Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

01.10.2025 | Ajankohtaista, Blogi, Yleinen

TEEMACHAT Ke 8.10.klo 18-19.30 Luottamus siihen, että elämä kantaa

Kun on kokenut lasisen lapsuuden, tietää miltä tuntuu elää varpaillaan ja kantaa vastuuta, joka ei koskaan kuulunut pienen ihmisen harteille. Tietää, miltä tuntuu kasvaa aikuiseksi liian aikaisin – ja jäädä kaipaamaan sitä, mitä ei koskaan saanut: turvaa ja nähdyksi tulemista.

Mutta juuri sinä, Sinä joka olet kantanut liikaa – olet tässä. Hengität. Elät.

Kenties olet jo pidempään käsitellyt lasista lapsuuttasi ja läheisen aikuisen haitallisen päihteiden käytön vaikutuksia aikuisuuteesi tai olet vasta aloittamassa omaa polkuasi.

Luottamusta elämään voi opetella myös aikuisena – luottamus ei synny pakottamalla. Se ei ole valmiina yhdessä hetkessä, vaan kasvaa hiljalleen – uusista kokemuksista, hyvien tyyppien ympäröimänä ja ennen kaikkea siitä, että alat kohdella itseäsi myötätuntoisesti. Kun uskallat ottaa pieniä askelia, alat nähdä, että maailma ei kaadu joka askeleella. Että on ihmisiä, jotka eivät petä. Että sinulla on oikeus asettaa rajat, pyytää apua, sanoa ei – ja myös sanoa kyllä. Elämä ei kanna siksi, että se olisi aina helppoa tai oikeudenmukaista. Se kantaa siksi, että meissä on kyky kohdata menneisyys – ja rakentaa uutta, askel kerrallaan.

Tule mukaan chattiin keskustelemaan, miten luottamusta elämään voi rakentaa ja vahvistaa. Chatissa voit aina ottaa puheeksi muitakin omaan lasiseen lapsuuteesi liittyviä asioita. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat chattaajat! Mukana keskustelussa vertaiskeskustelijat Jenni ja Leni.

Chat järjestetään keskiviikkona 8.10. klo 18-19.30. Mukaan pääset ilman salasanaa. Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa.

Chatin kesto on puolitoista tuntia. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla.