Mimmi

Nimimerkki: ()

Isä ei omasta mielestään koskaan juonut liikaa.

Muistan, kuinka olin kylässä serkullani ja pelasimme lautapelejä kahdestaan, kun ovikello soi ja serkkuni äiti meni avaamaan. Oven takana oli äitini ja siskoni. Arvasin jo ennen kuin he sanoivat mitään: isä oli taas tullut kotiin kännissä ja äiti ja sisko halusivat tulla turvaan yöksi. Sinä iltana ei enää leikitty. Palatessamme kotiin seuraavana päivänä isäni kysyi minulta, miksi äiti ja sisko olivat lähteneet pois kotoa. En silloin ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään , eikö isä todellakaan tiennyt vastausta omaan kysymykseensä.

Muistan, kuinka olin siskoni ja äitini kanssa makuuhuoneessani. Isä hakkasi huoneeni ovea, joka oli lukittuna, ja huusi sen takana. Muistan, kuinka paljon minua pelotti.

Juhlimme 9-vuotissyntymäpäivääni ja meillä oli kylässä paljon ystäviä ja sukulaisia. Äiti oli juuri kertonut minulle, että muuttaisimme pois isän luota. Kävin kesken juhlien salaa itkemässä makuuhuoneessani ilman, että kukaan huomasi, koska minua suretti niin paljon muutto pois kotoa kauaksi tutuista kavereista ja sukulaisista.

Muutimme pois isän luota. Isä ajoi keskellä yötä kerran autolla kännissä meidän asunnollemme soittamaan ovikelloa ja remuamaan käytävään. Isä soitti aina äidille kännissä illalla. Äiti vastasi, kai pelkäsi, että isä toteuttaisi muuten uhkauksensa ja tappaisi itsensä. Äiti itki aina näiden puheluiden jälkeen huoneessaan. Itse itkin omassa huoneessani ja menin aina seuraavana aamuna kouluun silmät turvoksissa.

Ylioppilasjuhlissani äiti ja isä eivät juuri puhuneet toisilleen, koska emme äitini kanssa suostuneet kutsumaan hänen ryyppykavereitaan juhliini. Opiskellessani isä soitteli kännissä toistuvasti minulle ja lupasi rahaa, jos kävisin kylässä. Kävinkin. En tosin rahan vuoksi, koska tiesin jo etukäteen, että rahalla oli tapana kadota kännireissujen aikana. Aina välillä isä soitti niin kännissä, etten saanut sanaakaan selvää hänen puheestaan, kuulin vain hädän hänen äänessään.

Viime keväänä isä soitti minulle taas kerran kännissä ja syyllisti minua siitä, että lähdimme äidin kanssa pois ja että olen aina ollut äidin tyttö. Hän kertoi, että kaikki rahansa hän on antanut veljelleni, jotten perisi häneltä mitään. Ihan sama minulle, olen kyllä itse osannut pitää itsestäni jo kauan huolta. En koskaan toivonut rahallista perintöä, vaan raitista isää. Perintönä kannan hylätyksi tulemisen pelkoa ja tunnetta siitä, miten viinapullo oli aina minua arvokkaampi.

A-klinikkasäätiö
Lasinen lapsuus
Ratamestarinkatu 7 A (sijainti)
00520 Helsinki
[email protected]

SEURAA