Onlyhuman

Nimimerkki:

Itseeni on jäänyt syvät jäljet kasvusta alkoholiongelmaisen vanhemman kanssa. Tunsin oloni koko ajan turvattomaksi, koska humalan asteesta riippuen vanhempi oli joko aggressiivinen, makasi tiedottomassa tilassa tai saattoi käyttäytyä itsetuhoisasti. Siispä jos hän ei ollut kotona, olin huolissani etsimässä häntä, koska tiesin hänen kykenevän mitä oudoimpiin tempauksiin kännissä ollessaan. Pelkäsin ja välillä myös toivoin, että hänelle kävisi jotakin, ettei enää tarvitsisi olla koko ajan sydän syrjällään.

Tunteet olivat todella ristiriitaiset, koska vaikka monasti ajattelin, kuinka tuo ihminen voi tehdä meille pahaa vain sen vuoksi, että ei pysty hillitsemään viinanhimoaan. Ja kuitenkin, rakastin häntä yli kaiken ja kun menetin hänet eräänä yönä hänen tehtyä oman ratkaisunsa oman elämänsä suhteen, en päässyt siitä koskaan yli. Ymmärrän isääni ja tekijöitä, jotka ajoivat hänet umpikujaan omassa elämässään. Nuo samat demonit ovat vainonneet myös minua myöhempinä vuosina.

Vanhemmille haluaisin sanoa, että kun juotte, enkä nyt tarkoita mitään silloin tällöin tapahtuvaa juomista, vaan kukin sisimmässään tietää, milloin ei enää voida puhua normaalista alkoholinkäytöstä: Kun lapsi joutuu todistamaan vanhemman tai vanhempien runsaampaa juomista, he jäävät vaille sitä perusturvallisuuden tunnetta, jonka koti ja vanhemmat tulisi tarjota. Lapset joutuvat kasvamaan aikuisiksi kesken lapsuutta ottaen vastuulleen asioita, jotka kuuluisivat vanhemmille. Heistä tulee arkoja, kotioloistaan vaikenevia, sulkeutuneita ihmisenalkuja, jotka eivät uskalla luottaa keneenkään. He tuntevat elävänsä tyystin toisessa maailmassa kun muut lapset, koska he eivät kykene irrottautumaan hetkeksikään kotiympyröistä, vaan miettivät koulussa ollessaan, mitä on kotona vastassa, kun lapset sinne saapuvat.