Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Minäkuvan käsitekartta

Harjoitus: 4-6- luokat

Tavoitteena: käsitellä päihdeongelmaan liittyviä tunteita ja kokemuksia sekä antaa tietoa päihteistä.

Ryhmän ohjaaja voi antaa ryhmälle tämän ohjeistuksen ennen draamaesityksiä:

Päihteitä ovat alkoholi, huumeet ja myös lääkkeet, jos niitä käytetään väärin – toisin kuin lääkäri on määrännyt. Näihin aineisiin voi myös syntyä riippuvuus. On tärkeää, että kieltäydyt, kun sinulle tarjotaan päihteitä, sillä päihteet ovat terveydelle haitallisia liiallisesti käytettynä.

Haitallisesti päihteitä käyttävän käytös muuttuu usein erilaiseksi. Esimerkiksi oman vanhemman muuttunut olemus ja käytös voi tuntua kummalliselta, jopa pelottavalta. Aikuinen voi sanoa ja tehdä asioita, joita hän ei jälkeenpäin muistakaan, sillä päihteet voivat aiheuttaa esimerkiksi muistikatkoksia. Mikäli aikuinen ei haise alkoholilta, mutta on ihan outo, niin silloin hän voi olla käyttänyt huumetta. Huume ei haise hengityksessä, eikä käyttäytyminen muutu samalla lailla erilaiseksi kuin alkoholin juomisen jälkeen.

Perheissä, joissa aikuiset käyttävät haitallisesti päihteitä, lapsi saattaa kokea kaikenlaisia tunteita aina pelosta, ja yksinäisyyden tunteesta jopa vihaan saakka. On hyvin tärkeää ymmärtää, ettei perheen tilanne ole koskaan lapsen syytä ja aikuiset ovat itse vastuussa juomisestaan. Mikäli aikuisten päihteiden käyttö haittaa lasta, on tärkeää, että lapsi kertoo siitä jollekin turvalliselle aikuiselle. Hän voi auttaa lapsen perhettä.

Draamaesitysten alkuvalmistelut: Ryhmä voidaan jakaa 4-5 lapsen ryhmiin. Annetaan draamaesityksen aihe jokaiselle ryhmälle ja lapsille vapaat kädet luovia tilannetta. Tämän jälkeen ryhmä keksii esityksen aiheen ympärille, aikaa noin 10min tai tilanteen mukaan enemmän. Jokainen ryhmä päättää itse roolihenkilöistä ja valmistautuu esittämään oman esityksensä muulle ryhmälle. Esitysten jälkeen keskustellaan yhdessä aiheesta ja heränneistä ajatuksista.

Esimerkkiaiheet:

-Viikonloppuna alkaa juhlat perheen kotona, aikuiset ottavat juhlajuomaa. Keksikää jokin tilanne tämän aiheen ympärille ja esittäkää muulle luokalle.

-Olet kotona ja perheen vanhempien lisäksi kotiin saapuu vieraita. Yksi vieras tarjoaa sinulle alkoholia. Kuinka kieltäydyt ottamasta alkoholia? Keksikää jokin tilanne tämän aiheen ympärille ja esittäkää se muulle luokalle.

-Olet rohkea ja haluat kertoa perheen ongelmasta turvalliselle aikuiselle. Näytelkää tilanne, jossa kerrotte perheen vanhemman alkoholin käytöstä ja kenelle asiasta voisi kertoa? Keksikää jokin tilanne tämän aiheen ympärille ja esittäkää muulle luokalle.

-Perheen vanhemmat käyttävät alkoholia ja käyttäytyvät lasten mielestä erikoisesti. Mitä kaikkea voikin tapahtua ja minkälaista tämä vanhempien käytös voisi olla? Keksikää jokin tilanne tämän aiheen ympärille ja esittäkää muulle luokalle.

-Perheen lapset ovat kuuntelemassa päihtyneiden vanhempien riitaa, mitä tunteita tämä herättää perheen lapsissa? Keksikää jokin tilanne tämän aiheen ympärille ja esittäkää muulle luokalle.

Anna arvio sisällöstä

Lisäsikö tämä sivu tietoasi?
Lisäsikö tämä sivu tietoasi?
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon