Tunsin jo lapsena, että yksin on pärjättävä. Asuin teini-ikäni isoäitini kanssa, joka oli ja on alkoholisti. Lukioikäisenä vietin pääosin aikani poikaystävän kotona, jossa koin turvallisuutta. Silloisen poikaystäväni vanhemmat, etenkin äiti, muodostui minulle erittäin tärkeäksi luottoaikuiseksi. Toivotan yhä esimerkiksi äitienpäivää myös hänelle, vaikka emme muutoin ole tekemisissä. Uskon, että ilman tätä perhekokemusta en olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen. – Alkoholistit ympärilläni

Mulla oli useampikin luottoaikuinen. Parhaan ystäväni perheen luona vietin todella paljon aikaa niin arkisin kuin lomillakin. Siellä oli turvallista olla, mistä olen heille ikuisesti kiitollinen ❤️ Kesät vietin sukulaisperheen luona toisella puolella Suomea ja se on ollut mun pelastukseni. Käytiin rannalla, ratsastamassa, ostoksilla, kirjastossa…. Nämä henkilöt ovat jo kuolleet, mutta koskaan en unohda niitä ihania kesiä ja ennen kaikkea rakastavaa ilmapiiriä ❤️- PikkuMyy

Likkakavereiden äiti huikkasi partsilta tytöt syömään. Jos olin vieressä, kysyi hän aina olinko syönyt ja käski syömään. Oli kolmen tenavan yh. Samainen henkilö ei koskaan herättänyt minua keskellä yötä, jos olin heillä yökylässä, kun isäni sinne kännissä soitti ja käski kotiin. Ilmoitti tyynesti että tytöt nukkuu ja likka tulee sitten aamulla kun heräävät. Ikuisesti kiitollinen Anjalle. – SES

Äitini oli raitis, isäni alkoholisti. Turvapaikka oli ystäväni perhe ja heidän maatilansa. Tekemistä ja syömistä riitti. Sai olla poissa kotoa ja nauttia joka päivä lapsuudesta, eläinten kanssa. En unohda tätä perhettä ikinä ♥️. Tämän vuoksi selvisin lapsuudesta ja nuoruudesta. Valitettavasti en ehtinyt heitä kiittää aikanaan, mutta toisinaan iltaisin ristin käteni ja kiitän. – Eppu

Mun yksinhuoltajaäiti oli alkoholisti. Kun tilanne oli vaikea kotona, sain mennä parhaan kaverini luo. Kaverin vanhemmat antoivat ruokaa ja yöpaikan, sekä kohtelivat kuin perheenjäsentä aina. Ovat vieläkin tukenani, vaikka olen jo itse aikuinen. Olen heille ikuisesti kiitollinen siitä kodista ja turvasta. – Hanna

Hyvien ystävieni äidistä on tullut minulle läheinen ja luotettava juttukaveri. Vaikka minulla on läheiset välit vanhempieni ja sisarusteni kanssa, on joistakin vaikeista asioista helpompi puhua perheen ulkopuoliselle aikuiselle. Siitä tulee myös turvallinen olo, kun kodin lisäksi toisellakin paikkakunnalla on paikka, johon on aina tervetullut ihan vaan omana itsenään. – Kiitollinen

Kasvoin lapsuuteni sisaruksien ja kahden päihdeongelmaisen vanhemman kanssa. Äidin ongelma oli pelkkä pullo, isä sekoitti päätään myös lääkkeillä.  Olin onnekas, kun ollessani vasta 8-vuotias ystäväni vanhemmat huomasivat kotioloista johtuvan oireiluni ja ottivat minut osaksi perhettään. Pystyin pakenemaan kotini tilanteita heidän luokseen kellonajasta riippumatta. Pääsin loma- ja venereissuille ympäri Suomea. Opin, mitä normaalin arjen pitäisi tasapainoisessa kodissa olla. Biologinen äitini kuoli alkoholiin ollessani 13-vuotias. Isää en ole sen jälkeen nähnyt, kun muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Nyt aikuisiälläkin, vaikka välimatkaa on kertynyt monta sataa kilometriä, omat luottoaikuiseni jaksavat soittaa vanhemman tavoin ja kysyä säännöllisesti kuulumisia. Minä puolestaan voin aina soittaa heille, vaikka kyse olisikin pelkästä makaronin keitto-ohjeesta. Heidän ansioistaan en ole enää pahemmin oireillut lapsuuden kotiolojani. He ovat auttaneet minua rakentamaan oman tasapainoisen arkeni omaan kotiini. – Huonomminkin voisi olla

Ystäväni vanhemmat näkivät minut lapsena ja kysyivät aina mitä kuuluu. Olin heillä yökylässä ja nukuin hyvin. Näin mallia, että elämä voi olla kaunista ja hauskaa. On toivoa. – TM

Tästä on aikaa jo yli 30 vuotta. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys oli ystäväni perheellä. Olin yläasteella lähes kaikki viikonloput heillä. Perheessä oli kolme tytärtä ja minua kohdeltiin kuin neljättä. Minua rakastettiin, minut hyväksyttiin, eikä minulle huudettu. Minun ei tarvinnut pelätä. Olin turvassa. Teini-iässä he olivat minun ainoat turvalliset aikuiset. – Melina

Isäni heitti minut ulos milloin mistäkin syystä. Ystäväni vanhemmat ottivat minut kuin omaksi tytöksi. Saatoin olla heillä useammankin viikon. Koskaan ei äitikään soitellut perääni. Laittavat vieläkin onnittelut yms, vaikka ikää on itselläni jo yli 50 vuotta. Jäänyt mieleen tapaus, kun olin heillä ja sinne tuli vieraita. Vieras sitten kyseli, etten tiennytkään, että teillä on kaksi tyttöä. Kukaan ei korjannut tätä. Minulla oli myös oma koukku pyyhkeelle nimelläni. Heiltä sain sitä rakkautta, turvaa ja normiperheen arkea, mitä en kotoa saanut. Ystäväni on edelleen minulle rakas – kuin sisko – vaikka harvoin nähdäänkin, samoin hänen vanhempansa. – Maaruzella

