Kuka minä olen?

Välillä tulee vastaan sanonta “Koska kaikki muut ovat varattuja, ole oma itsesi,” mutta kuka olen? Huomasin vasta muutama vuosi sitten, että en tiennyt kuka olen. Olin 40-vuotias.

Kasvoin lapsuuteni pienellä paikkakunnalla. Perheeseemme kuului äiti, sisko ja isä. Minun roolini perheessä oli olla kiltti ja hiljainen. En halunnut antaa isälle aihetta lähteä juomaan. Halusin olla helppo lapsi äidille, jolla oli muutenkin raskasta. Kannoin huolta äidin jaksamisesta ja isän juomisesta. Opin myötäilemään ja tunnistamaan ilmapiirin kiristymisen. Tiesin, ettei perheen ulkopuolelle kerrottu kodin asioista. Vaikka takana olisi ollut uneton yö, seuraavana päivänä oli koulussa oltava reipas ja hymyilevä. Halusin olla kiltti. Teini-iässäkään en kapinoinut, pysyin huomaamattomana ja sopeutuvaisena.

Muistan lapsuudesta illat, kun olimme kotona äidin ja siskon kanssa kolmistaan. Katsoimme rauhassa telkkaria, kun kuulimme isän tulevan kotiin. Teimme automaattisesti isälle tilaa sohvalle. Yritin olla mahdollisimman näkymätön, jotten saanut alkoholisti-isän ilkeyttä ja riidan halua osakseni. Odotin hiljaa ja huomaamattomana, että isä sammuisi. Mikä tahansa saattaisi ärsyttää ja muuttaa rauhallisen illan siihen, että meidät heitettäisiin ulos. Nyt aikuisena ajateltuna se tuntuu kummalliselta näytelmältä.Näyttelimme, että kaikki oli kunnossa, että olimme tavallinen perhe ja näin kaiken kuuluikin mennä. Samalla se teki minusta näkymättömän.
Sain masennusdiagnoosin opiskeluaikoina. Vuosia diagnoosin saamisen jälkeen menin terapiaan, missä huomasin, että en tiennyt millainen oikeasti olen. Olin keskittynyt miellyttämään muita ja mukautunut heidän käytökseensä. Tuntui oudolta, että en tiennyt kuka olen, en tiennyt mikä oli identiteettini.

Identiteetti määritellään ihmisen omaksi kuvaksi, hänen määritelmäkseen itsestään. Olin omaksunut itselleni identiteetin ympäröivien ihmisten odotusten mukaan, yritin olla kuin kaikki muutkin. Häpesin itseäni ja yritin piilottaa itseni. Halusin kuulua joukkoon ja olla hyväksytty.

Aloin huomata tilanteita, joissa olin vain muita miellyttääkseni. Joskus huomasin toisen henkilön henkisesti jyräävän tai sivuuttavan minut. Olin antanut ihmisten tehdä niin, olin tottunut jäämään jalkoihin. Se tuntui helpommalta, kuin se, että olisin puolustanut mielipidettäni tai itseäni. Huomasin, että olin viihtynyt voimakastahtoisten ihmisten seurassa. Tuntui helpolta olla mukana taka-alalla, antaa muiden johdattaa keskustelua ja kulkea edellä. Hämmennyin, jos minut huomattiin. Minulle jäi seurassa aina tunne, että olin ulkopuolinen.

Pelkään konflikteja ja riitely saa minut valppaaksi. Huomaan usein hätääntyväni, jos kaveriporukassa muille tulee sanaharkkaa, pelkään, että joudun osalliseksi riitaan. Tunnen saman pelon, kuin lapsena jos joudun riitatilanteeseen. Haluan olla sovitteleva, kiltti ja kaikkien puolella, jotta vältyttäisiin konflikteilta.

Olen huomannut, että en osaa riidellä tai puolustaa itseäni tärkeissä ihmissuhteissa. Minua alkaa helposti itkettää ja pelottaa, kun parisuhteessa tulee riita. Haluan vain olla näkymätön, mutta samalla toivoisin minut nähtävän ja minun tarpeeni huomioitavan. Myötäilen mieluummin kuin tuon itseäni esille, jotten joutuisi pettymään tai pelkäämään. Järjen tasolla ymmärrän, ettei ole mitään vaaraa tai ettei minua olla heittämässä ulos.
Harjoittelen vielä omien rajojen pitämistä, ja omien toiveitteni huomioimista. Välillä on vaikea jopa tunnistaa, mitä itse haluan. Joskus taas huomaan pitäväni niin tiukasti kiinni omasta toiveesta, etten suostu antaa yhtään periksi.

