Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Keinoja voimakkaan ahdistuksen lieventämiseen

Ahdistus on hyvin voimakasta, kun koet sen voimakkuudeksi 7-10 asteikolla 0-10. Näiden keinojen tavoitteena on lievittää voimakasta tunnetilaa (ei poistaa), jotta voit hyödyntää muita tunnesäätelykeinoja. Kokeile, mikä keinoista auttaa parhaiten omalla kohdallasi.

Harjoitusten aikana kehossa tapahtuu ikään kuin shokkireaktio, jolloin kehon täytyy huolehtia välttämättömistä elintoiminnoista, eli säädellä muun muassa hengitystä ja verenkiertoa. Tällöin ei ole tilaa esimerkiksi voimakkaalle ahdistukselle ja näin tunteen voimakkuus usein vähenee.

Kehon lämpötilan muuttaminen

  • Jääpalojen pitäminen käsissä 
  • lumihangessa seisominen paljain jaloin 
  • jääpussin pitäminen niskassa 
  • kasvojen upottaminen jääkylmään veteen 
  • kylmän ja lämpimän suihkun vuorottelu 
  • avannossa käynti

Intensiivinen fyysinen rasitus (läkähdyksiin asti)

  • kyykkyhyppely 
  • portaita ylös-alas kulkeminen
  • punnertaminen
  • täysillä juokseminen.

Progresiivinen rentoutus

Äärimmäinen lihasjännitys ja hengityksen pidättäminen. 

Esimerkiksi näin:

  1. Istu tuolin reunalla, jalat vähän harallaan.
  2. Purista kädet nyrkkiin ja nosta kädet ristikkäin rintakehälle.
  3. Vedä keuhkot täyteen ilmaa, samalla jännitä kaikki lihakset.
  4. Pidätä hengitystä ja jännitä lihaksia, niin kauan kuin pystyt, jonka jälkeen päästä hengitys taas kulkemaan ja rentouta keho ”rojahtamalla” jalkojen päälle, kädet lötköinä kohti lattiaa.
  5. Toista ainakin 3-4 kertaa.

Progressiivinen rentoutus on näistä keinoista kaikista haastavin ja vaatii paljon harjoitusta toimiakseen.

Kokeile, mikä toimii sulle parhaiten!