Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

18.08.2023 | Yleinen

CHAT to 24.8. Sisäinen turva

Hyvinvointia elämään sisäisen turvan vahvistamisella 

Puhuttaessa sisäisestä turvallisuuden tunteesta, olemme vahvasti lapsuuden kasvuympäristön maisemissa. Kun lapsi saa kasvaa ja kehittyä turvallisessa kasvuympäristössä, hänen sisäinen turvallisuuden tunteensa vahvistuu. Lapsi oppii luottamaan itseensä ja ympäröivään maailmaan sekä reagoimaan erilaisiin muutoksiin niihin sopivalla tavalla.  

Turvallisuuden tunne voi ajoittain järkkyä meillä kaikilla, mutta sen palauttaminen onnistuu vaivattomammin heillä, ketkä ovat saaneet siihen eväitä jo lapsuudessaan. Turvattomassa kasvuympäristössä hermoston kehitys on koetuksella ja se saattaakin altistaa ali-ja ylivireystiloille sekä turvattomuuden tunteelle. Tämä vaikuttaa eittämättä ihmisen kykyyn säädellä tunteita ja esimerkiksi stressiä.  Myös kehotuntemusten tunnistaminen ja rauhoittaminen voi olla haastavaa.  

Onneksi sisäistä turvaa voi rakentaa ja vahvistaa aikuisenakin. Omia tunne- ja vireystiloja voi oppia tunnistamaan sekä sitä kautta säätelemään. Sisäisen turvan vahvistuminen auttaa ikään kuin asettumaan lempeästi omalle puolelle. Se mahdollistaa myötätuntoisen suhtautumisen itseen ja tunteisiin. Kun turvan tunne vahvistuu, se auttaa rauhoittumaan ja laskeutumaan mielen tasolta kohti kehon tuntemusten kuulostelua. Sisäisen turvan vahvistaminen laannuttaa kiirettä ja vähentää stressiä. Olo on rennompi ja luottavaisempi. 

Tule mukaan pohtimaan sisäisen turvan teemaa chattiin torstaina 24.8. klo 18-20. Mietitään yhdessä erilaisia keinoja vahvistaa omaa turvallisuuden tunnetta arjessa, aikuisten kesken.  

Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Salasanamme chattiin on: olentärkeä 

Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla.  

Mukana chatissa ovat vertaiskeskustelijat Suvi ja Johanna. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat chattaajat!