Radikaali hyväksyntä voi auttaa irti menneisyyden kanssa kamppailusta 

Lasisen lapsuuden kokemukset voivat kulkea mukana pitkään. Aikuisena mielessä voi yhä pyöriä kysymyksiä siitä, miksi kotona oli sellaista kuin oli, miksi kukaan ei puuttunut tilanteeseen tai miksi lapsi jäi vaille tarvitsemaansa suojaa. Mukana voi olla surua, vihaa, pettymystä, häpeää, syyllisyyttä tai kaipuuta siihen, mitä olisi tarvinnut mutta ei saanut. 

Mitä radikaali hyväksyntä tarkoittaa?

Radikaali hyväksyntä voi tarjota yhden tavan suhtautua vaikeisiin kokemuksiin. Se ei tarkoita, että tapahtunut olisi ollut oikein, hyväksyttävää tai vähäpätöistä. Se ei myöskään tarkoita anteeksiantoa, unohtamista tai omista rajoista luopumista. Radikaali hyväksyntä tarkoittaa todellisuuden tunnustamista sellaisena kuin se on tai on ollut. Menneisyyttä ei voi tehdä tapahtumattomaksi, eikä lapsena koettua voi peruuttaa pois. 

Tosiasioiden kohtaaminen voi tehdä kipeää. On luonnollista ajatella, ettei niin olisi saanut käydä ja että jonkun olisi pitänyt suojella lasta. Nämä ajatukset ovat oikeutettuja. Samalla jatkuva taistelu mennyttä vastaan voi lisätä kärsimystä: mieli palaa yhä uudelleen siihen, mitä olisi pitänyt tapahtua toisin. 

Radikaali hyväksyntä voi auttaa erottamaan kivun ja kärsimyksen toisistaan. Kipu liittyy siihen, mitä on koettu. Kärsimystä voi lisätä se, että yrittää ratkaista mielessään sellaista, mitä ei enää voi muuttaa. 

Lasisen lapsuuden kokeneelle hyväksyminen voi tuntua väärältä ajatukselta: miksi pitäisi hyväksyä jotain, mikä ei olisi saanut tapahtua? Siksi on tärkeää erottaa toisistaan tosiasioiden tunnustaminen ja vääryyden oikeuttaminen. Radikaalissa hyväksynnässä ei oikeuteta väärää. Sen sijaan voi vähitellen hyväksyä, ettei toipuminen aina ala vasta sitten, kun menneisyydelle löytyy selitys, hyvitys tai selkeä päätös. 

Miten hyväksyntää voi harjoittaa

Radikaalia hyväksyntää voi harjoitella pienin askelin. Se voi alkaa pysähtymisestä ja kysymyksistä: mitä tässä tilanteessa on totta juuri nyt? Mihin voin vaikuttaa? Mihin en voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisin? Mitä tarvitsisin, jotta minun olisi hieman turvallisempi olla? Joskus hyväksyntää voi tukea yksinkertainen lause: “Tämä on totta juuri nyt.” “En pidä tästä, mutta en voi muuttaa mennyttä.” “Saan surra sitä, mitä vaille jäin.” 

Tällaiset lauseet eivät poista kipua hetkessä. Ne voivat kuitenkin vähitellen vähentää tarvetta ratkaista, korjata tai kantaa asioita, jotka eivät ole omalla vastuulla. 

Lasisen lapsuuden kokeneelle radikaali hyväksyntä voi tuoda tilaa hengittää. Kun menneelle ei tarvitse etsiä jatkuvasti uutta ratkaisua, voimia voi vapautua omaan hyvinvointiin. Hyväksyntä voi auttaa tunnistamaan rajoja: tämä ei ollut minun syytäni, tämä ei ollut minun vastuullani, tätä vastuuta minun ei enää tarvitse kantaa. 

Hyväksyntä ei tarkoita yksin jäämistä. Vaikeista kokemuksista on lupa puhua, ja niiden käsittelyyn kannattaa hakea tukea. Menneisyys saa olla totta — ja silti oma elämä voi vähitellen rakentua oman näköiseksi kohti suurempaa rauhan ja turvallisuuden tunnetta. 
 
Perustuu Jenni Niemelän kirjoitukseen 

Lue myös ongelmien ylisukupolvisuudesta: https://lasinenlapsuus.fi/siruista-sinuksi/sukupolvien-sillat/