Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Tunnetaidot

Kun aikuinen on kohdannut omia tunteitaan, on hänellä ymmärrys ja valmius toimia lapsen tunnetilanteessa tunnetaitoja vahvistavasti, ohjaten rakentavaan tunteiden kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Alakoulussa lapsen tunnetaitojen kehittämiseen on hyvä mahdollisuus. Alakouluikäinen lapsi on paljon kavereidensa kanssa leikkien ja pelaten, ja näissä toiminnoissa kohdataan paljon tunteita. Juuri nämä tilanteet ovat myös merkittäviä tunnetaitojen harjoittelumahdollisuuksia.

Alakoulu on tärkeä ympäristö myös siihen, että aikuinen voi ohjata lasta oppimaan toisten lasten tunnekokemuksista. Toisten lasten tunnekokemuksista oppimalla kehitetään lapsen empatiakykyä ja myötätuntoa, jotka ovat kaikkien tunnetaitoharjoitusten lähtökohta. Nämä taidot oppiakseen jokaisen lapsen on saatava tunnekokemus siitä, että hänet hyväksytään, hänestä välitetään ja häntä rakastetaan. Tunnetaitoja ovat tunteiden tunnistaminen, sietäminen, säätely, käsittely ja niiden ilmaiseminen.

Tunteet ilmenevät sekä mielessä että kehossa. Usein käy niin, että tunteet eivät toimikaan reaaliajassa siten kuten olisi tarkoitus. Tästä syystä lapsi kantaa kehossaan niiden tunteiden kertymiä, joita hän ei ole voinut näyttää tai ilmaista.

Musiikki voi auttaa tunnetaitojen tukemisessa ainutlaatuisena tunteiden välittäjänä ja vastaanottajana – vihaisena voi hakata rumpuja, surullisena kuunnella surumusiikkia ja iloisena tanssahdella musiikin vietävänä.

Kun jokainen ottaisi huomioon omat tunteensa ja kuuntelisi tarkoin niiden sanomaa, niin silloin voisi oppia itsestään jotain arvokasta ja merkityksellistä.

Tunteen kohtaamiseen tarvitaan turvaa ja turvallista syliä. Lapsen tunteiden säätelytaidot kehittyvät silloin, kun hän pystyy tutkimaan tunteitaan turvassa. Hyvin tärkeää on ohjata lasta kohtaamaan ja hyväksymään tunne sellaisenaan. Mikäli myönteiseen lopputulokseen, lapsen rauhoittumiseen, pyritään liian nopeasti, tunne ei tule vastaanotetuksi. Tunteen kohtaamisen tärkeimmät vaiheet ovat tunteen tunnistaminen ja sen sietäminen sellaisenaan – kiirehtimättä! Me opimme tunnetaitoja kokeilemalla, tutkimalla ja toistamalla.

Aikuinen voi tukea lapsen tunne-elämän kehitystä vuorovaikutustilanteissa, kun hän kohtaa lapsen ihastellen hänen ainutlaatuisuuttaan. Kohtaamisessa korostuu ilo, ihastelu, hyväksyntä ja empatia – ei-tietävä ote.

Kirjavinkit

 

Niemi, P. 2014. Hyvää mieltä & Tunnetaitoja. Hämeenlinna: Päivä Osakeyhtiö.

Siira, J. & Saarinen, M. 2021. Tunteet kehossa. Ymmärrä mitä kehosi kertoo. Helsinki: Kirjapaja.

Seppänen, M. 2021. Tunnetaidot voimavarana. Opas sosiaali- ja terveysalalle. Jyväskylä: PS-kustannus.

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.
Mindfulness -harjoitus: Rantapäivä
Harjoitus: lapset ja aikuiset
Tavoitteena hetkeen pysähtyminen.
Kesto: 4 min

Anna arvio sisällöstä

Lisäsikö tämä sivu tietoasi?
Lisäsikö tämä sivu tietoasi?
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon