Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

26.11.2025 | Ajankohtaista

Anna-Sofia Lehto

TEEMACHAT ti 2.12. klo 18 Vahvuuteen sairastuminen

Vahvuus ei ole pelkkää hyvää eikä kaikki heikkous huonoa. Oman haavoittuvuuden ymmärtäminen voi olla alku uudelle, paremmalle elämänvaiheelle.

Vahvuuteen sairastuminen ei ole diagnoosi vaan eräänlainen psykologinen ja usein myös ylisukupolvinen ilmiö. Vahvuuteen sairastuneelle on tyypillistä, että hän pyrkii auttamaan muita, pärjäämään itsenäisesti ja kantamaan vastuuta. Hän ei osaa olla itse avun tarpeessa tai halua tuottaa muille pettymyksiä. Pyynnöistä kieltäytyminen on vaikeaa, koska omista rajoista on vaikea pitää kiinni.

Moni sinnittelee yksin ja vahvana pitkään, koska vahvuus on myös arvostettu piirre. Yhteiskunta ja kulttuuriset ihanteet korostavat kestävyyttä, sisukkuutta ja selviytymistä. Ajassamme ihaillaan vahvuutta ja sinnikkyyttä, johan jo esi-isät raivasivat yksin pellot Suomalaisella sisulla ja perkeleellä (ilman muiden apua tietenkin!). Myös sota-aika on jättänyt jälkensä meihin, ylisukupolvisesti.

Vahvuuteen sairastuminen siirtyy myös helposti sukupolvelta toiselle kasvatuksen kautta. Moni lapsi oppii, että kannattaa olla reipas ja helppo, silloin hänestä pidetään. Myöhemmin tämä käytösmalli vain vahvistuu, koska näin toimimalla saa kehuja ja myönteistä palautetta. Itseohjautuva vastuunkantaja on usein myös mallioppilas koulussa ja erinomainen työntekijä.

Moni meistä suorittaa elämää, tekee hirveästi asioita ja kantaa vastuuta toistenkin puolesta. On vaikea pyytää apua, sallia itsensä väsyä ja herkästi sitä ajattelee oman arvon olevan jotenkin kiinni siitä, kuinka paljon jaksaa suorittaa. Monelle meistä lasisen lapsuuden kokeneista oma haavoittuvaisuus on vierasta ja avun pyytäminen vaikeaa. On raskasta yrittää olla kaikkea kaikille ja pärjätä aina yksin.

Tule keskustelemaan vahvuuteen sairastumisesta ja pohtimaan vahvuuden teemaa yhdessä muiden vertaisten kanssa! Keskustelussa mukana vertaiskeskustelijat Suvi ja Jenni.

Chat järjestetään tiistaina 2.12. klo 18–19:30.

Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa.

Lämpimästi tervetuloa!