Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger
Olemme täällä sinua varten varaa aika luottamukselliseen yksilötapaamiseen täältä

11.08.2026 | Ajankohtaista, Blogi

TEEMACHAT ti 18.8. klo 18–19.30: Parisuhde

Lapsuuden kokemukset ja omilta vanhemmilta saatu parisuhteen malli voivat vaikuttaa siihen, miten toimimme läheisissä ihmissuhteissa aikuisena. Myös lapsuudessa muodostuneet kiintymyssuhdemallit voivat näkyä siinä, kuinka helppoa meidän on luottaa toiseen, ilmaista omia tarpeitamme ja tuntea olomme turvalliseksi parisuhteessa.

Seuraavassa teemachatissa pohdimme, miten lapsuudessa opitut toimintatavat ja kiintymyssuhdemallit voivat näkyä parisuhteessa. Keskustelemme myös siitä, millaiset asiat lisäävät turvaa, miten omia rajoja ja tarpeita voi oppia tunnistamaan sekä kuinka turvallisempia tapoja olla suhteessa voi rakentaa aikuisena.

Läheisyys voi tuntua samaan aikaan tärkeältä ja pelottavalta. Parisuhteessa voi huomata esimerkiksi vetäytyvänsä, miellyttävänsä, kantavansa liikaa vastuuta tai tarvitsevansa varmistusta siitä, ettei toinen lähde. Ristiriidat voivat herättää turvattomuutta tai pelkoa hylätyksi tulemisesta.

Parhaimmillaan turvallinen ja vastavuoroinen parisuhde voi kuitenkin tarjota myös korjaavia kokemuksia. Suhteessa voi vähitellen oppia, että omat tarpeet ja rajat ovat tärkeitä, ristiriidoista voi selvitä yhdessä ja toiseen voi luottaa. Kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tuleminen voi vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja auttaa rakentamaan uudenlaisia tapoja olla läheisessä suhteessa.

Olet tervetullut chattiin riippumatta siitä, oletko tällä hetkellä parisuhteessa, eronnut, sinkku tai vain pohtimassa omia kokemuksiasi. 

Keskustelussa ovat mukana Lasisen lapsuuden Laura ja vertaiskeskustelija Suvi.

Teemachat järjestetään tiistaina 18.8. klo 18–19.30.

Keskusteluun pääset osoitteessa:
https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat/

Linkki toimii chatin ollessa avoinna. Keskustelu käydään anonyymisti kirjoittamalla, eikä osallistuminen edellytä oman nimen, kuvan tai yhteystietojen antamista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Anna arvio

012345678910