en | sv | fi

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia


Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia

header menu

Olet täällä



Olet täällä


Sofia

suomi

Tunne on sanoinkuvaamaton. Pelkoa, ahdistusta, surua, huolta, vihaa... Niin monia kysymyksiä, päällimmäisenä "miksi"?

Varhaisin muistoni liittyy alkoholinkäyttöön. Useimmat elämäni juhlat on pilattu äitini liiallisella juomisella. Sukutapaamiset, joulu, juhannus, "mukavat" mökkiviikonloput, vappu, aivan jokaisesta juhlasta löytyy kipeitä muistoja. Ne lukemattomat kerrat, kun äitini on kännissä tahallaan haastanut riitaa isäni kanssa ja meitä lapsia on yritetty keinolla jos toisellakin saada jomman kumman puolelle. Kun ovet ovat paukkuneet ja huuto on kuulunut naapuriin asti. Sillä aikaa me lapset olemme itkeneet tyynyihimme, eikä kukaan ole ollut lohduttamassa meitä. Ne lukemattomat kerrat, kun lupaukset on petetty, eikä "vain yksi" ole jäänyt koskaan vain yhteen. Ne lukemattomat kerrat, kun olen tullut kotiin, jossa haisee vanha viina ja vastassa odottaa punoittava, sumeasilmäinen vieras ihminen, jota päivisin kutsun äidikseni. Iltaisin äitini katoaa. Iltaisin minulla ei ole äitiä.

Lapset tunnistavat vanhempien juomisen välittömästi, sitä ei tunnu moni juova vanhempi käsittävän. Pienet muutokset liikeradoissa, äänenpainot, painuneet silmät ja samea katse - kaikki merkit näkyvät ensivilkaisulla, vaikka kuinka piiloteltaisi pulloja. Me tiedämme kyllä, me näämme, aavistamme ja haistamme. Muistakaa, että pidämme suunnatonta kipua ja ahdistusta sisällämme, koska emme juuri voi tai halua puhua siitä muille. Olemme vanhempiamme kohtaan viimeiseen asti lojaaleja. Häpeämme, mutta suojelemme, myös omaa mainettamme. Aamulla yritämme unohtaa ja teeskennellä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viha ei auta, joten emme yksinkertaisesti jaksa kuluttaa voimiamme ylenpalttiseen vihaan.

Jossain vaiheessa koti lakkaa tuntumasta kodilta. Se muuttuu ahdistavaksi paikaksi, josta haluaa olla etäällä. Sitä toivoo joka kerta kotioven avatessaan, että vastassa olisi selväpäinen vanhempi, mutta lopulta sitä pettyy kerta toisensa jälkeen.

Juova vanhempi myös hieman vääristää lapsen suhdetta alkoholiin. Jo yksi ruoan kanssa nautittu viinilasillinen voi pilata koko perheaterian. Sitä ajattelee, että taaskaan se ei voi olla ilman. Tuosta se taas lähtee, niin kuin aina ennenkin. Aivan sama kuinka paljon juodaan, taas juodaan. Omalla kohdallani tällainen johtaa syvään inhoon ja tarpeeseen päästä tilanteesta mahdollisimman kauas mahdollisimman nopeasti, ennen kuin joudun näkemään enemmän. En voi lähteä, sillä poistuminen tekisi minusta "hysteerisen", enkä halua loukata äitini tunteita. Eihän yksi viinilasillinen mitään haittaa... Siinä siis istun ja kärsin ja kuuntelen. Taas. Olen kuullut monesti sanottavan, että jos en halua katsella juomista, voin muuttaa muualle. Myöhemmin pahoja sanoja paikkaillaan lahjomalla - herkuilla, rahalla, uusilla tavaroilla, ties millä. Rakkauden ostaminen käy näppärästi.

Kipein kysymys kaikista: miksi äiti juo, vaikka tietää sen satuttavan minua syvästi? Enkö ole lopettamisen tai edes kohtuuden väärti? Näitä kysymyksiä me lapset pohdimme sillä aikaa, kun teillä, arvon vanhemmat, on hauskaa pullonne sisällä.

Yksi suurimmista vaikutuksista elämässäni on se, etten halua lapsia. En halua vahingossakaan olla kenellekään yhtä huono äiti, kuin omani on ollut minulle, vaikka olen käytännössä täysin raitis.

Muistakaa, että voimme antaa anteeksi, emme unohtaa. Ikinä. Lasinen lapsuus, jonka te olette meille ryyppäämisellänne aiheuttaneet, seuraa meitä hautaan saakka. Se on teidän syytänne.

Sofia

×