Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

13.09.2024 | Ajankohtaista

Anna-Sofia Lehto

TEEMACHAT to 26.9. Lasinen lapsuus ja synnytyksen jälkeinen masennus 

Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuu Suomessa vähintään yksi kymmenestä synnyttäneestä äidistä ja raskausajan masennus on ainakin yhtä yleistä.

Taustatekijöitä synnytyksen jälkeisen masennuksen puhkeamiselle on erilaisia. Yksi altistava tekijä voi olla vanhemman omat aiemmat traumaattiset kokemukset.  

Lapsen saaminen tuo monesti pintaan tunteita ja muistoja liittyen lapsuudenaikaiseen suhteeseen omiin vanhempiin. Vanhemman omien vanhempien päihteidenkäyttö on voinut aiheuttaa paljonkin traumaattisia kokemuksia lapsuudessa. On myös hyvä muistaa, että isäkin voi sairastua masennukseen lapsen syntymän jälkeen. 

Altistava tekijä ei tarkoita, että välttämättä sairastuisi synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Jos itsellä kuitenkin esiintyy masennuksen oireita, kuten mielialan laskua, poikkeuksellista väsymystä, mielihyvän puutetta, itsesyytöksiä, unihäiriötä, ahdistuneisuutta, pelkoja, ruokahalun muutoksia tai itsetuhoisia ajatuksia, niistä on tärkeää puhua esimerkiksi neuvolan työntekijälle tai lääkärille. Synnytyksen jälkeisen masennuksen toipumisennuste on hyvä, jos siihen saa oikeanlaista apua. 

Diagnoosin teko ja varsinainen hoito kuuluvat aina terveydenhuollon ammattilaisille. Hoidon rinnalla myös vertaistuki voi auttaa, vaikkei se toki koskaan korvaa hoitoa. Vertaistukea synnytyksen jälkeiseen masennukseen tarjoaa Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry. Äimän vapaaehtoiset vertaistukijat ovat itse kokeneet synnytyksen jälkeisen masennuksen ja jo toipuneet siitä. Vertaistuen kautta on mahdollista havaita, että muillakin on ollut samankaltaisia ajatuksia tai tuntemuksia eikä niiden kanssa ole yksin. 

Haluatko kuulla lisää synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai Äimä ry:n vertaistuen muodoista? Millaisia ajatuksia aihe ”lasinen lapsuus ja synnytyksen jälkeinen masennus” sinussa herättää? Mietitkö, millä tavoin omaa mielen hyvinvointia voi edistää? Tule juttelemaan yhdessä näistä teemoista, aikuisten kesken! 

Chatissa voit ottaa puheeksi muitakin omaan lasiseen lapsuuteesi liittyviä asioita.  

Chat järjestetään to 26.9. klo 18-19.30 

Chattiin pääsee ilman salasanaa. 

Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla ja se käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa. 

Mukana chatissa ovat Äimä ry:n vapaaehtoistyön koordinaattori Heli ja vertaisohjaaja Tanni. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!