Paras ystäväni jo päiväkotiajoilta oli kotonaan kertonut tilanteestani vanhemmilleen. He ottivat minut osaksi perhettään ja arkeaan monen monta kertaa. En ikinä unohda yhtä vaikeaa joulua, kun äitini ei noussut sängystä päiviin, eikä kyennyt mihinkään. Ruokia, koristeita tai lahjoja ei ollut, kuusesta puhumattakaan. Soitin itkuisena ystävälleni, joka kehotti lähtemään kävelemään hänen luokseen. Hän tuli vanhempineen minua vastaan puolimatkaan. Hänen äitinsä tarttui minua kädestä ja totesi: ”Ei ole mitään hätää, olet aina tervetullut meille, olet yksi meidän tytöistä nyt ja aina!”. Sain viettää ensimmäisen kerran joulua vastaanottavan lämpimässä ilmapiirissä, lautapelejä pelaten ja hyvin syöden. Perheen vanhemmat ovat edelleen valtavan rakkaita ja läheisiä minulle. Heidän puoleensa käännyn, jos minulla on huolia tai vaikeaa. Heille voi aina soittaa ja luottaa siihen, että minua kuunnellaan ja autetaan ♡ – Ottotytär

Kotona piti kulkea tuntosarvet pystyssä. Piti tietää, millainen ilmapiiri vallitsee, jotta osasi olla. Eihän se mitään elämää ollut. Parasta oli se, että yhden puhelinsoiton päässä oli ystävän perhe, jonka äiti lähti vaikka keskellä yötä hakemaan jos sikseen oli. Muutenkin se koko perhe oli mulle tosi tärkeä ❤ On ikuisesti kiitollinen. Siellä ei puhuttu niinkään kotiloista, mutta sai puhua jos halusi. Siellä sai olla lapsi. Tehdä huolettomasti asioita. Syötiin yhdessä saman pöydän ääressä ilman kummallista ilmapiiriä. – Sirpaleista koottu

Yläasteella sain ihanan luokanohjaajan. Hän oli henkilö, jolle kerroin ensi kertaa vanhempien alkoholinkäytöstä, kun teini-iässä aloin ymmärtää, ettei se ollut normaalia. Pääsin tarvittaessa juttelemaan luokanohjaajan kanssa kaksistaan ja hän ymmärsi vaikeuteni käydä koulua. Hän oli suuri tekijä siinä, että uskalsin alkaa puhumaan lapsuuden kokemuksestani. Hän oli tuki ja helpotus ahdistuneelle teinille. Mietin häntä yhä toisinaan lämmöllä ja olen kiitollinen siitä, että hän yritti auttaa, vaikka vanhempani olivat hyviä puhumaan itsensä pois pulasta. – Särkynyt

Minun luottoaikuiseni oli luokanopettaja Päivi. En usko, että hänellä oli aavistustakaan, että isäni on alkoholisti ja äitini väkivaltainen ja epävakaa mielenterveysongelmista kärsinyt vanhempi. Päivi auttoi minua neljän vuoden ajan. Hän antoi tukiopetusta, ohjasi koulupsykologille ym. Psykologi teki testejään ja näytti minulle musteläiskäkuvia, eikä kysynyt kertaakaan yhtään mitään kotioloistani. Kaikki se turvattomuus, ujous, sulkeutuneisuus ja oppimisvaikeudet olisivat saaneet selityksen. Aikuiset; uskaltakaa kysyä rohkeasti myös kotioloista! – Kivinen tie

Minun luottoaikuiseni oli eräs vanha opettaja, joka kävi meillä auttamassa kotitehtävissä. Hän myös lähti luokkamatkalle ulkomaille mukanani, kun muista ei ollut lähtemään. Vaikka en välittänyt koulusta, koulutehtävistä tai mistään muustakaan koulukiusaamisen ja vanhempien juomisen takia, niin häntä oli aina ihana nähdä. Muistelen häntä yhä lämmöllä. – Rumpula

Lapsena minun luottoaikuiseni oli luokanopettajani Liisa. Hän näki minut. Hän hyväksyi minut ja oli minulle lämmin. Hän kohtasi minut jokaisena kouluaamuna katsomalla silmiin, toivottaen tervetulleeksi kouluun. Liisa tunnisti minussa sen herkän sielun, joka oikeasti olen. Hän kantoi minua omalla lempeydellään ja toi turvaa rajoillaan. Hän kehui kun kehuille oli aihetta, ja hän kannusti yrittämään, kun joku asia tuntui vaikealta. Hän kertoi elämästä ihanien satujen ja tarinoiden kautta, jolloin sain levätä satukuvissa ja satutunnelmissa. Samalla sain oppia ja ymmärtää enemmän vuorovaikutuksesta ja ihmissuhteista. Liisan luokalla minä tunsin olevani rakastettu. – Liinuska

Koin ylä-asteella koulukiusaamista, jonka seurauksena minulle kertyi paljon poissaoloja, eikä koulunkäynti meinannut onnistua. Sain apua 9lk erityisopettajalta, joka otti minut luokkaansa työskentelemään lyhyempiä päiviä. Hän myös kirjoitti haasteistani kirjeen tulevaan uuteen kouluun, jotta opiskelu olisi helpompaa ja saisin paremmat mahdollisuudet päästä opiskelemaan kyseistä alaa. Hän oli ainut opettaja, kuka uskoi minuun ja näki minussa paljon mahdollisuuksia ja vahvuuksia. Pikkuhiljaa kun koulunkäynti alkoi onnistua siirryin takaisin normiluokkaan muiden mukaan, mutta silti yhteistyö jatkui vaikeimmissa aineissa, kuten englannissa ja matikassa. En oisi selvinnyt yläasteesta ilman kyseistä opettajaa. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle! – M

Vaikean kotitilanteen vuoksi itsetuhoiset ajatukset ottivat vallan. Vuosien jälkeen tilanne eskaloitui. Yhteiskuntaopin opettaja otti tilanteesta kopin ja ohjasi hoitoon. Monet kerrat hänen luokassaan oon istunut juttelemassa mukavia, ja edelleenkin nykyään hän tsemppaa ja kyselee kuulumisia ❤. Kullanarvoinen ihminen veti minut pois jyrkänteen reunalta pahimpaan aikaan ❤ – MK

Opettajani huomasi, ettei minulla ollut kaikki hyvin ja kysyi oppitunnin päätteeksi mikä on. Myöhemmin kävin juttelemassa hänelle samasta tilanteesta oppituntien ulkopuolella. Olen edelleen otettu tästä mahdollisuudesta ja muistelen tilannetta lämmöllä. – Apostrofi

Minulla oli lukioaikoina perhetaustastani johtuvia ongelmia muun muassa mielenterveyden saralla. Tilanne kuormitti minua suuresti ja lukio-opinnoissa oli vaikeaa. Minulla oli kuitenkin aivan huippuhyvä luokanvalvoja, joka oli samalla lukiomme opinto-ohjaaja. Hän tuki minua paljon henkisesti, tsemppasi ja auttoi rakentamaan opintopolun, jonka ansiosta sain opinnot suoritettua lopulta kunnialla läpi. Tämä mahdollisti myös jatko-opinnot. En usko, että olisin saanut lukiota käytyä siinä elämäntilanteessa ilman oponi loistavaa työtä ja upeaa tapaa kohdata elämässään paljon tukea tarvitseva nuori. – MinäVain

Yläasteen ysillä luokanvalvoja jaksoi uskoa ja tsempata, vaikka minua ei kiinnostanut elämä saati koulu pätkääkään. En tiedä kuinka paljon hän tiesi perheeni ongelmista. Muille opettajille olin näkymätön, teini-ikäinen lintsaaja. Sanoi yksi opettaja, ettei minusta mitään tulisikaan. Mutta tämä herttainen opettaja kannusti yrittämään ja uskaltamaan haaveilla. Pääsin peruskoulusta kohtalaisen hyvällä keskiarvolla enkä joutunut jäämään luokalle. Kaukainen haave päästä lastenhoitajaksi toteutui. Pääsin ammattikouluun ja suoraan töihin auttamaan niitä pienempiä ja heikompia, että heillä olisi yksi aikuinen lisää, joka välittää. – Sade

Sellaista lapsuuden luottoaikuista, jolle olisin puhunut kotioloista ei ollut. Sen sijaan minulla oli yläkoulussa kuviksen sekä biologian opettaja, jonka poikkitieteellinen näkemys on ollut minulle yksi voimavara siihen, kuinka voisin nousta pohjalta ja ilmaista itseäni elämän heitellessä minua pitkin seiniä. Olen itsekin taiteellisesti lahjakas ja kiinnostunut elämän rakennuspalikoista. Mielestäni olen päässyt pitkälle elämässäni osittain tämän henkilön ansiosta, vaikka en hänelle koskaan puhunut vaikeista kotioloistani. – Ronkelo

Kun sain diagnoosin vakavasta masennuksesta, lukioni opettajat ymmärsivät täysin ja antoivat tarvittaessa lisäaikaa koulutehtävien tekemiseen. – Vieläkin nuori

Mun ehdoton Luottoaikuinen oli ja on yhä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin mun kummitäti. Lapsuudessani vietin usein lomia tätini luona. Hänellä on lapsia, ja osan lomista vietin tädin lasten kanssa meillä kotona. Koen olleeni tätini silmissä aina tasavertainen. Minun ei ole tarvinnut ikinä peitellä mitään tai yrittää olla yhtään enempää mihin kykenen. Tätini tiesi ja tietää perheeni tilanteen. Hän ei ole koskaan tuominnut ketään, eikä lapsuudessanikaan puhunut pahaa vanhemmistani. Jotenkin koin, että tätini on puolellani olematta silti ketään vastaan. Parasta oli kahdenkeskinen aika hänen kanssaan. Puhuimme kaikesta, itkimme, nauroimme ja pohdimme paljon. Minua ei halattu kotona. Tätini rutistukset ja syliin kaappaukset merkitsivät minulle todella paljon; Joku piti minusta niin paljon, että halusi halata minua! Vielä nyt aikuisenakin tunnen tuon saman lämpimän fiiliksen, kun halaan tätiäni. Olen todella kiitollinen hänelle monesta asiasta. Hän edusti minulle lapsuudessa turvallista aikuista, tunnetaitajaa, joka ymmärsi ja halusi viettää aikaa kanssani. – Kuinni

Isäni sisarukset muodostivat luotettavien aikuisten tiimin lapsuudessani. Heidän kiinnostuksensa ja huolehtiva läsnäolonsa toivat kokemuksen turvallisista aikuisista. – Yksin pärjäävä

Minun ihana ja rakastava mummoni❤️ Olit aina tukeni, kun sitä tarvitsin. Sinä pidit huolta, kun omat vanhemmat eivät siihen kyenneet juomisen vuoksi. Sinun luoksesi sai aina tulla niin päivällä kuin yölläkin❤️ Luonasi ei koskaan tarvinnut pelätä tai nähdä nälkää. Olit turvallinen aikuinen elämässäni. Kiitos, että olit❤️ – Mummon tyttö

Me emme olleet mitään emmekä minkään arvoisia paitsi silloin, kun eno tuli kylään. Hän oli kiinnostunut kuulumisistamme ja välitti, ihan oikeasti välitti. Eno oli hauska, läsnäoleva ja lämmin. Näkymättömyyteen ja olemattomuuteen palaaminen vierailuiden jälkeen oli aina raskasta, mutta enon kanssa kirjoiteltiin kirjeitä ja suunniteltiin tulevia retkiä. Eno näki meidät ja sai meidät itsekin näkemään itsemme. Hän oli ihminen, jonka ansiosta meillä oli kasvaessamme edes jokin mahdollisuus uskoa olevamme minkään arvoisia. Eno oli naimisissa miehen kanssa ja jäi ilman omia lapsia. Toivoin aina, että hän piti meitä vähän kuin ominaan. Hän oli myös syy siihen, miksi olen koko elämäni pitänyt itsestäänselvyytenä samansukupuolisten pariskuntien oikeuksia avioliittoon ja adoptioon – mikä oli melkoinen tabu vielä 90-luvulla. – Näkymätön

Mun isä oli alkoholisti ja tosi väkivaltainen. Olin ainut lapsi meidän perheessä. Äitini oli onneksi aina turvallinen aikuinen, vaikkei osannutkaan lähteä. Meillä oli myös laaja tukiverkosto – isovanhemmat ja äitini sisarukset. Kasvoin pelon ja huolen keskellä ja se on jättänyt muhun jäljet. Olen kuitenkin luottoaikuisteni ansiosta saanut kokea luottamusta aikuisiin ja turvallisuutta. Se on kantanut minua ja kasvoin suhteellisen tasapainoiseksi aikuiseksi. – Kasarin lapsi

