Lapsena isänsä menettänyt Matti Rönkä: ”Onneksi elämässäni on ollut useita luottoaikuisia” 

Entinen uutistenlukija Matti Rönkä on pohtinut elämän kulkua lapsuuden kautta vanhemmuuteen aina kirjoiksi asti.

”Lapsena ja nuorena aistii ja imee oppia hyvin vahvasti ympäristöstään – niin hyvässä kuin pahassa. Silloin kerää kokemuksia ja näkemyksiä oman elämänsä rakentamiseen. Oma lapsuudenkotini oli täysin raitis, mutta ympärillä oli paljon sodan kokeneita, rikkinäisiä ihmisiä ja alkoholinkäyttöä. Kotona kannustettiin käymään kouluja, jotta saisin erilaisen elämän”, Rönkä muistelee.  

Hänen isänsä menehtyi sairauteen pojan ollessa 13-vuotias. Isot elämänmuutokset murrosiän myllerryksen keskellä olisivat voineet viedä moneen suuntaan.  

”Tuolloin elettiin onneksi aikakautta, jolloin koko kylä kasvatti ja yhteisöllisyys oli voimissaan. Isän kuoleman jälkeen elämästäni puuttui tietynlainen kokonaisen perheen malli, mutta toisaalta taas maailmankuvani laajeni. Vietin paljon aikaa mummolassa, ja myös sedät, enot ja tädit ottivat minut siipiensä suojaan. Heidän kauttaan maailmankuvani laajentui. Oli arvokasta oppia, että on erilaisia tapoja elää ja olla”, Rönkä toteaa. 

”Jalkapallovalmentajani oli yksi elämäni luottoaikuisista” 

Sukulaisten lisäksi Röngän elämän luottoaikuisiin lukeutuvat myös opettajat ja lentopallo- ja jalkapallovalmentajat, joita hän muistelee vuosikymmentenkin jälkeen lämmöllä. 

”Ei lähipiirissämme ollut oikein mallia, mistä ammentaa oppia uudenlaiseen, akateemiseen elämään. Moni minun ikäpolvestani oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas. Jalkapallovalmentajani, joka oli nuori ekonomi, kuten hänen vaimonsakin, teki minuun suuren vaikutuksen roolimallina”, Rönkä kertoo. 

Kun jalkapallojoukkueen pojat pääsivät valmentajan ja hänen vaimonsa kotiin viettämään saunailtaa, Rönkä kulki vanhassa puutalossa haltioituneena.   

”Ihastelin kodin sisustusta, Lundia-hyllyjä ja B&O-stereoita. Näin, miten nuori, koulutettu aikuinen elää. Erilaisuuden näkeminen ja kokeminen voi laittaa jonkun siemenen itämään. Vai liekö sitten täysin sattumaa, että minullakin on ollut matkan varrella samanmerkkisiä hyllyjä ja stereoita – ja asun tänä päivänä puutalossa”, hän naurahtaa. 

”Joskus vähäkin hyvä voi luoda toivoa” 

Uusi rooli isoisänä on syventänyt kirjailijan mietteitä eri sukupolvien välisestä suhteesta. 

”Sanon usein: joka kertoo olevansa hyvä vanhempi, valehtelee. Se on hieman ontuva toteamus, sillä usein me riitämme vanhempina juuri sellaisina kuin olemme – tavallisina ja turvallisina”, Rönkä sanoo. 

”Helposti lähestyttävä aikuinen luo luottamusta ja turvaa. Toivon, että olen pystynyt olemaan omille lapsilleni tuki ja turva erilaisissa elämänvaiheissa. Olen yrittänyt katsoa myös omaa perhettäni kauemmas ja kannustanut sukulaislapsia ja kohtaamiani nuoria ajattelemaan rohkeasti ja tavoittelemaan unelmiaan”, hän jatkaa. 

Lapsenlapselleen Rönkä haluaa olla isovanhempi, joka jekuttelee ja leikkii. 

”Aion kertoa hänelle hieman erilaisia tarinoita. Haluan näyttää esimerkkiä ja siirtää uudellekin polvelle ymmärrystä peruselämäntaitojen merkityksestä. Paasaan jo nyt lukemisen ja liikkumisen puolesta. Tietysti lasten kanssa on tärkeää muistaa myös höpsötellä ja leikkiä – hauskaa pitää olla”, hän korostaa. 

Kaikilla lapsilla ei ole kotona tai lähipiirissä luottoaikuisia, joihin voisi tukeutua. Rönkä muistuttaa, että pienikin lämmin ele voi merkitä lapselle ja nuorelle enemmän kuin arvata saattaisi. 

”Olen onnekas, että minulla on ollut elämässäni useita luottoaikuisia. Muistan edelleen, miten isäni kuoleman jälkeen enoni otti minut mukaan kauppareissulle ja suutariin – hän näki minut. Yksikin turvallinen aikuinen lapsen elämässä voi olla merkityksellinen. Joskus vähäkin hyvä riittää luomaan toivoa, vaikka se ei peruslähtökohtana olekaan paras. Meidän aikuisten on hyvä pitää silmät ja korvat auki. Lapselle on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluksi – tätä me kaikki ihmiset kaipaamme läpi elämän.”