en | sv | fi

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia


Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia

header menu

Olet täällä



Olet täällä


Jade

suomi

Lapsuuteni oli monin tavoin rikkinäinen ytimestään. Eniten perusturvaani hajotti isäpuoleni alkoholismi sekä väkivaltaisuus ja äitini kykenemättömyys oikeanlaiseen vanhemmuuteen. Ennen kun olin koulussa: Isäpuoleni joi aluksi enimmäkseen viikonloppuisin "rentoutuakseen" viiniä sekä olutta, joskus myös vahvempia kirkkaita. Äitini taas oli ns. viihdejuoja ja olin hänen mukanaan toisinaan ystäviensä luona leikkimässä ystävien lasten kanssa kun äidit "juttelivat". Kesäisin vietimme aikaa samojen ihmisten kanssa terasseilla, jossa lapset saivat jäätelöä ja aikuiset alkoholia. Tuolta ajalta muistan, jopa heidän suosimansa juomien nimet ja tupakkaa poltettiin myös askeittain sisätiloissa sekä autossa. Tuolloin juominen aiheutti vähemmän riitoja perheessäni, mutta isäpuoleni oli jo väkivaltainen sekä sovinisti.

Tunteet tuolloin: Muistan monesti miettineeni, että tuotako se rentoutuminen aikuisilla on, juodaan kunnes ei enää kyetä puhumaan tai kertomaan kotiosoitetta taksille. Tunsin, että minun tuli huolehtia itsestäni ja äidistäni. Odotin kauhulla viikonloppuja ja toivoin pääseväni katsomaan isääni(näimme noin joka toinen viikonloppu). Isälläni sain olla lapsi, jonka ei tarvinnut pelätä muuta kuin kotiin menoa.
Kouluikäisenä: Isäpuolen juominen lisääntyi, sillä töitä rakennusalan yrittäjällä oli paljon ja töiden jälkeen piti "rentoutua". Silloin kun oli paljon onnistuneita urakoita, niin rahaa riitti ja myös kirkkaita sekä juhlia tuttaville isossa talossamme. Minä en noista juhlista pitänyt, sillä tiesin, että kun vieraat lähtivät jäisin veljeni kanssa tai yksin suojelemaan äitiäni tai itseäni fyysiseltä/psyykkiseltä väkivallalta.
Hetkellisen rahakkaan ajan jälkeen tuli lama, joka vei yrityksen, asunnon ja rahat sekä samalla viimeisetkin ilon hetket perheestämme. Se oli mustaa aikaa ja kaikkien terveys reistaili sekä juominen muuttui päivittäiseksi "tissutteluksi" tai kännäämiseksi. Isäpuoli kantoi toisina arkipäivinä kotiin neljä viinipulloa itselleen ja iltaan mennessä ainakin kolme niistä oli juotu. Kevyinä päivinä hän joi olutta varsinkin aamuisin päästäkseen käyntiin. Toisinaan jos oli rahaa hän osti kirkkaita, jolloin hän oli iltaisin pahimmillaan ja erittäin ilkeä sekä väkivaltainen. Yleisimmät rangaistukset minulle olivat kuuntelemattomuudesta tai "kettuilusta" selkäsauna kädellä/vyöllä, yms. Hän myös söi tuolloin lääkkeitä terveyspulmiinsa, jotka tekivät hänestä vielä sekavamman ja välillä kutsuin paikalle poliisinkin. Poliisi vei isäpuoleni putkaan, mutta jätti meidät lapset lohduttamaan äitiämme sekä itseämme. Tuolta ajalta en muista, että minulta olisi koskaan kysytty olenko kunnossa?

Tuolloin tuntui: Pelkäsin jatkuvasti eri asioita nukkumista, kotiin menemistä, äitini itkua ja ahdistusta, viikonloppuja, kauppareissuja, isäpuolen tai äitini "pahoja päiviä". En jaksanut tehdä läksyjäni hyvin tai ollenkaan, minua kiusattiin koulussa, valehtelin jatkuvasti elämästäni. Päätin lopettaa itkemisen ja keskittyä olemaan kiltein kaikista lapsista, mutta sekään ei riittänyt. Mieleenpainuvimmat lauseet äitini suusta muistan aina: - Itke vaan, mutta ei se sua auta, sekä - Jos joku kysyy, että miten meillä menee? Niin meillä menee ihan hyvin ja muistat hymyillä.

