Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Vastaukset

Nimimerkki:

”Etkö taaskaan ole saanut mitään aikaiseksi?”

Opettaja kattoo mua nenänvarttaan pitkin. Edessäni on tyhjä paperi, joka vaatii multa vastauksia. Mullei oo vastauksia, kenelläkään ei oo. Kukaan ei taaskaan kertonut, että meillä on kemian koe. En ole lukenut, en ole ehtinyt, en ole jaksanut.

”Miten kuvittelet pärjääväsi elämässä, jos et osaa edes kemian alkeita?”

Kohautan olkapäitä. En voisi vähempää välittää. Opettaja pudistelee päätään, ei kysy mitään, ei tahdo selvittää mikä mua vaivaa, ei tahdo mun vastauksia.

Seuraava tunti. Ruotsia. Enää en saa tyhjää paperia. Opettajan mielestä sitä on turha antaa, koska käytän sen vain piirtämiseen. En välitä osallistua tunnilla. Mullon aina väärät vastaukset. Mä haluan pelata ristinollaa. Mullon harppi penaalissa. Mitään miettimättä alan raaputtaa ristikkoa ihooni, sitten rastin, ja nollan, ja taas rastin.

”Mitä ihmettä sinä teet?!”

Kaikki katsovat minua ja opettajaa.

”Ristinollaa”, vastaan ykskantaan.

Kuraattorin ovi on tuttu, sen edessä seisomisen tunne myös. Kuraattori avaa oven ja tervehtii hilpeästi ruotsin opettajaa, kun hän katsoo minua, katse muuttuu. Pettymystä, ärsytystä vaiko tyytymättömyyttä? En osaa päättää, mikä tunne on kuraattorin silmissä vahvimpana. Huoneessa tuntuu, kuin joku laskisi hartioilleni painavan takin.

Ruotsin opettaja lähtee, kuraattori jää.

”Näytätkö kättäsi?”

Nostan kättäni pari senttiä, t-paidan hihan alla näkyy punaiset raaputusjäljet.

”Miksi sinä näin teet? Onko tähän jokin syy?”

Kohautan hartioitani. Taas minulta vaaditaan vastauksia. Miksi vastata, kun vastaukset ei kelpaa? Tai mikä pahinta, niitä ei huomioida. Kuraattori käskee lopettamaan ihoon kaivertamisen ja palaamaan luokkaan. En kuulemma ole kovin yhteistyöhaluinen.

Luokkaan palaamisen sijaan lähden koulusta. En jaksa olla paikassa, jossa en saa vastauksia mihinkään.

Kotiin tullessani havainnoin ensimmäiseksi tiskit. Niitä on paljon. Imuroitavakin on. Olisi pitänyt käydä kaupassa, mutta millä rahalla? Pikkuveljet pääsevät koulusta parin tunnin päästä. Pitäisi siivota ja laittaa ruoka sitä ennen.

Tölkkejä keräillessä kuulen isän kuorsauksen, se on taas sammunut, eikä kello ole kuin vasta 11.30 aamupäivällä. Pojat tulevat koulusta, syövät ja mä autan niitä läksyissä. Ei ne oikeesti apua tarvitsisi, kunhan teen jotain niiden hyväks.

Kun oon saanut kaiken tehtyä peittelen meistä nuorimman sänkyyn. Vanhempi veli saa katsoa tv:tä vielä 22:een asti. Se on sellanen sääntö mikä me ollaan sovittu. Kun pääsen itse sänkyyn kuulen, kuinka isä herää.

Aina ensimmäiseksi se menee tupakalle. Isä polttaa paljon. Ulkoa tultuaan se menee jääkaapille ja rupeaa kiroilemaan. Mä kaadoin taas kaljat lavuaarista alas ja piilotin viinat. Joskus myös myyn kaljaa eteenpäin, saan näin rahaa ruokaa. Isä menee taas ulos, hakemaan pakettiautosta lisää kaljaa.

En saa unta. Mua mietityttää liikaa. Mikähän musta tulee isona? Mitä mun veljille käy, jos mä joudun lähtee? Kuoleeko isä juomiseen kohta? Onko jossain sellanen paikka, jossa voi vaan olla, tekemättä mitään? Voiks joku auttaa? Miksi kukaan ei välitä? Miksi ketään ei kiinnosta? Missä on kaikki vastaukset? Onko jollain vastaukset?

Nukahdan ahdistunein tuntein, mieleni täynnä kysymyksiä, vailla vastauksia.