Täti otti luokseen, vaikka hänellä oli oma perhe ja omiakin murheita. Otti luokseen, vaikka alkoholistiäitini oli jokaisesta hoitokerrasta katkera ja kateellinen. En koskaan unohda tätini rakkautta. Hän halusi auttaa ja kannustaa meitä, luoda ihania elämyksiä. Hän ei ollut varakas, mutta jakoi vähästään. Hän vei mökille ja Lintsille, järkkäsi taksvärkit, kehui meitä ympäriinsä ja antoi meille sitä kannustusta ja rakkautta, mitä paitsi oli itsekin jäänyt. Toivon saavani auttaa tätiäni, kun hänestä tulee vanha. Olemme yhä läheisiä ja kerron hänelle usein, miten tärkeä hän minulle on. Hän valitsi nähdä hätämme ja auttaa. – stadilainen

Isäni täti tuli meidän lasten luokse aina silloin kun isä lähti viikoittaisille juomaretkilleen. Luki iltasadut, leikki nukeilla, teki ruokaa ja rakasti meitä aidosti. Edelleen yli 10 vuotta myöhemmin tuo täti on luottoaikuiseni, jonka luona on mukava piipahtaa kylässä tai kirjoitella kuulumiset. – Isotyttöjo

Muistan lämmöllä kummitätiäni eli äitini siskoa ja hänen puolisoaan. He ottivat meitä lapsia kylään viettämään aikaa heidän kanssaan. Erityisesti muistan yhden talvisen retken. Hiihdettiin järven jäällä, paistettiin makkaraa nuotiolla ja ihmeteltiin kuusta, joka oli juurtunut oksistaan. – Mimmi

Jos en ollut aikuisten juhlimisen ja humalaisten riitojen keskellä, vietin viikonloppuja ja jopa juhlapyhiä yksin. Minulla oli kuitenkin aivan ihana isoäiti, joka tuli monesti meille koulun jälkeen. Hän teki ruokaa, siivottiin ja käytiin yhdessä ostoksilla. Monia viikonloppuja sain viettää isoäidin luona saunoen ja tv-ohjelmia katsellen, paikassa, jossa oltiin aidosti kiinnostuneita siitä mitä minulle kuuluu. Sain kokea sen mitä on viettää viikonloppua yhdessä perheen kanssa ja oikeasti keskustella asioista, eikä vain olla yksin tai istua hiljaa eri huoneissa. Tästä olen isoäidilleni ikuisesti kiitollinen. – Hattivatti

Enon vaimo otti meidät itkuiset sisään, muttei päästänyt äitiäni. Äiti jäi ovelle huutamaan, haukkumaan, potkimaan ja kiroilemaan. Yleensä olin aina se pärjäävä isosisko, joka kannatteli muita. Nyt kaikki itku tuli ulos. Ja enoni vaimo oli siinä vieressä kun itkin. Halasi. Oli lempeä. Ja toisteli: se ei ole sun vika mitä sun äiti tekee. En unohda sitä ikinä. En ikinä. Hän ei päästänyt äitiä sisään, mutta otti meidät. – Allu

Mulla oli aivan ihana mummi! Olin mummin luona paljon, kun vanhemmat eivät jaksaneet, halunneet tai kyenneet minua hoitamaan, ”kun se kakara aina vaati niin paljon”. Mummi oli hauska, nauroin mummin kanssa aina tosi paljon. Eikä mummi suuttunut, vaikka tein välillä kepposiakin. Mummi oli aina mukana ja esitti tietämätöntä ja yllättynyttä. Mummi ei juonut, ei käyttäytynyt ristiriitaisesti, ei satuttanut minua eikä raivonnut. Mummiin luotin täysin. Mummi teki ruokaa, otti mukaan joka paikkaan ja teki niin kuin sanoi. Täydellinen vastakohta kotioloille. – PikkuMyy

Monesti isä istui yömyöhään baarissa kun äiti oli työmatkalla. Isoäiti, joka asui lähellä katsoi, että käymme nukkumaan ja ”keräsi” meidät pihalta sisään kellon tullessa paljon illalla. Hän myös laittoi meidät kouluun aamuisin ja tuli iltapäivällä hetkeksi seuraksi koulupäivän jälkeen. Hänen luokseen saattoi mennä ja olla vain hiljaa. Katsoa telkkaria tai pelata muistipeliä yhdessä. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt tämän merkityksen omaan elämääni. Jossain oli turvallista olla. – Vahvimmat on tehty sirpaleista

Kummitätini on ollut aina tärkeä aikuinen minulle. Lapsena hänen luonaan tunsin, että minusta pidettiin huolta ja minun parasta ajateltiin. Kummitäti yritti myös usein puhua alkoholisti-isälleni järkeä. Täti on edelleen tärkeä henkilö omassa sekä tyttäreni elämässä. Hänen luonaan jaamme iloja ja suruja. Ilman häntä en ehkä olisi näin hyvässä jamassa. – Allerim

Setäni perheineen asui naapurissa. Vietin paljon aikaani serkkujen kanssa leikkien ja yökyläillen. Heidän tavallinen, rauhallinen arkensa oli ihanaa lepoa kodista, jossa isä joi ja äiti joutui tekemään paljon töitä. Mieleen on jäänyt erityisesti, kun äidin piti käydä yö pois kotoa. Sain mennä naapuriin yöksi ja muistan nauraneeni illalla siskonpedissä vanhempien serkkujen hassutteluja. He varmaan arvasivat äidin ikäväni. Ikuisesti kiitollinen! – Kuukkis

Yön sylissä pakenimme sisareni kanssa serkkulaan. Heillä oli aina meille ruokaa ja peti. Silloin en enää jaksanut kantaa huolta kuinka vanhempieni käy, vaan sain vihdoin nukahtaa turvallisesti. – Tyttö vm. -79

Kummini oli minulle luotettava ja turvallinen aikuinen. Kerran kesken perheriidan kummi tuli yllätyskäynnille. Muistan kuinka huuto ja mekkala loppui siihen paikkaan. Äiti alkoi vetämään roolia parhaansa mukaan ja kattoi pöytää kiireen vilkkaan kahvittelua varten. Muistan vieläkin, kun sain istua kummini sylissä ja kokea hetken helpotuksen kaiken keskellä. Toivon että joskus voin olla jollekin lapselle tai nuorelle luotettava ja turvallinen aikuinen, jonka lähellä voi kokea olevansa turvassa. – Satakieli

Minun luottoaikuiseni lapsuudessa oli mummoni. Hänen luokseen pääsin usein kylään yöksikin, jotta sain olla erossa vanhempieni tappelusta ja kireästä ilmapiiristä. Muistot mummon kanssa olemisesta ovat lämpimiä, humoristisia ja rakkaudellisia. Kyllä tätä oli kotonakin silloin kun isä ei juonut, kuten työpäivinä. Kotona yritettiin peittää monet ongelmat huumorilla, oli ns. toksista positiivisuutta. Eli tulin hyväksytyksi, kun olin myönteinen, iloinen, hassutteleva ja työnsin negatiiviset tunteet maton alle. Onneksi oli mummo, jolle sai kertoa kaikenlaista ja hän jaksoi kuunnella. Minulla oli myös paljon eläimiä, joille kerroin huoleni. Ilman mummoa ja eläimiä olisin luultavasti täysin palasina. Olen hienosti löytänyt itseni tässä hetkessä. – Terttu

Omat luottoaikuiseni olivat isovanhempani, mummi ja vaari. Olinkin siellä paljon hoidossa koko lapsuuteni ajan. Mummilassa ei juotu eikä jätetty yksin, kuten kotona äidin luona tehtiin. Mummilassa kukaan ei käyttänyt minua hyväkseen, kuten hoitoperheessä tehtiin. Mummilassa kukaan ei kiusannut, kuten koulussa. Olen ikuisesti kiitollinen nyt jo edesmenneille isovanhemmilleni ❤ – Kata

Minun luottoaikuiseni oli äidinäitini, mummu. Mummu oli turvallinen ja luotettava maanläheinen ihminen. Vietin aikaani hänen luonaan koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Myös aikuisena kävin usein mummun luona. Mummun luona ei tarvinnut jännittää eikä pelätä. Mummun viimeisen elinviikon ajan kävin häntä joka päivä katsomassa. Rakkaus näkyi hänen silmistään, puhetta hän ei juuri jaksanut tuottaa. Kiitollinen joka hetkestä. – Mummun tyttö

Aikuisuuden saralla ja äidiksi tullessani kipuilin omaa lapsuuttani todella paljon. Yksi rinnalla kulkija on kuitenkin ollut korvaamaton: tätini. Hän on tsempannut läpi vaikeiden ja hyvien aikojen, auttanut niin paljon kuin voinut; halannut, rakastanut, vienyt lomalle. Tädin kanssa koin tasaista lapsen elämää. Täti on ollut korvaamattoman tärkeä. Ilman häntä en nyt opiskelisi itseäni sosionomiksi ja haluaisi auttaa heitä, jotka avuntarpeessa ovat. – Kiitollinen kaikesta elämässä

Pikkusiskoni poika oli otettu huostaan vuosia sitten siskoni sekavasta elämäntyylistä johtuen. Siskon elämässä tapahtuneen uuden notkahduksen takia peruuntuneet tapaamiset äidin kanssa vaikuttivat murrosikää kolkuttelevan pojan pärjäämiseen. Juttelin pojan kanssa hänen tunteistaan.  Hän kertoi, että on pelottavaa ilmaista äidille vihaa ja kiukkua tämän mokailusta. Yritin luoda sallivaa ilmapiiriä myös tummille tunteille. Ainakin hetkellisesti pojan olo sijaisvanhempien kertoman mukaan helpotti. – Godmother

Muistan kun äitini puhelin soi ensimmäisen kerran. Serkuistani vanhin soitti ja pyysi äitiäni hakemaan kaksi nuorempaa serkkuani meille turvaan. Tuon illan jälkeen alkoi soittoja tulla harva se viikonloppu ja meille selvisi perheen aikuisten päihdeongelman laajuus. Äitini yritti hankkia perheelle myös ulkopuolista apua. Emme vieläkään tiedä, miksei perheen tilanteeseen puututtu kunnolla. Epäselväksi ei jäänyt, että äitini oli serkuilleni todellinen luottoaikuinen. Se, joka tuli vaikka keskellä yötä pelastamaan ja lopettamaan riidat. – Pienenä sivusta seurannut

Aloitin jalkapallon pelaamisen jo nuorena ja se toimi pelastuksena kohdallani. Harjoitukset oli noin kaksi kertaa viikossa ja siihen päälle sarjapeli kerran viikossa. Lisäksi osallistuimme paljon turnauksiin viikonloppuisin, jolloin ei tarvinnut olla kotona. Koko junnuiän ajan minulla oli sama valmentaja, jonka merkitystä omaan hyvinvointiini en voi edelleenkään korostaa liikaa. Hän on yksi luottoaikuisista, jonka turvin olen osannut tehdä omaa elämääni koskevia terveellisiä valintoja. – Palloilija

Minulla oli ensin taitoluisteluvalmentajana Pauliina ja sitten Eija-Liisa. Olen monet kerrat miettinyt, miten tärkeitä aikuisia he minulle olivat. Harrastuksessa oli välittävä aikuinen vastassa ja sai ajatukset muualle kuin kodin ongelmiin. Kiitos, jos sattuu teksti osumaan silmiin. – Neiti Paju

Onneksi oli nuorisotalo. Sieltä oli kaksi ohjaajaa, tehtiin läksyjä ja saatiin välipalaa velaksi. Vihkoon merkittiin ”velat” katosivat, kun tiedettiin perheemme tilanne. Hävetti, mutta olin todella onnellinen, että minusta välitettiin ja huolehdittiin. Toinen ohjaaja huolehti, että talo oli iltaisin auki ja alkoi vetää tyttöryhmää. Näiden hyvien nuoriso-ohjaajien ansioista minä tajusin, että ei tarvita kuin yksi hyvä taho, joka välittää nuorista. Olen yrittänyt kaikki nämä vuodet antaa muille sitä hyvää, mitä olen itse saanut kokea. – N.S.

Olin juuri aloittanut uuden harrastuksen ja kaikki tuntui jännittävältä. Kiitos valmentajille, jotka osasivat huomioida minua kehittyessäni ja kyyditsivät vapaaehtoisesti pelipaikoille. Kotitilanteen vuoksi harrastaminen ja sopeutuminen joukkueeseen olisi ollut vaikeata ilman tätä tukea. <3 – Kiitollinen

Kun olin 12v. olin kesäsiirtolassa leirillä. Leirin ohjaaja Markku osoittautui luottoaikuiseksi, kenelle pystyin kertomaan ekan kerran, millaista meillä kotona oli viikonloppuina ja lomilla. Olen hänelle vieläkin kiitollinen, että hän osasi kuunnella ja olla tukena. #OleLuottoaikuinen – Niksu

Kitaransoitonopettajasta tuli minulle läheinen ihminen, jota näin kerran viikossa aina aikuisuuteen asti. Opettaja tuki ja kannusti, johdattaen samalla musiikin ihmeelliseen maailmaan. Musiikista tulikin minulle tärkeä pakopaikka kodin ahdistavalta ilmapiiriltä. Aina en ollut jaksanut harjoitella kitaraläksyjä, mutta opettaja ei koskaan ollut vihainen, vaan läksyjä harjoiteltiin sitten kitaratunnilla. Vieläkin muistelen kitaratuntien turvallista ilmapiiriä ja opettajan oppimiseen innostavaa asennetta lämmöllä. Musiikki on minulle edelleen keino paeta mielen sekasortoa. Se auttaa minua rauhoittumaan. – LV

Meidän seurakunnan pappi on ollut tukenani rippikoulusta asti. Taisin olla 16 -vuotias, kun olin todella ahdistunut. Aina on helpottanut, kun saan jutella. Olen hänelle kiitollinen. – NL

Meillä on hevostalli, johon kaikki ovat tervetulleita. Monesti tallilla olemisen motivaationa on paljon muutakin kuin ihastus hevosiin. Hevosia hoitaessa irtoaa monta tarinaa tunteiden takaa. Samalla nuori kokee itsensä tarpeelliseksi. Tallille voi aina tulla ❤ – Turpaterapiaa

Olen pienestä asti elänyt päihdeongelmaisessa perheessä. Minun onneni oli saada maailman paras tukihenkilö elämääni. Hänen kanssaan pääsin kokemaan normaaleita asioita, kuten elokuvissa tai jäätelökioskilla käyminen. – Minä vain

Meillä oli sama kouluterveydenhoitaja koko peruskoulun ajan. En tiedä kuinka paljon hän tiesi taustastani, mutta jotenkin tuntui, että hän oli aidosti kiinnostunut minusta ja asioistani. Hän jopa otti minut joskus koulumatkalta kyytiin ja vei kouluun. Hänelle äitini soitti, kun aloin teini-iässä oireilla isäni alkoholismista pahemmin. Tämä terveydenhoitaja otti yhteyttä psykologiin ja sai minut sinne juttelemaan. Nyt jopa hävettää, etten muista edes hänen nimeään, mutta kiitokset olen hänelle velkaa siitä, että hän kuunteli. – Särkynyt

Polkuni on kulkenut monenlaisin kääntein huostaanotosta sijaisperheeseen ja itsenäistymiseen, haasteista onnistumisiin. Läpileikkaavana kokemuksena on ollut yksinäisyys, vieraantuminen muista ja luotettavan aikuisen puuttuminen. Tarinaani kirjoitettiin vanhempieni toimesta luottamuksen menettäminen muita kohtaan jo lapsena. Aikuisuuteni kynnyksellä tukihenkilökseni tuli ihminen, joka ymmärsi minua ja antoi minun olla juuri niin aikuinen kuin olin oppinut olemaan. Niin vahva ja itsenäinen kuin elämä oli minusta muovannut. Sain olla minä ja hän antoi minulle kaiken tukensa ja turvansa. Kiitos sinulle. – Aleksandra

Minut pelastettiin hyvin varhaisessa vaiheessa pois biologisten vanhempieni luota. Onneksi, koska en olisi selvinnyt lapsuudesta hengissä heidän päihteidenkäyttönsä takia. Pääsin perheeseen, jonka isä oli itselleni se luottoaikuinen. Hän jaksoi aina olla läsnä ja tukena. Paljon en elämästäni muista, koska olen jo lapsena sairastunut dissosiaatiohäiriöön, mutta paljon huonompaan kuntoon olisin päätynyt ilman tätä yhtä luottamuksellista ihmissuhdetta. Tämä osaltaan mahdollisti, että uskallan luottaa nykyiseen mieheeni. Ihmiset eivät tule ajatelleeksi miten iso vaikutus lapsuuden kokemuksilla on. Kunpa jokaisella lapsella olisi läpi lapsuuden ja nuoruuden edes yksi turvallinen aikuinen. Se pelastaisi monta henkeä. – Minä vain

Toimin ohjaajana nuorten parissa. Ihanaa on ollut huomata, miten vaikeissakin olosuhteissa elävät erityisnuoret saavat voimaa elämäänsä ja hakevat jatko-opintoihin tai kesätöihin. Kun näiltä nuorilta saa viestejä, tulee ihana tunne, että on onnistunut työssään ja tekee jotain merkityksellistä. Jokainen pelastettu ja autettu nuori säästää yhteiskunnassamme sen miljoonan. ❤️👌👍 – Kesänlapsi

Koulunkäynninohjaajan työssäni yläkoulussa aiemmin kiroilevainen nuori tyttö alkoikin avautua uusioperheestään, kun teimme yhdessä hänen matikantehtäviään käytävällä. Hän jotenkin huomasi, että kuuntelen. Kerroin oman kantani aikuisena, että hänen on annettava äidin kokea rakkautta uudelta kumppaniltaan, koska tytön isän ja äidin välit olivat etääntyneet ja avioliitto loppunut jatkuvaan riitaan. Tyttö kertoi myöhemmin saaneensa äidiltä omaa aikaa, ja että olivat jutelleet uuden suhteen ahdistavan häntä. – Amkkilainen (nimimerkki anonymisoitu)

Olen kannatellut oman lapseni läpi peruskoulun. Koulusta hän ei saanut tarvitsemaansa tukea. Osaamisessa ei ollut ongelmaa. Haastetta oli sosiaalisissa suhteissa ja toiminnanohjauksessa. Sosiaalisiin suhteisiin ja kiusaamiseen en pystynyt paljonkaan vaikuttamaan, mutta toiminnanohjauksessa olin kotona tukena niin, että koulutehtävät tuli tehtyä. Lapseni sai jatko-opintopaikan koulusta. Kiusaaminen on loppunut ja hän on saanut ystäviä. Koska oman lapsen koulutaipaleen aikana olen tajunnut, kuinka suuri on lasten ja nuorten tarve oppimisen tuelle ja positiivista palautetta antavalle, kannustavalle ja läsnäolevalle aikuiselle, kouluttauduin itse koulunkäynninohjaajaksi. Olen saanut hyvää palautetta asenteestani ja oppilaiden kohtaamisesta. Toivon että pystyn jatkossa olemaan turvallisena aikuisena ja koulunkäynnin tukena mahdollisimman monelle lapselle. – Nuuhi

Äitini on nyt ollut raittiina 6 vuotta. Vuodet alkoholin varjossa olivat raskaita ja kipeitä. Sain todella pahoja traumoja ja sairastuin itsekin masennukseen. Luottoaikuinen oli oma isäni. Hän tuki ja suojeli meitä. Muistan ikuisesti, kun nukuin sohvalla itkien ja havahduin siihen, kun isäni sanoi ”kyllä me selvitään” ja silitti hiuksiani. Myös oma veljeni oli isona tukena, peitti korvani käsillään, kun äitini huusi isälleni ja suojeli minua aina. Kiitos heille ja kiitos äidilleni upeasta taistelusta alkoholismia vastaan ❤️ – Kiitollinen

Isän alkoholinkäyttö on ollut itselleni pitkään häpeän aihe ja se on aiemmin määrittänyt myös itseäni. Näin sen satuttavan myös äitiä fyysisesti ja henkisesti. Minusta tuli 9-vuotiaana ujo, herkkä ja sisäänpäinkääntynyt. Olen ikuisesti kiitollinen luottoaikuisista, jotka tukivat minua ja tekivät minusta näkyvän henkilön. Ala-asteella luokanopettajani jaksoi vielä koulupäivän päätteeksi viettää aikaa ja keskustella kanssani. Muistan liikuttuneeni, kun ala-asteen ystäväni vanhemmat kysyivät joka kerta kuulumisiani, kun heidän luonaan kävin. Kolmantena luottoaikuisena haluan nostaa esiin valmentajani, joka kannusti ja ohjasi minua. Edelleen sydäntä kiristää muistella aikaa, jolloin tunsin sekä syyllisyyttä että kiitollisuutta siitä, että valmentaja silloin tällöin kuskasi minua otteluihin tai treeneihin. Tärkeimpänä luottoaikuisena on ollut kuitenkin äitini. – ei nimimerkkiä

Minun turvallinen aikuinen oli äitini. Hänen ainut ”virheensä” oli ettei hän ikinä eronnut isästä. Hän huolehti kaikesta ja kantoi murheet yksin. Isä oli yksi huolehdittavista. Kodin pelokas ilmapiiri vaikutti kuitenkin koko ajan. Isäni raitistui, kun olin jo aikuinen. Sain kaksi isän viimeistä vuotta kokea hänen kanssaan yhteyden, jota ei ikinä aiemmin ollut. Halasimme aina tavatessa ja lähtiessä. Isä ei suoranaisesti ikinä pyytänyt anteeksi, mutta olen onnellinen, että kaikesta muusta pystyimme puhumaan. Äitini kuoli isää ennen. Valitettavasti isäni arvosti äitiä vasta hänen kuoltuaan. Äidin ikävä on kova, sellainen peruskallio hän oli. Isää on myös ikävä. – Selvinnyt

Koulun siivooja. Jäin usein siivoamaan hänen kanssaan koulun jälkeen. Juteltiin ihan tavallisia. Mutta hän oli aikuinen, jolla oli aikaa! Hän oli läsnä. Tämä oli 1980-luvulla. – Ellu

Helsingissä oli vielä 1950-luvulla talonmiehiä. Meidän talossa oli herra Virtanen. Etunimeä en muista koskaan edes kuulleeni. Herra Virtanen tervehti kaikkia lapsia – tuohon aikaan ei ollut tavallista, että lapsi huomattiin. Hän antoi auttaa hiekoittamisessa ja ruohon haravoimisessa. Hän kuunteli meidän juttujamme niin kuin ne olisivat olleet tärkeitä asioita. Hän oli aina ystävällinen. Samaa ei valitettavasti voi sanoa kummastakaan vanhemmastani. Isän pää oli sekaisin uskonnosta ja äidin rauhoittavista lääkkeistä. Herra Virtasella oli omakin perhe, mutta häneltä riitti turvallista aikuisuutta myös muiden lapsille. Herra Virtanen oli lapsuuteni ainoa ennustettavasti käyttäytyvä ja turvallinen aikuinen, kunnes koulussa sain opettajista ja koulun muusta henkilökunnasta uusia aikuisia. – Leila

Muistan, että minulle tärkeitä aikuisia olivat ”kioskin tädit”. Kioskit olivat pieniä, yksityisiä yrityksiä, joissa omistajat viettivät pitkät ajat yksinään. Lapsena vietin paljon aikaa kioskeilla, jutellen niitä näitä ”tätien” kanssa. Menin aina ostamaan jotain, jätskipuikon tai muutaman irtokarkin ja jäin juttelemaan, mielestäni ehkä pitämään heille seuraa. Ehkä sain heiltä enemmän kuin omalta äidiltäni, jonka kanssa en oikein tullut toimeen. – Pyörä nimeltä Edison

Asuin lastenkodissa. Lastenkodin siivoja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen olemalla niin tavallinen, etten edes muista hänen ulkonäköään, nimeään enkä paljon muutakaan. Unelma-ammattini oli pitkään siivoojan ammatti. Ei tullut siivoojaa, tuli lastensuojelun työntekijä:) Aikuisena olen ymmärtänyt hänen olleen aikuinen, joka herätti ihan vain olemassaolollaan voimakasta luottamusta. – Pia

Olin 6. tai 7. -luokkalainen. Kotona oli levotonta ja turvatonta. Naapuritalossa asui kuitenkin nainen, johon tutustuin kaverini kautta. Hän antoi minulle vastuuta. Sain hoitaa hänen lastaan ja tehdä kotitöitä pientä rahallista palkkiota vastaan. Suurin palkkio mitä sain ei ollut raha, vaan se, että löysin elämääni ihmisen, joka antoi minulle mallin tavallisesta perhe-elämästä. Sain nähdä rakastavan äidin, joka huolehti lapsestaan. Sain syödä välillä heidän kanssaan yhdessä tavallista kotiruokaa ja jutella kuulumisia. Nämä ovat ihan perusasioita, joita minulla ei lapsuudessani kotona ollut. Tunsin itseni hyödylliseksi ja tärkeäksi. Tulin kuulluksi. Se on käsittämättömän arvokasta. Välitin kiitokseni tälle naiselle vuosia myöhemmin. Hän hämmästyi kovasti, koska ei osannut ajatellakaan kuinka suuri ja eheyttävä vaikutus hänellä oli silloiseen elämääni ja itseasiassa koko loppuelämääni. – Joskusolinrikki

Olen 60-luvun lapsi. Silloin oli helpompaa löytää luottoaikuisia, koska elettiin paljon yhteisöllisempää elämää. Viikonloput olivat rentoutumiseen ja yhteiselon aikaa. Viikollakin ehdittiin käydä toisiemme luona, kun lapsilla oli vähemmän harrastuksia. Lapset olivat kaikkien lapsia, joten meillä oli kaikilla varsinkin monet äidit. Taloissa oli useimmiten talonmiespariskunta ja talon lapsille he olivat parhaat luottoaikuiset, aina läsnä. Kadulla liikkui jalkautuvat poliisit turvanamme ja kaupoissa aina joku myyjistä ehti nähdä meidät lapset. Opettaja päästi minut luokalta liian matalalla arvosanalla, koska hän sanoi luottavansa minuun. Tätini aavisti, että kaikki ei ollut hyvin kotonamme ja hänellä oli aina syli avoinna minulle. Hyvin monella on lasinen lapsuus. Toivoisin .että puhuttaisiin enemmän siitä mitä lasinen lapsuus tuo mukanaan, ilman draamaa ja muuta negatiivistä. On aika puhua sukutaakoista ja siitä, että pahaa tapahtuu kodeissa varsinkin lapsille, jotka eivät pysty puolustamaan itseään. Se auttaa kaikkia ymmärtämään, että emme ole yksin taakkojemme kanssa. Se on iso helpotus monelle. – Nicole

Opiskelun ohella tein tarmokkaasti töitä. Eräänä päivänä työmoraalini vastaisesti romahdin ja kerroin kaiken pomolleni. Olin pieni tyttö nuoren aikuisen kehossa. Kuvittelin, etten ansaitse elämältä parempaa. Pomoni otti auttamiseni asiakseen ja tarjosi minulle henkistä tukea. Hän järjesti myös lisätöitä saadakseni säästöön rahaa omilleni muuttoa varten päästäkseni pois epäterveellisestä kotiympäristöstä. Nyt monta vuotta myöhemminkin olen äärettömän kiitollinen siitä, että sain teiniaikani pomolta tärkeän opin, että MINÄ OLEN ARVOKAS ja minulla on IHMISARVO. Aina epätoivon hetkellä palaan muistelemaan sitä, miten onnekas olinkaan päästessäni työpaikkaan, jossa minusta huolehdittiin myös ihmisenä ja ystävänä, eikä ”pelkkänä työntekijänä”. – NytMurtumaton

Jo eläkkeelle jäänyt vanha opettajani otti minut tukiopetukseen kotiinsa. Sain ruokaa, kipeästi kaipaamaani huomiota, turvaa ja hyväksyntää. Muistan, kuinka onnellinen olin. Minun oli vaikeaa keskittyä tehtäviin, kun nautin niin paljon olostani. Olin n. 9-vuotias tuolloin. – Pieni oppilas

Minun tärkeä aikuiseni ja vanhemman mallini oli keskellä kylää vanhan maatilan päärakennuksessa asuneen luokkakaverini äiti. Hän näki hyvän meissä jokaisessa kylän lapsessa ja sanoi sen ääneen. Tuvan pitkä pöytä oli aina avoinna kylän muksuille ja tunnelma oli vilpitön. Lautaset annettiin kaikille, ja pieniin perushommiin, kuten tiskikoneen täyttöön tai taimitalkoisiin osallistettiin omat ja vieraat. Kuulumiset kyseltiin ja huolta pidettiin meidän kaikkien asioista. Kiinnostus ja kuulumisten kysyminen oli minulle uutta, sillä kotonani siihen ei ollut kellään aikaa. – Saman kylän varautunut ja ujo tyttö

Yläasteikäisenä vaeltelin viikonloppuisin kotipaikkakuntani kaduilla yömyöhään odottaen, että vanhemmat on juoneet tarpeeksi ja sammuneet. Yleensä siihen ei onneksi mennyt ihan aamuun asti, vaan yhden aikaan uskalsi mennä kotiin. Paikallisella grillillä oli töissä nainen, joka antoi istua talvella grillin sisätiloissa ja jutteli niitä näitä kyselemättä mitään. Hän muodostui minulle turva-aikuiseksi. Lämminsydäminen aikuinen, joka varmasti osasi aavistaa, että kaikki ei ole hyvin ja siksi antoi notkua luonaan viikonloppuöisin. – Anne

Oma luottoaikuiseni näki minut, kun muut eivät nähneet. Näki, kuuli, oli läsnä – mikään ei saanut häntä katoamaan. Hän oli tukenani myrskyisten vuosien läpi ja on sitä edelleen. Hän tuntuu minulle enemmän vanhemmalta kuin omat vanhemmat. Parasta on kuitenkin se, että voimme olla toisillemme parhaat ystävät isosta ikäerosta huolimatta. – rikkinäinen

Luottoaikuinen minulle oli milloin kukakin, jolta saatoin oppia sitä niin sanottua normaalia; äidin siskon perhe, jonka kanssa joskus pääsin mukaan kesälomareissulle. Äidin isän sisko, jonka luokse joskus viikonloppuisin isän juodessa saatoin mennä katsomaan vanhoja Suomi-filmejä ja syömään voisilmäpullaa. Naapuriperhe, joiden tyttärestä kasvoi minulle tärkein ystävä. – Särkynyt enkeli

Olen itse toiminut ”bonusvanhempana” neljälle lapselle ja pyrkinyt olemaan ns. Luottoaikuinen. Omat lapsuudenkokemukset ovat auttaneet ymmärtämään, mitä lapsi tarvitsee, kun biologiset vanhemmat ovat osin kykenemättömiä tarjoamaan turvaa ja ”tylsää” arkea. Säännöllisyys ja rehellisyys katkaisee vahingollisen kierteen. Omien ongelmien tiedostaminen ja avun hakeminen on mielestäni edellytys sille, että voi toimia Luottoaikuisena tukea tarvitseville lapsille. Ja aikuisillekin, sillä meissä kaikissa aikuisissakin asuu sen pieni lapsi. – Täydellisyyttä ei ole olemassakaan