystävät. Alla on listattu muutamia tahoja, joihin voi ottaa yhteyttä, kehottaa lasta ottamaan itse yhteyttä tai ottaa lapsen tai nuoren kanssa yhdessä yhteyttä.

Neuvola

Kuten kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, niin myös neuvolassa ja perheneuvolassa kannattaa ottaa puheeksi läheisen juominen, perheen tilanne, huoli omasta lapsesta tai jaksamisesta vanhempana. Mikään huoli ei ole liian pieni, etteikö siitä saisi puhua ääneen ja pyytää apua.

Kouluterveydenhuolto

Useimmissa kouluissa on kouluterveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi, joiden kaikkien kanssa voi yhdessä pohtia keinoja tukea lapsen ja nuoren arkea. Oppilashuollosta ohjataan tarvittaessa myös sosiaalihuollon palveluiden piiriin sekä lääkäriin esimerkiksi terapian aloittamiseksi. Myös opettajalle on hyvä kertoa kotitilanteesta, jotta lapsen tai nuoren käytökseen, poissaoloihin tai muuhun huoleen osataan tarttua ajoissa.

Terveydenhuolto

Terveyskeskukseen voi kuka tahansa ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa. Terveyskeskuksesta saa ajan sairaanhoitajalle, psykiatriselle sairaanhoitajalle tai lääkärille, jotka arvioivat yhdessä esimerkiksi psykologipalveluiden tarvetta. Myös esimerkiksi uniongelmiin voi hakea helpotusta terveyskeskuksesta.

Lastensuojelu

Jos alle 18-vuotiaasta lapsesta herää huoli, on jokaisella oikeus tehdä lastensuojeluilmoitus. Lapsi tai nuori voi tehdä myös itsestään lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojelusta tai sosiaalitoimistosta voi myös ihan vain kysyä nimettömästi neuvoa.

Lastensuojeluilmoitus tehdään vanhempien juomisesta haittoja kokevan lapsen kotipaikkakunnan sosiaalitoimistoon. Ilmoituksen voi tehdä nimettömästi tai kertomalla omat henkilötiedot. Sosiaalitoimistojen yhteystiedot löytyvät helposti googlaamalla kunnan nimi + sosiaalitoimisto. Lasten kanssa työskentelevillä on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Lisätietoa lastensuojeluilmoituksen tekemisestä sekä huolen tunnistamisesta löydät Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sivuilta.

Omaperhe

Omaperhe on kansallinen verkkopalvelu, joka kokoaa kaiken perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen.

Lasisen lapsuuden nuorten palvelut

Lasisessa lapsuudessa tarjoamme keskusteluapua yksilöchatissa, nimetöntä neuvontaa sekä vertaistukea nuorille Discordissa. Näihin ovat tervetulleita kaikki, joiden kotona juodaan liikaa.

Sekasin-chat

Sekasin-chatissa voi keskustella mistä tahansa mieltä askarruttavasta kysymyksestä tai aiheesta nimettömänä ja luottamuksellisesti. Chat on auki maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. 

Lasten ja nuorten puhelin 

Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa ilmaiseksi ja luottamukselliseksi. Numero on 116 111 ja linja on auki ma–pe klo 14–20 ja la–su 17–20. Lisätietoa Nuortennetissä

Muita palveluita

Sopivan palvelun etsimiseen voi käyttää myös Mielenterveystalon palveluhakua tai Nuorten osiota