Lasinen lapsuus ja ikääntyvät vanhemmat 

Lapsen ja vanhemman suhde ei pääty siihen, kun lapsi kasvaa aikuiseksi. Moni lasisen lapsuuden kokenut on joutunut jo varhain seuraamaan aikuisen vointia, ennakoimaan tilanteita ja kantamaan vastuuta asioista, jotka olisivat kuuluneet vanhemmalle. Kun sama vanhempi myöhemmin ikääntyy, tuttu huolenkantajan rooli voi aktivoitua uudelleen. 

Tilanne voi tuntua hämmentävältä. Yhteiskunnassa puhutaan usein siitä, että aikuisten lasten kuuluu huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan. Harvemmin pysähdytään kysymään, miltä tämä odotus tuntuu ihmisestä, joka on joutunut huolehtimaan vanhemmastaan jo lapsena. Saako omaa jaksamista suojella, vaikka vanhempi tarvitsee apua? Saako ottaa etäisyyttä, vaikka toinen tarvitsisi tukea? 

Vanhemman ikääntyminen voi nostaa vanhat roolit pintaan 

Lasisen lapsuuden kokeneella suhde vanhempaan voi olla ristiriitainen vielä vuosikymmenten jälkeen. Vanhempi voi tarvita käytännön apua, tukea terveydenhuollon asioissa tai seuraa arkeen. Samaan aikaan aikuisessa lapsessa voi elää kokemus siitä, ettei hän itse saanut lapsena tarvitsemaansa turvaa, huolenpitoa tai vanhemman tukea. 

Siksi vanhemman ikääntyminen voi tuntua myös epäreilulta. Aikuinen lapsi saattaa huomata kantavansa huolta ihmisestä, jonka olisi aikanaan pitänyt kantaa huolta hänestä. Ajatus voi herättää syyllisyyttä, vihaa, surua tai hämmennystä: miksi minun pitäisi nyt jaksaa, kun omat tarpeeni jäivät lapsena näkymättömiksi? 

Nämä tunteet ovat ymmärrettäviä. Ne eivät tarkoita, että ihminen olisi kylmä tai välinpitämätön, vaan voivat kertoa siitä, että lapsuuden turvattomuus ja huolenpidon puute ovat jättäneet jälkiä. Ikääntyvän vanhemman auttaminen ei myöskään pyyhi pois sitä, mitä lapsi olisi itse tarvinnut mutta ei saanut. 

Jos vanhemman alkoholinkäyttö jatkuu vanhuudessa, siihen voi liittyä uusia huolia, kuten muistiongelmia, kaatumisia, sairaskohtauksia tai turvattomia tilanteita. Samalla moni joutuu pohtimaan, kuinka paljon haluaa ja jaksaa olla mukana vanhemman elämässä. Mieleen voi nousta myös kysymyksiä sovinnosta, anteeksiannosta tai siitä, onko yhteisymmärrystä vanhemman alkoholinkäytön aiheuttamista murheista ylipäätään mahdollista löytää. 

On tärkeää tunnistaa, että ristiriitaiset tunteet eivät tee kenestäkään huonoa lasta. Ne voivat olla ymmärrettävä seuraus siitä, että lapsuudessa ei omalla vuorollaan saanut ikään kuuluvaa huolenpitoa. 

Rajat suojaavat myös aikuisena 

Moni lasisen lapsuuden kokenut on oppinut asettamaan toisten tarpeet omiensa edelle. Siksi omien rajojen tunnistaminen voi olla vaikeaa juuri silloin, kun ikääntyvä vanhempi tarvitsee apua. Mihin kaikkeen minun täytyy suostua? Saanko sanoa ei? Voinko auttaa vain sen verran kuin jaksan? 

Rajat eivät tarkoita kovuutta tai välinpitämättömyyttä. Ne voivat olla edellytys sille, että oma elämä, terveys ja ihmissuhteet säilyvät. Aikuinen lapsi saa pohtia, millainen yhteydenpito vanhempaan on hänelle mahdollista ja turvallista. Avun antaminen ei saa tarkoittaa sitä, että oma hyvinvointi romahtaa. 

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, eikä menneisyyden kuormaa tarvitse kantaa yksin. Omaa tilannetta voi helpottaa, kun sitä saa sanoittaa luottamuksellisessa keskustelussa, vertaisten kanssa tai ammattilaisen tuella. Muun muassa Lasinen lapsuus tarjoaa vertaistukea ja keskusteluapua vanhemman alkoholinkäytöstä haittoja kokeneille aikuisille. 

teksti: Janne Takala

Lue lisää ylisukupolvisuudesta: https://lasinenlapsuus.fi/siruista-sinuksi/sukupolvien-sillat/