Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

27.04.2023 | Ajankohtaista

CHAT ti 2.5. Miellyttämisen tarve

Lasisen lapsuuden jäljet näkyvät erityisesti tavassamme olla suhteessa toisiin ihmisiin.

Turvaton kasvuympäristö on tehnyt monista meistä pelokkaita ja pidättyväisiä sosiaalisissa suhteissamme. Useat lasisen lapsuuden kokeneet ovat ikään kuin sosiaalisia kameleontteja, jotka mukautuvat loputtomasti muiden odotuksiin – kuviteltuihin tai todellisiin.

Halu olla pidetty ja kuulua porukkaan on luonnollinen tarve, joka on koodattu syvälle biologiaamme. Liiallisesta miellyttämisestä on kyse silloin, kun asetamme toisten tunteet, tarpeet ja oikeudet omiemme edelle.

Pahimmillaan liiallinen miellyttämisen halu voi saada meidät toimimaan itseämme vastaan ja oman hyvinvointimme kustannuksella niin parisuhteessa, ystävyyssuhteissa kuin työelämässäkin.

Pohditaan yhdessä, mitä piilee miellyttämisen tarpeen taustalla. Mietitään myös, voiko liiallisesta miellyttämisestä vapautua. Jos voi, niin miten?

Chatissa voi ottaa puheeksi muitakin omaan lasiseen lapsuuteen liittyviä asioita. Aikuisten kesken. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat chattaajat!

Chat järjestetään ti 2.5. klo 18-20

Salasanamme on tuolloin: minäriitän

Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa.

Chatin kesto on kaksi tuntia. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla.

Mukana chatissa ovat vertaiskeskustelijat Satu ja Suvi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!