Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Itsetuntemus ja vireystila

Lasten kanssa työskenneltäessä erityisen tärkeä elementti on se, että ammattilainen tiedostaa oman sisäisen lapsensa ja vahvistaa yhteyttä häneen. Ammattilaisen tulee itse tiedostaa omat vaille jäämisensä, siten ne eivät vaikuta tiedostamatta kohtaamiseen lapsen kanssa.

Lapsuuden varhaiset ihmissuhteet vaikuttavat suoraan siihen kokeeko lapsi olevansa rakastettu ja tärkeä. Huoltajat toimivat lapsen kehityksen peilinä, ja tämän peilin kautta lapsi saa kuvan itsestään ja omasta merkityksellisyydestään. Huoltajien haitallinen päihteiden käyttö voi vaikeuttaa heidän toimimistaan lapsen kehityksen peilinä. Tämän vuoksi lapsi saattaa tarvita erityistä tukea positiivisen minäkäsityksen ja itsetunnon saavuttamiseksi. Kouluikäiselle lapselle on hyvin yleistä salata huoltajien haitallinen päihteiden käyttö. Hän mieluummin pyrkii esittämään kaiken olevan hyvin kuin joutuu sen häpeän, että hänen kaverinsa saisivat tietää huoltajiensa haitallisesta päihteiden käytöstä. Itsetunnon voimistaminen lievittää samalla lapsen häpeän ja syyllisyyden tunnetta.

Lapsen tulee saada kokemus empaattisesta kohtaamisesta, jotta hän oppii kohtelemaan hyvin itseään ja muita ihmisiä. Lapselle on hyvin tärkeää se, että turvallisena aikuisen korostat lapsen tärkeyttä ja ainutlaatuisuutta omana itsenään. Voit osoittaa jokaiselle lapselle hänen tärkeytensä olemalla kiinnostunut juuri hänen asioistaan ja huolistaan. Lapsen itsetunto rakentuu juuri tästä merkityksellisyydestä.

Lapsi ja myös aikuinen voivat oppia olemaan yli- ja alivireystilassa turvallisesti. Luovilla ja leikillisillä tavoilla voidaan laajentaa turvallisesti vireystilaikkunaa. Ylivireystilaa voidaan helpottaa esimerkiksi hengitysharjoituksilla, mielikuvilla, musiikilla, kehon silittelyillä tai hieronnalla, miellyttävällä kosketuksella, ankkuriharjoituksilla ja vuu- äänne harjoituksilla.

Alivireyttä voidaan helpottaa meditaatioharjoitteilla silloin, kun harjoitteeseen on yhdistetty turvallisuuden kokemus. Alivireystilassa kehoa voidaan aktivoida esimerkiksi seisomaan ja kävelemään nousemisella, rytmikkäillä taputteluilla, huutamisella ja voimakkaiden äänien tekemisellä. Kehon toiminnalliset harjoitteet yhdistettynä ääneen vahvistavat lapsen ja aikuisen kehotietoisuutta, ja siten tukevat stressin hallinnassa ja vireystilan säätelyssä.

Lapsen arvostaessaan itseään hänen ei tarvitse lähteä hakemaan hyväksyntää toisilta ihmisiltä esimerkiksi miellyttämällä toisia, esittämällä aikuismaisempaa tai tunteettomampaa, kuin mitä oikeasti on. Lapsi saa olla juuri sitä mitä hän on, oma itsensä!

Lapsi voi koulussa muodostaa merkittävän kiintymyssuhteen opetus- ja sosiaalialan ammattilaiseen. Kannustavasta ja lasta arvostavasta ammattilaisesta voi jäädä pysyvä positiivinen muisto lapselle. Luotettavan aikuisen antama myönteinen palaute toimii lapselle eheyttävänä ja korjaavana kokemuksena. Opettajan tai muiden koulun ammattilaisten ei tarvitse käydä erikoiskoulutuksia ollakseen turvallisia aikuisia, joihin lapsi voi muodostaa turvallisen kiintymyssuhteen. Siihen riittää vallan mainiosti ystävällisyys ja empatia. Koulussa työskentelevä turvallinen aikuinen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa merkittävällä tavalla turvattomassa kiintymyssuhteessa kasvaneen lapsen kehitykseen.

Kirjavinkit

Karjalainen, A.L. (toim.). 2019. Luovan toiminnan työtavat. Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle. Jyväskylä: PS-kustannus.

Lue lisää

Lisää työkaluja lapsen itsetunnon ja minäkäsityksen edistämiseen:

www.positiivinenkasvatus.fi/materiaalipankki

Anna arvio sisällöstä

Lisäsikö tämä sivu tietoasi?
Lisäsikö tämä sivu tietoasi?
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon