Huonomminkin voisi olla

Nimimerkki: ()

Kasvoin lapsuuteni 7 sisaruksen ja kahden päihdeongelmaisen vanhemman kanssa. Äidin ongelma oli pelkkä pulloon tarttuminen, isä sekoitti päätään alkon lisäksi lääkkeillä.

Osa sisaruksistani sijoitettiin perhekoteihin, mutta liian moni meistä jäi jakamaan arkensa kahden alkoholistivanhemman kanssa. Olin onnekkaassa tilanteessa, kun ollessani vasta 8 v ystäväni vanhemmat huomasivat kotioloista johtuvan oireiluni. He ottivat minut osaksi perhettään ja pystyin paeta kodin tilanteita kellonajasta riippumatta heidän luokseen. Pääsin heidän kanssa vene-ja lomareissuille ympäri Suomea. Opin, mitä normaalin arjen pitäisi tasapainoisessa kodissa olla.

Biologinen äitini kuoli alkoholiin ollessani 13-vuotias. Isää en ole sen jälkeen nähnyt, kun muutin pois kotoa 16-vuotiaana.

Nyt aikuisiälläkin, vaikka välimatkaa on kertynyt monta sataa kilometriä, omat luottoaikuiseni jaksavat soittaa vanhemman tavoin ja kysyä säännöllisesti kuulumisia. Minä puolestaan voin aina soittaa heille, vaikka kyse olisikin pelkästä makaronin keitto-ohjeesta.

Heidän ansioista en aikuisiällä ole enää pahemmin oireillut lapsuuden kotiolojani ja he ovat auttaneet minua rakentamaan oman tasapainoisen arjen omaan kotiini.