Ottotytär

Nimimerkki: ()

Lapsuuteni oli hyvin lasinen. Vanhempani olivat eronneet ja molemmat alkoholisteja. Olin viikot vuorotellen äidillä ja isällä.  Järjestys riippui siitä, kumpi sattui olemaan selvempi sillä hetkellä. 10- vuotiaana hoidin kotia: laskuja, ruoanlaittoa sekä omat kouluasiani.

Paras ystäväni jo päiväkoti ajoilta oli kertoi tilanteestani vanhemmilleen, ja he ottivat minut osaksi perhettään ja arkeaan monen monta kertaa.

En ikinä unohda yhtä vaikeaa joulua. Äitini ei noussut sängystä päiviin, eikä kyennyt mihinkään. Ruokia, koristeita tai lahjoja ei ollut, kuusesta puhumattakaan.

Soitin itkuisena ystävälleni, joka kehotti lähtemään kävelemään hänen luokseen. He tulivat vanhempineen minua puolimatkaan vastaan ja hänen äitinsä tarttui minua kädestä ja totesi:

”Ei ole mitään hätää, olet aina tervetullut meille, olet yksi meidän tytöistä nyt ja aina!”.

Sain viettää ensimmäisen kerran joulua vastaanottavan lämpimässä ilmapiirissä, lautapelejä pelaten ja hyvin syöden. Perheen vanhemmat ovat edelleen valtavan rakkaita ja läheisiä minulle. Heidän puoleensa käännyn, jos minulla on huolia tai vaikeaa. Heille voi aina soittaa ja luottaa siihen, että minua kuunnellaan ja autetaan ♡