metalhead93

Nimimerkki: ()

Äitini on alkoholisti. Vanhempani erosivat jo kun olin pieni, suurin piirtein 3-vuotias. Asuimme isosiskoni kanssa äidin luona omakotitalossa melko syrjäisessä paikassa, jossa ei ollut naapureita lähellä.

Äidillä oli paha tapa juoda viinaa, vaikka se ei sopinut hänelle ollenkaan, alkoholi ylipäätään. Muistan hänen  aina katsoneen telkkaria ihme juomien äärellä ja olleen hyvällä tuulella, kunnes jotain napsahtaa hänen päässä ja hänen mielialansa muuttuu aggressiiviseksi ilman syytä.

Isosiskoni, joka on seitsemän vuotta vanhempi, joutui yleensä huolehtimaan minusta. Äiti usein unohti meidät ja lähti jonnekin baariin tapaamaan miehiä, jotka joskus tulivat meille ja lähtivät seuraavana aamuna pois. Tunsin häpeää äitini ja ylipäätään koko säälittävää elämääni kohtaan. Tiesin sen, jo nuorena ettei äiti ollut onnellinen. Hän oli selvästi masentunut, sillä hän oli pari kertaa viillellyt ranteitansa auki ja yrittänyt peittää ne sideharsoilla.

Kerran sain äitini kiinni rysän päältä kun hän yritti viiltää kurkkunsa auki olohuoneen sohvassa ja huusin isosiskoani paikalle, jotta hän saisi sen lopettamaan. Meni hetki, kunnes sisko sai veitsen pois äidiltäni. Äiti kävi hänen kimppuunsa saadaksensa sen takaisin. Tappelu oli pelottavaa, en tiennyt mitä tehdä. He huusivat ja kiljuivat, tömistelivät ja tönivät toisiaan seiniin. Halusin päästä pois sieltä, mutta en uskaltanut lähteä minnekään, jos siskolleni tapahtuisi jotain. Hetki siinä meni, kunnes äiti luovutti eikä jaksanut enää tapella. Sisko meni piilottamaan veitsen jonnekin.

Nämä päivät olivat meille normaaleja. Joskus äiti oli jopa ottanut lääkkeistä yliannostuksen ja jouduimme soittamaan ambulanssin hakemaan hänet. Iltaan menneessä hän oli jo kotona. Äitini oli aina todella kömpelö ja kaatui aina rappusista. Kerran kävi niin, että hänen päänsä osui betoniseinään meidän alakerran rappusilla, kun hän oli menossa kellariin päin. Olin juuri päässyt tarhasta kotiin.  Voitte kuvitella, kuinka ahdistavalta se tuntui kun näin verta seinässä ja veritippoja, jotka osoittivat reitin vessaan. Näin äidin seisovan siellä pää auki ja verta joka puolella. Aivan kuin olisin astunut kauhuleffan sisälle.

Silloin tällöin jouduin olemaan mummin ja papan luona, jotka asuivat samassa kaupungissa. He olivat isän vanhemmat. Isän kanssa tulin toimeen vaikka hän olikin muuttanut ulkomaille. Joskus silloin tällöin hän tuli käymään meillä ja äiti oli siivonnut koko talon putipuhtaaksi ja oli vielä aina selvinpäin silloin. Isä toi meille tuliaisia ulkomailta ja saimme mennä hänen luokseen viikonlopuksi. Se oli minun rauhani, minun turvapaikkani. Isä ei koskaan juonut mitään meidän seurassa ja oli aina meille kiltti.

Siihen aikaan ainut huono puoli isässä oli sen työajat. Hänellä oli aina pahana tapana vastata työpuheluihin ja jäädä jumittamaan niihin noin tunniksi ennen kuin taas pystyi minun kanssani mitään tekemään. Joskus hän myös joutui jättämään meidät asuntoonsa isosiskoni kanssa kahdestaan muutamaksi tunniksi. Onneksi isosiskollani ja minulla on suuri ikäero, että hän oli jo teini silloin kun itse olin tarhaikänen. Niinpä hän sitten osasi tehdä ruoat jne. Välillä se ei haitannut, että isä oli poissa pari tuntia, vaikka pitikin viettää aikaa yhdessä viikonloppuna. Pääasia oli se, että saatiin olla poissa äidin luota, saatiin olla rauhassa ilman mitään turhaa huutamista, meluamista ja itkemistä. Sain mielenrauhaa.

Viikonlopun jälkeen oli inhottavaa ajatella, miten isä voi jättää meidät äidin luokse, vaikka hän tiesi äidin alkoholiongelmasta.  Silti hän saattoi vain hymyillä ja sanoa heippa nähdään joku toinen viikonloppu! Siskon kanssa usein halusimme muuttaa isän luokse, mutta koska hän asui ulkomailla se ei onnistunut.

Äidin kanssa oli joskus mukavaa olla, kun hän oli selvinpäin. Katsottiin elokuvia, käytiin kaupungilla yms. Rahaongelmia oli kaiken hänen juomisen takia. Uusia vaatteita ei aina saatu ostettua ja se minua joskus tarhassa hävetti. Kaikilla muilla oli hienoja vaatteita, kun omat vanhat jostain kaapin pohjalta löytyneet tuoksuivatkin oudoille. Peseytyminen unohtui usein, sillä äiti ei ollut huolehtinut sitä. Sen huomasivat muutkin kun tulin tarhaan. Aikuiset alkoivat kyselemään, miksi äiti ei hoida minua kunnolla kun tulen tarhaan likaisena. Minua hävetti ja nolostutti, mutta samalla en tajunnut asian vakavuutta ennekuin   nykyään.

Tapasin myös parhaan ystäväni tarhassa jo 2-vuotiaana. Hänen vanhempansa olivat myös alkoholisteja. Siksi tunsin hänen seurassa oloni helpottuneeksi.  Hän ymmärsi minua, toisin kuin muut ihmiset ympärilläni. Tapaamisestamme lähtien olemme aina olleet yhdessä nykypäivään saakka, 17-vuotiaaksi. Ilman häntä en olisi varmaan tässä kirjoittamassa tätä pientä tarinaani.