Ulkopuolisuuden kokemus aikuisuudessa

Ulkopuolisuuden tunne on monelle lasisen lapsuuden kokeneelle aikuiselle tuttu kokemus. Se ei välttämättä näy päällepäin. Arki voi olla toimivaa, ympärillä voi olla ihmisiä ja elämä voi näyttää ulospäin vakaalta. Silti sisällä kaihertaa tunne, ettei aivan kuulu joukkoon. 

Lasinen lapsuus voi opettaa jo varhain tarkkailemaan ja ennakoimaan. Lapsi voi oppia lukemaan aikuisen mielialoja, peittelemään kodin tapahtumia ja jättämään omat tarpeensa taka-alalle. Kun koti ei tunnu turvalliselta tai oma kokemus jää näkymättömäksi, aikuisuuteen voi kulkeutua vahva pärjäämisen ideaali. Minun on pärjättävä yksin. 

Ulkopuolisuus ei aina tarkoita konkreettista yksinäisyyttä. Usein se on sisäinen kokemus. Ihminen voi olla muiden keskellä ja silti tuntea olevansa jotenkin erilainen. Mielessä voi elää ajatus siitä, ettei voi näyttää kaikkea itsestään. Pahimmillaan kokee jäävänsä ulkopuoliseksi omasta elämästään.  

Ulkopuolisuus kehittyy jo lapsuudessa 

Lapsena ulkopuolisuuden kokemus voi syntyä siitä, että oma perhe tuntuu erilaiselta kuin muiden. Jos kotona juodaan haitallisesti, arki voi olla arvaamatonta ja täynnä asioita, joista ei puhuta. Lapsi voi hävetä kotia, vältellä kavereiden kutsumista kylään ja suojella vanhempaa muiden katseilta. 

Aikuisuudessa tämä kokemus voi jatkua. Se ilmenee vaikeutena liittyä porukoihin tai luottaa toisiin. Välittäminen herättää epävarmuutta: saanko minä todella tulla nähdyksi? Ulkopuolisuuden rinnalla kulkee usein näkymättömyyden tunne. Jos lapsen tarpeille ei ole ollut tilaa, aikuinen voi oppia ohittamaan ne myös itse. Voi olla helpompaa huomata, mitä muut tarvitsevat, kuin kysyä mitä minä tarvitsen. Silloin ihminen voi vaikuttaa ulospäin pärjäävältä, vaikka sisällä olisi paljon yksinäisyyttä. 

Pärjäämisestä voi tulla taakka 

Moni lasisen lapsuuden kokenut aikuinen on oppinut selviytyjäksi. Lapsena se on voinut olla elinehto. Aikuisena jatkuva pärjääminen voi kuitenkin muuttua raskaaksi. Jos oma arvo on rakentunut siihen, että on hyödyllinen ja huolehtii muista, voi olla vaikea pysähtyä itsensä ja omien tarpeidensa äärelle. 

Ulkopuolisuuden kokemus vahvistuu, kun ihminen elää vain roolinsa kautta. Hän voi olla auttaja, vastuunkantaja tai se, joka pitää asiat kasassa. Samalla oma todellinen minä jää helposti piiloon. Yhteys muihin ei tunnu täysin aidolta, jos omille tunteille ja tarpeille ei ole tilaa. 

Lasinen lapsuus voi vaikuttaa myös läheisiin ihmissuhteisiin. Jos lapsuuden tärkeät aikuiset olivat arvaamattomia tai poissaolevia, turvalliseen läheisyyteen voi olla vaikea luottaa. Aikuisuudessa läheisyyttä kaivataan, mutta pelätään. Ihmissuhteita leimaa varovaisuus, miellyttämisentarve tai vetäytyminen. Usein kyse on vanhasta suojauksesta, joka on jäänyt päälle. 

Ulkopuolisuuden rinnalle voi rakentua yhteys 

Toipuminen alkaa monesti siitä, että kokemuksille löytyy sanat. Kun aikuinen tunnistaa ulkopuolisuuden tai näkymättömyyden tunteen taustat, jokin voi alkaa jäsentyä. En ole outo enkä ainut. Ulkopuolisuuden kokemuksille on selityksensä lapsuudessa. 

Vertaistuki voi olla tässä tärkeää. Kun toinen sanoittaa samankaltaisen kokemuksen, oma yksinäisyys asian kanssa voi hellittää. Jaettu kokemus voi tuoda yhteyden tunnetta, jota on ehkä kaivannut pitkään. Ulkopuolisuuden tunnetta voi lievittää vähitellen. Voi opetella kertomaan itsestään vähän enemmän ja tunnistamaan sekä ilmaisemaan omia tarpeitaan. Voi myös harjoitella ottamaan vastaan tukea ja oppia huomaamaan hyvää tahtoa tuntemissaan ihmisissä. 

Lasinen lapsuus voi jättää jälkiä, mutta se ei määritä koko elämää. Ulkopuolisuuden kokemuksen rinnalle voi vähitellen rakentua toinen kokemus: minä saan kuulua joukkoon ja tulla nähdyksi. Olen osa laajempaa kokonaisuutta juuri sellaisena kuin olen. 

Lue myös kiintymyssuhdemallien vaikutuksista aikuisiän ihmissuhteisiin: https://lasinenlapsuus.fi/tietoa-lasisesta-lapsuudesta/aikuiselle/lasinen-lapsuus-aikuisuudessa/lapsuus-ja-oma-parisuhde/ 

teksti: Janne Takala