Olen huomannut pitäväni yhteisistä säännöistä, ennakoitavuudesta, aikatauluista ja asioiden selkeydestä. Minun on helppoa olla, kun tiedän kuinka pitää toimia, eikä tarvitse itse koettaa luottaa omaan tilannetajuun. Selkeät roolit ja raamit helpottavan oloani, silloin ei tarvitse koko ajan tarkkailla muita tai yrittää mukautua heidän käytökseensä.

Olen nyt muutaman vuoden tutkiskellut omaa identiteettiäni. Olen miettinyt: kuka olen, mutta myös: kuka haluaisin olla ja millaisena haluaisin minut nähtävän. Joskus vielä olisi mukava tulla nähdyksi, tuntea yhteys muiden ihmisten kanssa, ilman häpeää.

Lempeä suhde lapseen minussa.

Toisinaan päihteiden varjossa kasvanut lapsi voi kokea yksinäisyyttä, huolenpidon ja turvallisuuden puutetta. Lapsi voi kokea olevansa erilainen ja huonompi kuin muut. Kokemus siitä, että alkoholi ja riippuvuus ovat tärkeämpiä kuin itse on, saattaa olla pienelle musertava.

Tämän tehtävän tarkoitus olisi, että löytäisit muistoistasi ihmisen, joka on ajatellut sinusta lämpimästi, joka on nähnyt sinussa hienon pienen ihmistaimen ja nauttinut lapsen seurasta ja iloinnut yhteisistä hetkistä. Myös lasisen lapsuuden kokeneessa on paljon muitakin puolia kuin alkoholistin lapsi.

Valitse itsellesi tärkeä, luotettava ja erityinen ihminen. Tämä ihminen voi olla isovanhempi, kaupan täti, harrastuksen ohjaaja tai naapuri. Kuka vain, joka on nähnyt sinut lapsena lempeän katseen läpi. Hyväksyen.

Ajattele tätä ihmistä ja teidän yhteisiä hetkiä lapsuudessa, jolloin olit onnellinen ja koit olevasi turvassa. Mitä silloin tapahtui ja mitä teitte yhdessä? Miten pieni lapsi sinussa koki näitä hetkiä?

Tämän jälkeen ajattele, mitä tämä ihminen kertoisi sinusta? Miten hän katsoi sinua ja miten hän hoivasi tai huolehti sinusta? Jos tämä ihminen kertoisi teidän hetkistä jollekin, tai kirjoittaisi vaikka kirjeen teidän kokemuksistanne, mitä hän kirjoittaisi? Miten hän kirjoittaisi sinusta ja mikä oli hänelle tärkeää teidän yhteisissä hetkissä? Missä tilanteissa hän katsoi sinua lempeästi ja huolehtivasti? Tekikö hän eväät retkelle tai luki iltasatuja? Miten hän kertoisi osoittaneensa välittämistä?

Tämä ihminen voi tosiaan olla vaikka opettaja, naapuri tai isovanhempi. Kuka vain. Kohtaaminen voi olla lyhytkin.

Lasisen lapsuuden kokenut Suvi kertoo oman esimerkin:

Olin eskarissa, noin 6 -vuotias. Eräänä päivänä kukaan ei tullut hakemaan minua eskasta ja muistan, miten eskariopettaja yritti soittaa vanhemmilleni. Hän oli huolissaan. Tietysti huomasin sen, koska osasin nähdä huolen aikuisista. Itse en ollut huolissani, koska tiesin, että olen lapsi, joka voidaan unohtaa. Kun kukaan ei vastannut, ope päätti, että menemme yhdessä hänen kotiinsa. Menimme bussilla. Perillä oli kiva, siisti ja jännä koti. Sänky oli pedattu ja siellä oli dalmatialainen koira. Opettaja laittoi minulle ruokaa ja kodissa oli lämmintä. Sain lukea kirjoja. Lopulta mummi haki minut ja mua harmitti. Olisin halunnut jäädä.

