Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger
Olemme täällä sinua varten varaa aika luottamukselliseen yksilötapaamiseen täältä

10.06.2026 | Ajankohtaista

TEEMACHAT ti 16.6. klo 18-19.30 Miten pidän rajani

Teemachateissa jutellaan anonyymisti aikuisten kesken yhteisistä, monia koskevista kokemuksista. Keskustelemme siitä, miten lasinen lapsuus vaikuttaa aikuisuudessa, ja miten omaa hyvinvointia voisi kohentaa. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla. Tällä kertaa aiheenamme on omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen.

Lasisen lapsuuden eläneelle omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen voi olla vaikeaa. Lapsuudessa on ehkä pitänyt olla paljon varuillaan. On voinut joutua seuraamaan aikuisten mielialoja, ennakoimaan tilanteita ja kantamaan vastuuta asioista, jotka olisivat kuuluneet aikuiselle.

Oma tilan kaventuminen voi jatkua aikuisuudessa uusissa muodoissa. Toisten tarpeet menevät omien edelle. Voi tuntua vaikealta sanoa ei, pyytää apua tai pysähtyä kysymään, mitä oikeasti itse haluaisi ja tarvitsisi. Toimimme toisten tarpeiden toteuttajina melkein automaattisesti.

Omien rajojen tiedostaminen ja pitäminen on kuitenkin edellytys omalle hyvinvoinnille. Rajojen vetäminen ei ole kovuutta toista kohtaan, vaan pikemmin edellytys sille, että voimme olla tukena myös toisille.  Päihdeongelmaisen läheisen kanssa jo järkevä yhteyden pitäminen yleensä edellyttää, että tunnustelee mitkä ovat ne rajat joiden puitteissa tekemisissä kannattaa olla. Ja mikä tärkeintä: Meillä on oikeus ja velvollisuus pitää rajoistamme ihan vain itsemme vuoksi.

Lasisen lapsuuden seurauksena sumentuvat helposti muutkin rajat kuin se, jonka puitteissa toimimme vanhempamemme kanssa. Omaksumamme toimintamallit voivat toistua myös muissa ihmissuhteissa ja  työ- ja opiskeluelämästä. Saatamme päätyä ystävän kanssa yksipuolisen kuuntelijan ja tukijan rooliin, elämään ja hengittämään kumppaniemme elämää ja kantamaan töissa vastuuta rajattomasti ylisuorittaen.

Tässä chatissa keskustelemme omista rajoistamme. Vaihdamme kokemuksia, kevennämme taakkaa ja opimme toisiltamme rajojen pitämisestä. Anonyymisti aikuisten kesken!

Teemachatissa voi aina ottaa puheeksi myös muita omaan lasiseen lapsuuteesi liittyviä asioita. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja jo aiemmin mukana olleet chattaajat. Talon puolesta ovat mukana Lasisen lapsuuden Janne ja vertaiskeskustelija Heli.

Chat järjestetään tiistaina 16.6. klo 18–19.30.

Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat/

Linkki toimii vain chatin auki ollessa. Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa.

Anna arvio

012345678910

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *