Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

04.04.2024 | Ajankohtaista

TEEMACHAT to 11.4. Aiheena toivo

Sitä sanotaan, että ”Missä on elämää, siellä on toivoa”. Mitä se toivo sitten on? Tunne, voima, asenne vai mielentila?

Toivo on ainakin sitä, että ihminen odottaa tulevaisuudelta jotain hyvää. Toivo voi antaa myös voimaa ja näyttää suuntaa eteenpäin. Toivoon liittyy usein ajatus siitä, että elämässä voi olla todella vaikeita hetkiä, mutta se ei sulje pois sitä, että asiat voivat kääntyä paremmiksi. Se, millaisia kokemuksia meillä on elämämme varrelta, vaikuttaa kokemukseemme elämän mielekkyydestä ja mielettömyydestä, toivosta ja toivottomuudesta.

Toivoa tarvitaan haastavissa elämäntilanteissa. Toivo on uskoa siihen, että asiat voivat muuttua. Toivo auttaa toimimaan ja jaksamaan eteenpäin. Toivo kantaa meitä läpi vaikeiden aikojen ja valaa uskoa kykyymme päästä elämässämme eteenpäin; kohti tavoitteita, helpotusta, armoa ja uusia alkuja. Toivon tuoman voiman valossa elämän voi kokea merkityksellisenä vaikeinakin hetkinä.

Voimana toivo on armollinen – riippumatta meistä ja olosuhteista, se on sitä tarvitseville aina olemassa. Toivoa ei voi suorittaa, vaan se herää omassa tahdissaan, pakottamatta. Toivo voi syntyä yhteydessä hyväntahtoisiin ihmisiin, joiden kanssa voimme tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Myös eläimet ja luonto voivat havahduttaa meidät merkityksellisyyteen, jossa toivo herää. Toivo synnyttää usein tunteen siitä, että ainakin jotakin tilanteen parantamiseksi pystyy tekemään. Toivoa voi herättää ja ruokkia toimimalla realiteettien puitteissa mahdollisimman viisaasti. Kun meillä on toivoa, ymmärrämme mihin voimme vaikuttaa ja mihin emme – uskallamme tukeutua ja tehdä myös konkreettisia päätöksiä ja valintoja irtautuaksemme itseämme vahingoittavista asioista. Syvimmiltään toivo valaa uskoa siihen, että vaikka kaikki elämän langat eivät olekaan omissa käsissämme, voi elämässä käydä lopulta hyvin.

Tule keskustelemaan toivosta ja sen merkityksestä muiden lasisen lapsuuden kokeneiden kanssa torstaina 11.4.2024 klo 18.00-19.30! Mukana keskustelussa Satu ja Jenni.

Chatin salasana: toivoatulevaan

Keskustelu käydään osoitteessa https://lasinenlapsuus.fi/ryhma-chat (toimii vain chatin auki ollessa). Kirjoitettuasi ensimmäisen kommenttisi saat antaa itsellesi nimimerkin. Oikeaa nimeä, kuvaa tai yhteystietoja ei tarvitse antaa. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla.