05.11.2026 | Ajankohtaista
Anna-Sofia Lehto
Tunteet – Ohjattu pysähtymishetki tunteiden tunnistamisesta ja säätelystä 12.11.
Tunteet asuvat kehossa. Tunteiden vaihtelevan luonteen vuoksi myös olomme voi vaihdella paljonkin päivän aikana.
Tunteilla on meille aina jokin viesti. Ne kertovat siitä miten reagoimme ympäröiviin tapahtumiin, ja toisaalta ne antavat meille tietoa sisältä päin omista tarpeistamme. Esimerkiksi kun rajojamme rikotaan tai kun kaipaamme yhteyttä toisen ihmisen kanssa, voimme saada kiinni tarpeistamme kuulostelemalla kehoamme ja tunteitamme.
Tunteiden käsittelyn voi aloittaa pyrkimällä tunnistamaan vallitsevan tunteen ja hyväksymään sen sellaisena kuin se on, ilman tarvetta tukahduttaa sitä tai muuttaa omaa oloa. Tunteiden käsittelyyn kuuluu myös tunteiden ilmaiseminen terveellä tavalla. Tähän kaikkeen voi suhtautua uteliaisuudella: mitä tämä tunne yrittää minulle kertoa? Tunteeseen ei aina tarvitse reagoida, vaan on mahdollista itse päättää miten toimia tunteen kanssa tai siitä huolimatta.
Mikä tunne sinun on ollut vaikeaa hyväksyä tai kohdata?
Siruista sinuiksi pysähtymishetkessä pohdimme tunteita ja niiden säätelykeinoja. Tehtävät tehdään itseä varten, mutta illan aikana käymme yhteistä keskustelua ja kannustamme osallistumaan jakamalla omia ajatuksia aiheesta. Yhteinen jakaminen voi avata uusia näkökulmia ja mahdollistaa vertaistuen saamisen.
Pysähtymishetkessä ohjaajina toimivat Lasisen lapsuuden Anna-Sofia ja vertaisohjaaja Mirella.
Voit osallistua keskusteluun puhumalla tai kirjoittamalla chattiin. Halutessasi voit pitää kameran kiinni. Pysähtymishetkiä varten tarvitset vain rauhallisen tilan ja muistiinpanovälineet.
Aika: torstai 12.11. klo 18–19
Paikka: Google Meet
Osallistuminen: maksuton, ei ennakkoilmoittautumista
Liittyminen: Google Meet -linkki tulossa ennen tapahtumaa
Pysähtymishetket pohjautuvat Siruista sinuiksi-oma apukokonaisuuteen, joka on suunnattu kaikille lasisen lapsuuden kokeneille aikuisille.
Halutessasi voit tutustua Siruista sinuiksi Tunteet-osioon ennen pysähtymishetkeä, mutta se ei ole välttämätöntä, vaan olet tervetullut mukaan myös ilman valmistautumista.
Pysähtymishetkissä käytettävät myötätuntokortit ovat Mirella Ikäheimon käsialaa.
Tykkää, jaa