Murrosiässä: Isäpuoleni terveys oli huono ja sitä selitettiin milloin milläkin ihmeellisellä tavalla, vaikka alkoholistahan se kaikki johtui. Äitini oli tuolloin myös enemmän näkyvästi mustelmilla ja ruhjeilla. Alkoholi oli kuin perheenjäsen, joka korvasi ärsyttävät lapset, joille ei riittänyt mikään. Isoveljeni muutti mummolleen "koulun takia" ja minä jäin yksi pitämään naurettavia kulisseja pystyssä. En jaksanut enää aikuisten sekoilua, joten vietin mahdollisimman paljon aikaa poissa kotoa ja rupesin itse juomaan alkoholia erittäin paljon paetakseni oloani. Bileitä riitti kaveriporukassa etenkin yläasteella ja viikonloppuisin juotiin kunnes sammuttiin tai oksennettiin.
Lopulta minä rupesin oirehtimaan vakavammin, koska olin päättänyt etten näytä tunteitani tai tunne mitään. Minulle kehittyi paniikkihäiriö, jonka kohtaukset olivat toisinaan niin voimakkaita, että jouduin sairaalaan. Äitini sai vakuutettua lääkäreille, että minulla oli astma ja itse en enää tiennyt mistä oli kyse. Kolmen vuoden aikana yritin tehdä itsemurhan useasti, mutta vain kaksi yrityskertaa päättyi sairaalaan. Pääsin psykologin juttusille sairaalan kautta sekä lyhyelle jaksolle "hengähtämään". Koulussa minua kiusattiin edelleen ja sain hullunleiman paniikkikohtauksien takia. Ystäväni enimmäkseen hylkäsivät minut. Tuolloin tuntui: En jaksanut elää, hengittää ja en nähnyt mitään tulevaisuutta itselleni. Olin umpikujassa. Kaikki oli mustaa, fyysisellä kivulla ei tuntunut olevan enää mitään väliä ja henkiseen pieksäntään olin tottunut. Koin itseni arvottomaksi ja taakaksi tälle maailmalle. Halusin lopettaa kaiken tuskan. Halveksin isäpuoltani ja salaa toivoin hänen kuolevan rakkauteensa alkoholiin. Äitiäni pidin vain surkeana otuksena.

Kaikki kärjistyi yläasteen lopussa siihen, että äitini heitti minut ulos ja isäni otti luokseen asumaan. Tällöin voin sanoa, että tunnen vasta hyvän elämän alkaneen ja rupesin ensikertaa kunnolla puhumaan kokemuksistani sekä tunteistani. Tapasin tuolloin myös mieheni ja elämä alkoi pikkuhiljaa hymyillä. Menin pitkäaikaiseen terapiaan ja aloitin lukion. Lukion jälkeen muutin asumaan mieheni kanssa, sillä en oikein tuntenut kuuluvani isänikään perheeseen, vaan halusin luoda omani.

Tänään aikuisena ja vanhempana sekä tulevana sosionomina: Minusta tuntuu hyvältä. Käytän alkoholia harvakseltaan, enkä ole koskaan ollut lapseni seurassa päihtyneenä. Mieheni ja minä emme käytä alkoholia kotona, eikä meillä sitä myöskään kodissamme haluta säilyttää. Itselleni on nykyään tärkeintä olla riittävän hyvä äiti ja esikuva lapselleni. Koen itseni vahvaksi ja erittäin hyvät tunteiden tuntosarvet omaavaksi naiseksi. Olen päätynyt monien haasteiden kautta sisäisen voiman ja läheisten tuen kautta voittoon. Olen voittanut elämässä. Aikuisille, jotka juovat varsinkin toistuvasti lasten seurassa: - Kuvittele itsesi lapsen asemaan. Olisiko sinusta hauska viettää aikaa yhdessä, kun sinä olet juopunut? - Muista, että juomisesi voi peruuttamattomasti pilata lapsen elämän. - Lopeta ennen kuin on myöhäistä tai ennen kuin juominen ritualisoituu tai siitä tulee tapa. - Opettele tiedostamaan milloin juot liikaa. - Joskus yksikin alkoholijuoma on liikaa. - Mieti millaisen aikuisenmallin haluat antaa lapsellesi.

Jade

×