Irti häpeästä

Häpeä on sisäistetty huonommuudentunne, joka saa uskomaan, että on jotenkin vääränlainen. Moni alkoholiongelman vanhemman lapsi tunnistaa tämän tunteen, vaikka sen alkuperä voi jäädä tiedostamatta. Häpeä on rakentunut vähitellen osaksi minäkuvaa ja tapaa olla suhteessa muihin. 

Turvattomissa kotioloissa kasvanut ihminen on usein oppinut jo varhain tarkkailemaan ja sopeutumaan. Vanhemman juomista, mielialojen vaihtelua tai kodin ilmapiiriä ei voi lapsena ymmärtää, mutta selitystä sille haetaan. Usein se löytyy itsestä: ehkä minun olisi pitänyt olla kiltimpi, pärjätä paremmin tai olla jotenkin tärkeämpi ja rakastettavampi.  

Häpeää voi vahvistaa myös vaikeneminen. Jos kotona salaillaan asioita, pidetään kulisseja ulospäin yllä ja annetaan ymmärtää, ettei perheen asioista puhuta ulkopuolisille, on loogista, että lapsi tulkitsee perheessä olevan jotain hävettävää. Vaikeneminen saattaakin osaltaan auttaa pitämään normaaliutta yllä, mutta riskinä on häpeän kokemuksen sisäistäminen. 

Häpeä voi liittyä konkreettisiin muistoihin vanhemman juomisesta ja siihen liittyvästä arvaamattomuudesta. Kotiin ei ehkä uskaltanut kutsua kavereita, koska ei voinut tietää, missä kunnossa vanhempi oli tai millainen ilmapiiri kotona odotti. Joissakin perheissä juomiseen on liittynyt rahahuolia ja puutetta, jonka lapsi on pelännyt näkyvän ulospäin. Toisissa kodeissa taas kaikki on ulospäin näyttänyt olevan kunnossa, vaikka neljän seinän sisällä todellisuus oli aivan toinen. Häpeä voi syntyä sekä näkyvästä erilaisuudesta että ristiriidasta ulkoisen kuvan ja eletyn todellisuuden välillä. 

Miten häpeä vaikuttaa aikuisuudessa 

Aikuisuudessa häpeä voi näkyä pakonomaisena pärjäämisenä, miellyttämisen tarpeena, tai ylivastuullisuutena. Sisäinen riittämättömyyden tunne voi ajaa yrittämään aina vähän enemmän ja tekemään kaiken mahdollisimman hyvin. Samalla avun pyytäminen, keskeneräisyyden näyttäminen tai omien tarpeiden esiin tuominen voi tuntua vaikealta. 

Häpeää ei kuitenkaan voi ratkaista suorittamalla. Vaikka tekisi kuinka paljon ja yrittäisi kuinka hyvin, tunne omasta riittämättömyydestä voi pysyä sitkeänä. Häpeä voi myös estää ihmistä tarttumasta asioihin, joita hän oikeasti toivoo. Hakematta voi jäädä opiskelupaikka tai työtehtävä, sanomatta tärkeä asia, rakentamatta läheinen ihmissuhde tai valitsematta elämälle kaikkien omimmalta tuntuva suunta. 

Häpeäkompassi tarjoaa yhden tavan tunnistaa häpeään liittyviä reaktioita. Sen mukaan ihminen voi häpeän herätessä vetäytyä, vältellä, hyökätä itseään vastaan tai hyökätä muita kohti. Arjessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi omiin oloihin katoamista, puheenaiheen vaihtamista, olon turruttamista, armotonta itsearvostelua tai ärähtämistä toiselle silloin, kun sisällä on pelkoa, avuttomuutta tai paljastumisen pelkoa. Häpeä ei siis aina näytä alemmuudentunteelta. Joskus se näyttää kiireeltä, kontrollilta, pärjäämiseltä tai siltä, ettei mikään tunnu oikein miltään.  
 
Läheisissä ihmissuhteissa häpeä voi tehdä omien tarpeiden ja oman taustan kertomisesta vaikeaa. Turvallisemmalta voi tuntua olla helppo, reipas ja vähän näkymätön kuin ottaa riski siitä, että tulee nähdyksi kokonaan. 

Häpeän painoa voi keventää 

Puhuminen on tärkeä askel häpeän keventymisessä. Kun kokemukselle löytyy sanat ja rinnalle turvallinen kuulija, häpeän ote voi alkaa hellittää. Moni huomaa vasta omia kokemuksia jakaessaan, ettei olekaan ainoa, joka kantaa samankaltaisia tunteita. Se, mikä on tuntunut omalta vialta, voi alkaa näyttäytyä seurauksena olosuhteista, joissa on joutunut elämään. 

Häpeää voi käsitellä esimerkiksi terapiassa, vertaistuen keinoin, tai luotettavan ihmisen kanssa keskustellen. Olennaista on, ettei kokemuksen kanssa tarvitse jäädä yksin. Kun omaa tarinaa saa tarkastella rauhassa ja turvallisesti, voi vähitellen erottaa, mikä kuuluu omalle vastuulle ja mikä on ollut muiden asettamaa kohtuutonta taakkaa. 

Häpeän vastavoimaksi voi harjoitella itsemyötätuntoa. Se ei tarkoita menneiden vähättelyä eikä sitä, että vaikeat asiat pitäisi kuitata kevyesti. Se tarkoittaa lempeämpää ja oikeudenmukaisempaa tapaa suhtautua itseen silloin, kun häpeä aktivoituu. Häpeän ääntä voi opetella tunnistamaan kysymällä: puhuisinko näin ystävälle tai ihmiselle, joka on elänyt saman keskellä kuin minä? 

Ensimmäinen askel irti häpeästä voi olla häpeän huomaaminen, nimeäminen ja varovainen haastaminen. Voisinko kohdella itseäni tässä asiassa vähän vähemmän ankarasti? Voisinko puhua tästä jollekulle? Kun häpeää ei tarvitse enää kantaa yksin, sen paino voi vähitellen keventyä. 

 
Lähteitä ja taustaa 

Artikkeli pohjautuu Lasinen lapsuus -hyvinvointituokioon Irti häpeästä ja siinä käytyyn keskusteluun Ani Kellomäen ja Janne Takalan välillä. Häpeäkompassi perustuu Donald Nathansonin malliin, jossa häpeään liittyviä suojautumistapoja ovat vetäytyminen, välttely, itseä vastaan hyökkääminen ja muita vastaan hyökkääminen. Mallia on tarkasteltu myös Compass of Shame Scale -mittarin kehittämisen yhteydessä. Itsemyötätunnon osalta taustalla on Kristin Neffin jäsennys itseystävällisyydestä, yhteisestä ihmisyydestä ja hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta.