Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Pienenä sivusta seurannut

Nimimerkki: ()

Ollessani nuorempi oli serkkujeni perheessä asiat huonosti, viikonloppuisin tilanteet kärjistyivät rähinäviinan kautta vanhempien välisiksi väkivaltaisiksikin yhteenotoiksi. Muistan ensimmäisen kerran kun äitini puhelin soi, serkuistani vanhin soitti ja pyysi äitiäni hakemaan kaksi nuorempaa serkkuani meille turvaan.

Tuon illan jälkeen alkoi soittoja tulla harva se viikonloppu ja meille selvisi perheen aikuisten päihdeongelman laajuus. Äitini yritti hankkia perheelle myös ulkopuolista apua. Emme vieläkään tiedä, miksei perheen tilanteeseen puututtu ns. kunnolla, mutta epäselväksi ei jäänyt, että äitini oli serkuilleni todellinen luottoaikuinen. Se, joka tuli vaikka keskellä yötä pelastamaan ja lopettamaan riidat.