Ruma ankanpoikanen

Nimimerkki: ()

Siitä on jo kauan, mutta isän juominen varjosti koko lapsuuttani. Selvinpäin isä oli ärtynyt ja odotti jo varmasti aina koska pääsee juomaan. Äiti oli meidän kolmen pienen lapsen kanssa kotona, ja pääasiallinen toimeentulomme oli isän tulojen varassa. Aina äiti puhui isän tilipäivinä, että tuleekohan isä selvinpäin kotiin rahojen kanssa vai ei. Vaatteet päällä kuuntelimme millaisin askelin isä tulee. Vihelteleekö vai paiskiiko ovia jo tullessaan. Siltä varalta oli usein kamarin ikkuna jo valmiiksi raollaan, josta pääsisimme karkuun. Sen mitä muistiini on jäänyt, isä tuli useimmin humalassa kuin selvänä.

Me lapset pelkäsimme isän hakkaavan äitiä ja olimme usein äidin kilpenä, jolloin jouduimme talvella itsekkin pakkaseen paljain varpain. Toisinaan juoksimme naapurista hakemaan apua, jota harvoin sai. Se, että vaikka äiti ei juonut, ei äitikään ollut meille läsnä koska hänen ajatuksensa pyörivät täysin isän juomisen joko menneiden tapahtumien tai tulevien varjossa.

Hyvällä syyllä voi sanoa, että lapsuutemme oli lasinen. Sai pikkuveli kerran isän heittämän viinalasin päähänsä ja tikkejä, jonka jälkeen sosiaalijohtaja kävi isää nuhtelemassa. Ainoana elossa olevana lapsena tätä kirjoitan, aikuisena, eivätkä omien lasteni ole tarvinut kännisiä kotona pelätä.

Aikuiset, vanhempani, riistivät meiltä lapsilta sekä lapsuuden, että tulevaisuuden, sillä rahaa ei annettu oikeisiin kohteisiin. Juomiseen sitä kyllä isällä silloin aikanaan riitti.

Mummola ja mummo olivat minulle pakopaikka pienenä niinkauan kuin mummoni eli. Mummon kuoleman jälkeen menin enolleni, mutta suuri turva oli elämästäni poistunut. Pikkuveljeni kanssa yhdessä yritimme tukea toinen toisiamme. Isoveli oli äidin lellikki ja toisen mummolan ja sai kaiken huomion.

Enää sillä ei ole väliä. Veljeni ovat kuolleet, isä sairastunut vakavasti, äiti narsisti uskovainen. Elän omaa elämääni, ja yritän antaa anteeksi sekä ajattelen, että ehkä he eivät tekisi samoja virheitä jos saisivat aloittaa elämänsä uudelleen. Yritän antaa anteeksi. En kaipaa huomiota, olisin toivonut ettei minua olisi aina sivuutettu ja moitittu rumaksi. Tänä päivänä en sitä ole.