Opettajan kirje:

Tänään oli töissä erikoinen päivä. Sinua Suvi ei haettukaan kotiin. Vanhempasi eivät tulleet ja ulkona oli kylmä. Yritin soittaa kotinumeroon sekä isän työpaikan puhelinnumeroon. Kukaan ei vastannut. Yritin piilottaa huoleni, vaikka näin, että sinä näit minusta sen. Olit tyyni ja katsoit minua suurilla sinisillä silmilläsi. Olisin halunnut halata ja lohduttaa sinua, koska en tiennyt mitään surullisempaa, kuin vanhemman unohtama lapsi. Tiesin, ettei teillä kotona ole kaikki hyvin. Olit aina reipas, oikeudentuntoinen ja kannoit vastuuta. Sinulla oli usein eripari sukat, hiukset sekaiset ja olit nälkäinen. Ja silti, sinulla oli nokkelia kysymyksiä, lauloit ja tanssit. Halusin viedä sinut kotiini odottamaan vanhempiasi tai mummiasi. Menimme bussilla. Istuit vieressäni ja höpötit koko matkan. Sulonen lapsi. Kotona tein sinulle ruokaa ja katsoin, miten silittelit koiraani ja lauloit sillekin. Olit

hieman pikkuvanha ja osasit kertoa, miten kädet tulee pestä ennen ruokaa. Kerroit lempiruuistasi ja siitä, miten kotona ei joskus ole ruokaa, mutta osaat tehdä leipiä. Kehuin sinua. Toit minulle iloa. Halusin huolehtia sinusta ja kuiskata, että kaikki järjestyy. Mummisi tuli ja vaihdoimme merkityksellisen katseen sinun ylitsesi. Ja sinä huomasit sen. Pieni tyttö, vanhassa sielussa.

Tällainen lyhytkin tarina voi olla merkityksellinen. Se antaa toivoa, kokemuksen rakkaudesta ja hyväksymisestä. Kokemuksen siitä miltä tuntuu, kun joku katsoo lempeästi, hyväksyen ja hymyillen. Tässä oli surullista se, että vanhemmat jättivät tytön, unohtivat. Lohdullista oli se, että tyttö sai kokemuksen huolenpidosta ja välittämisestä.

Jokaisessa meissä on monta tarinaa. Löydetään myös ne lohduttavat ja kauniit tarinat meistä.

1. Etsi alkuun valokuvia itsestäsi eri ikäisenä ja eri tilanteissa. Kotona, koulussa, töissä, perheen tai ystävien kanssa, harrastusten tai mielipuuhien parissa.

2. Varaa itsellesi aikaa ja rauhallinen tila, jotta voit pysähtyä pohtimaan omaa minäkuvaasi ja sen muovautumista elämänkaarella.

3. Pohdi, mikä on sinun perustemperamenttisi, eli luontainen tapasi reagoida sinua ympäröivään maailmaan ja mikä taas mahdollisesti elämänkokemustesi muokkaamaa, opittua?

4. Katsele kuvia rauhassa ja mieti tilanteita, joissa olet. Katsele ilmeitäsi ja eleitäsi, muita ihmisiä ja asioita. Mitä kaikkea elämässäsi näkyy ja miltä sinä näytät siellä keskellä?

5. Voit järjestää kuvia esimerkiksi aikajanalle ja tarkastella, löydätkö itsestäsi paljon samaa eri elämänvaiheissa, vai muuttuuko olemuksesi elämän tilanteiden mukaan? Löydätkö jotain samaa varhaisten vuosien valokuvista ja myöhemmistä?

6. Valitse sitten kuvista se, jossa näytät mielestäsi eniten omalta itseltäsi ja ota se erilleen muista kuvista. Tarkastele tätä kuvaa tarkemmin. Mikä siinä on erityisesti sinua koskettavaa? Mikä tekee siitä kuvasta sinulle juuri sen, jossa näytät omalta itseltäsi?

7. Voit halutessasi kirjoittaa itsellesi ylös havaintojasi kuvasta ja mitä se herättää sinussa. Ja jos tuntuu hyvältä, kehystä valitsemasi kuva ja laita kirjoittamasi paperi kuvan taakse kehykseen mukaan. Voit palata aiheen äärelle myöhemmin ja jatkaa kirjoitusta liittyen kuvaan ja sinun omakuvaasi.

Meillä ihmisillä on taipumus kiinnittää huomio sekä itsessämme että ympäröivässä maailmassa epäkohtiin, hankaluuksiin ja sellaisiin asioihin, joissa olemme syystä tai toisesta epävarmoja. Kuitenkin sekä meissä itsessämme että maailmassa yleisesti on paljon hyvää ja kaunista; vahvuutta, jonka huomioiminen auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin.

Onkin hyvä opetella tietoisesti kiinnittämään huomiota nimenomaan hyviin asioihin ja vahvuuksiin. Pysähdy tämän harjoituksen avulla hetkeksi omien vahvuuksiesi äärelle.

Pohdi niitä vahvuuksia, jotka jo itsekin tunnistat ja kirjaa ne ylös.

Kirjaa sen jälkeen sellaisia vahvuuksia, joista olet saanut muilta palautetta.

Älä ole ujo tai itsekriittinen, vaan anna palaa ja listaa kaikki, mitä mieleen tulee.