Omat rajat lasisen lapsuuden jälkeen

Lasinen lapsuus voi vaikuttaa siihen, miten aikuinen tunnistaa omat rajansa. Jos lapsuudessa on elänyt vanhemman päihteidenkäytön varjossa, on usein oppinut seuraamaan tarkasti muiden mielialoja. On pitänyt ennakoida tilanteita ja olla varuillaan. Lapsi on voinut kantaa huolta vanhemmasta, sisaruksista tai koko perheen arjesta.

Nämä taidot ovat voineet auttaa selviytymään vaikeissa oloissa. Aikuisena ne voivat kuitenkin alkaa kuormittaa. Toisten tarpeet menevät helposti omien edelle. Voi olla vaikea huomata, mitä itse tarvitsee ja missä oma jaksaminen loppuu.

Rajanpidon vaikeus arjessa ja ihmissuhteissa

Rajanpidon vaikeus voi näkyä monella elämänalueella. Opinnoissa voi olla vaikea pyytää apua, pitää taukoja tai uskoa siihen, että oma työ riittää. Työelämässä se voi näkyä liiallisena tunnollisuutena. Töitä tulee tehtyä yli omien voimien. Toisten ongelmia alkaa ehkä ratkaista silloinkin, kun ne eivät oikeastaan kuuluisi itselle.

Parisuhteessa omat tarpeet voivat jäädä syrjään. Voi olla vaikea sanoa, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä ei. Voi myös olla vaikea huomata ja myöntää, jos suhde kuormittaa enemmän kuin kannattelee. Perheen ja suvun kanssa rajat voivat olla erityisen vaikeita. Voi tuntua siltä, että pitää olla aina tavoitettavissa, joustaa ja ymmärtää.

Rajanpidon vaikeus voi näkyä myös ystävyyssuhteissa. Jotkut suhteet voivat olla epätasapainossa. Vastavuoroisuuden puuttuessa voi alkaa tuntua siltä, että oma tehtävä on olla kuuntelija, auttaja tai kannattelija.

Oman rajan ylittäminen voi alkaa pienistä joustoista. Vastaat viestiin, vaikka olet väsynyt. Perut oman menosi, koska joku toinen tarvitsee apua.Vähitellen oma elämä voi kaventua. Arki alkaa pyöriä toisen ihmisen voinnin, kriisien tai vaatimusten ympärillä. Oma lepo, ilo ja rauha jäävät sivuun. Voi olla vaikea huomata pysähtyä kysymään: mitä minä haluan, mitä minä jaksan ja mikä kuuluu minulle?

Moni kokee syyllisyyttä omista rajoistaan kiinni pitämisestä. Ein sanominen voi tuntua väärältä ja etäisyyden ottaminen julmalta. Varsinkin omaan vanhempaan liittyvä rajaaminen voi herättää surua ja ristiriitaisia tunteita.

Rajat eivät silti tarkoita välinpitämättömyyttä. Ne eivät ole rangaistus toiselle ihmiselle, vaan tapa suojata omaa elämää, jaksamista ja turvallisuutta. Rajan pitäminen voi tarkoittaa sitä, että yhteydenpitoa vähennetään tai se katkaistaan kokonaan.

Omia rajoja voi opetella vähitellen

Oman rajan ylittymisen voi huomata ajatukisen sijaan ensin kehossa tai tunteissa. Jokin alkaa ahdistaa. Näitä merkkejä kannattaa kuunnella, sillä ne voivat kertoa, että olet ylittänyt oman jaksamisesi rajan. Usein rajan ylittymisen valitettavasti huomaakin vasta sen tehtyään.

Rajan tunnistaminen voi alkaa pienestä pysähdyksestä. Mitä minussa tapahtuu juuri nyt? Kysymyksiin ei aina löydy nopeita vastauksia. Jos omia rajoja ei ole saanut lapsesta asti harjoitella turvallisesti, niiden opettelu aikuisena voi tuntua vieraalta.

Harjoittelu voi alkaa pienistä sanoista. “En jaksa nyt.” “Tarvitsen aikaa.” “En voi auttaa tässä.” “Haluan miettiä ensin.” Emme myöskään ole velvollisia aina perustelemaan ratkaisujamme. Joskus riittää yksinkertaisesti, ettemme halua toimia kuten toinen haluaisi. Joskus perusteluksi riittää: ei.

Aluksi rajojen pitäminen voi herättää syyllisyyttä. Uusi tapa toimia herättää epävarmuutta. Rajoja voi olla helpompi opetella toisen ihmisen tuella. Apua voi saada terapiasta, vertaistuesta, keskusteluista ja kirjoittamisesta. Jo se voi helpottaa, että joku toinen ymmärtää, miksi rajan pitäminen tuntuu niin vaikealta. Omien rajojen pitäminen ei vie kykyä välittää muista. Pitkällä tähtäimellä rajojen pitäminen ja sinun hyvinvointisi auttaa myös läheisiäsi. Ennen kaikkea on muistettava, että vastaamme itse omasta hyvinvoinnistamme, ja sitä emme saavuta ilman rajojen asettamista.

teksti: Janne Takala

Lue lisää itsestä huolehtimisesta: Myötätuntoinen suhtautuminen itseen – Lasinen lapsuus